Nokia 3-, 5- ja 6-puhelimet Suomessa kauppoihin kesäkuun aikana

Nokia 6

Kotimainen HMD Global Oy on julkistanut, että se tuo alkuvuodesta esittelemänsä Android-älypuhelimensa vihdoin myyntiin Suomessa. Yhtiön julkaiseman tiedotteen mukaan malliston edullisin jäsen, Nokia 3, saapuu myyntiin 13.6 ja sen suositushinta on 149 euroa. Sen sijaan Nokia 5– ja Nokia 6 -malleja (kuva ylhäällä) joudutaan odottamaan muutama päivä pidempään ja ne nähdään meillä kauppojen hyllyillä 20. kesäkuuta alkaen suositushinnoilla 199 ja 249 euroa.

Olemme erittäin iloisia siitä, että Suomi on yksi ensimmäisistä maista, joissa Nokia Pure Android -älypuhelinten myynti käynnistyy. Nokia 3, 5 ja 6 puhelimet ovat hienosti muotoiltuja. Niissä näkyy huippulaatu niin materiaalivalinnoissa kuin viimeistelyn yksityiskohdissakin”, sanoo HMD Global Oy:n Pohjoismaiden liiketoimintajohtaja Ossi Korpela.

Nokia 5

HDM kehuu, että sen Android-puhelimista löytyy aina Googlen käyttöjärjestelmän viimeisin version. Lisäksi sitä ei ole lähdetty muokkaamaan, vaan suomalaisyhtiö pyrkii tarjoamaan asiakkailleen mahdollisimmaan ”puhtaan” Android-kokemuksen. Kuukausittaiset päivitykset varmistavat, että puhelimet ovat turvallisia ja ajan tasalla eikä niissä ole mitään turhaa. Nokia 5:ssä ja 6:ssa on Android 7.1 Nougat -käyttöjärjestelmä ja Nokia 3:ssa Nokia 7.0 Nougat. Puhelimista löytyy muun muassa Doze-virransäästötila sekä Google Assistant -henkilökohtainen opas, joka entisestään parantaa hienoa Android-käyttökokemusta. HMD Globalin yhteistyö Googlen kanssa varmistaa, että keskustelut Nokia-älypuhelimilla sujuvat saumattomasti Google Assistantin kanssa.

Pure Android merkitsee kuluttajille ajan tasalla olevaa, turvallista ja henkilökohtaisten valintojen ohjaamaa käyttökokemusta. Uskomme, että meiltä löytyy nyt laajalle joukolle kuluttajia juuri heidän tarpeisiinsa sopiva älypuhelin”, Korpela jatkaa

Nokia 3

Nokia 3 (kuva yllä) rakentuu polykarbonaatista ja siinä on viiden tuuman HD-näyttö. Se on tarjolla neljässä eri värissä, jotka ovat mattamusta, hopea, karkaistu sininen ja kupari.

Nokia 5:ssä on 6000-sarjan alumiinista rakennettu runko ja sen etupuolella loistaa 5,2 tuuman HD-näyttö. Kyseisen mallin värivaihtoehtoihin kuuluvat mattamusta, hopea, karkaistu sininen ja kupari.

Kalleimmassa mallissa, eli Nokia 6:ssa on 5,5 tuuman Full HD -paneeli ja yhtenäisestä 6000-sarjan alumiinista kasattu runko, jonka muovaamiseen kaikkine työvaiheineen kuluu aikaa 55 minuuttia. Saataville se tulee seuraavissa väreissä: mattamusta, hopea, karkaistu sininen ja kupari.

Lisää laitteista voit lukea alta löytyvien linkkien takaa: