Nokia 3 saa Android 7.1.1:n elokuun aikana, myös Android O luvassa

Nokia 3

HMD:n edullisin Android-pohjainen älypuhelin, Nokia 3, on malliston ainoa jäsen, joka perustuu Android-käyttöjärjestelmän 7.0-versioon. Nokia 5:ssä ja Nokia 6:ssa yhtiö käyttää Googlen mobiilialustan tuoreinta versiota, eli Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmää. Edullisen Nokia 3 -mallin omistajien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä laitteelle on luvassa ainakin kaksi merkittävää päivitystä.

Ensimmäinen päivitys tuo puhelimeen Android 7.1.1 Nougat -alustan. Sen pitäisi saapua käyttäjille vielä kuluvan kuun aikana. Kyseinen versio tuo paljon pinnan alla tapahtuneita parannuksia, mutta myös käyttäjille näkyviä uudistuksia on luvassa. Näistä ehkä tärkeimpänä Applen 3D Touchia vastaavat kotinäkymän sovelluskuvakkeiden pikatoiminnot, jotka aktivoituvat hieman pidemmällä kosketuksella ikoniin.

Toinen päivitys on Android O -käyttöjärjestelmän tuominen Nokia 3 -puhelimelle. HMD:n Chief Product Officer Juho Sarvikas on Twitterissä vahvistanut, että ”kolmonen” tulee päivittymään aikanaan Googlen parhaillaan kehittämään Android O -koodinimellä tunnettavaan alustaversioon.

Phone Arena, Yes, the cheap Nokia 3 will enjoy continued support: Android O update confirmed for the future