Apple

Uudet iPhone-puhelimet julkaistaan 12. syyskuuta

Apple kutsu 12.9.2017

Apple on hiljattain lähettänyt kutsuja valituille lehdistön jäsenille sekä muille vaikuttajille. Siinä Apple kutsuu vieraat 12. syyskuuta järjestettävään tapahtumaan, jonka pääpainopiste on mitä odotettavimmin älypuhelimissa. Apple järjestää tilaisuutensa ensimmäistä kertaa yhtiön Cupertinon uudessa Apple Park -kampuksessa ja sen Steve Jobs Theaterissa.

Kuten aina, ei Apple tälläkään kertaa paljasta kutsussaan tulevista tuotteistaan mitään. Kutsussa lukee vain ”Let`s meet at our place”.

Tilaisuuden suurin julkistus tulee olemaan mitä todennäköisimmin iPhone 8, jolla osaltaan juhlistetaan iPhonen kymmenvuotista taivalta. Se tulee tarjoamaan erittäin ohuilla sivureunoilla varustetun OLED-näytön sekä 3D-kasvojentunnistusteknologian. Tämän ”juhlamallin” lisäksi markkinoille esiteltäisiin myös iPhone 7s– ja iPhone 7s Plus -puhelimet, joissa on iPhone 8:n tavoin lasinen rakenne, tehokkaampi järjestelmäpiiri, langaton lataus ja muita uudistuksia.

Huawei ja OnePlus hallitsivat puhelinmyyntiä elokuussa

Honor 8 Lite

Kesä alkaa olla ohi (jos nyt edes pääsi kunnolla koskaan alkamaan), kun elokuusta on siirrytty syyskuulle. Samalla kotimaiset operaattorit ovat julkaisseet jälleen myyntitilastojaan edelliseltä kuukaudelta, eli tässä tapauksessa elokuulta. Yleisesti listan kärkisijoja hallitsi Huawei, joka vei ykköspaikan sekä DNA:lla että Telialla. Elisalla ykköspaikan säilytti OnePlus 5, joka on valmistajana pitänyt Elisalla paalupaikkaa jo 11 kuukautta yhtäjaksoisesti.

Uudet Nokia-puhelimet on vastaanotettu hyvin, kerrotaan muun muassa Elisalta. Esimerkiksi Elisalla Nokia 6 oli sijalla viisi ja DNA:lla kuudennella paikalla. Nokia 3310 myy myös hyvin, vaikka peruspuhelimet eivät Suomessa ole enää pitkään pärjänneet.

Lasipinnat, iPhone 7 Plussan muodot – onko tässä iPhone 7s Plus?

iPhone 7s Plus

Uutisoimme hiljattain luotettavalta lähteeltä verkkoon vuotaneista tietokoneella luoduista renderöintikuvista, joissa esiintyy mitä ilmeisemmin tuleva iPhone 8. Kuten kyseisessä artikkelissa totesin, viittaavat kaikki huhut siihen, että iPhone 8:n lisäksi Apple julkistaa niin sanotut s-versiot nykyisistä malleistaan. Tuleva iPhone 8, tai mitä ikinä sen lopullinen nimi (iPhone X, iPhone Edition…) sitten onkaan, juhlistaisi tavallaan Applen kymmenvuotista taivalta älypuhelinmarkkinoilla täysin uuden muotoilun ja teknologioiden saattelemana. Näistä merkittävin olisi lähes koko etualan peittävä OLED-teknologiaan perustuva 5,8 tuuman näyttö, johon on mahdollisesti myös integroitu sormenjälkilukija.

Juhlamallin lisäksi tulossa pitäisi siis olla myös iPhone 7s ja iPhone 7s Plus. Tuorein kuvavuoto valaisee sitä, miltä iPhone 7s Plus tulisi näyttämään. Jos kuva on aito, ovat muodot pysyneet ennallaan, mutta materiaalit vaihtuneet. Tämä tarkoittaa metallisen takaosan korvaamista lasilla, joka mahdollistaisi muun muassa langattoman latauksen tuomisen seuraavaan iPhone-mallistoon.

Operaattoreiden heinäkuun ostetuimmat puhelimet: Huawei kovassa vedossa

Huawei Honor 9

Suomen kesä ei ole tänä vuonna näyttänyt parhaimpia puoliaan, mutta mobiilimarkkinoilla on tapahtunut paljon mielenkiintoista ja uutta. Esimerkiksi markkinoille on saapunut Nokia 3310 -peruspuhelin sekä Nokia 3-, 5-, ja 6-älypuhelimet, jotka perustuvat Android-käyttöjärjestelmään. Operaattoreiden heinäkuun myyntitilastoja katsomalla voidaan hyvin todeta, että Nokia-nimellä on edelleen paljon vetovoimaa, sillä esimerkiksi 3310 löytyy jokaisen kotimaisen operaattorin kymmenen myydyimmän laitteen joukosta. En ainakaan itse jaksa muistaa, milloin peruspuhelin olisi myynyt Suomessa näin hyvin?

Suomen matkapuhelinmarkkinoita hallisevat tällä hetkellä kolme nimeä: Apple, Huawei ja Samsung. Pakkaa uutena sekoittaa HMD (Nokia-puhelimien valmistaja) sekä OnePlus, jota Elisa myy yksinoikeudella. Kiinalainen Huawei vaikuttaisi olevan erityisen hyvässä vedossa, sillä se nappasi myydyimmän puhelimen tittelin Telialla sekä DNA:lla ja otti Elisallakin toisen sijan OnePlus 5:n jälkeen.

Tässäkö se on: kuvassa iPhone 8?

iPhone 8

Mobiilimaailma odottaa parhaillaan kuumeisesti, mitä Applella on takataskussaan syksyn varalle, kun yhtiö julkistaa markkinoille seuraavan sukupolven älypuhelimensa. Joidenkin arvioiden mukaan (mukaan lukien allekijoittaneen) Applelta nähtäisiin muutaman kuukauden ainakin kolme uutta puhelinmallia. Tämä tarkoittaisi perinteisesti nykyisten mallien päivittämistä, eli iPhone 7s– ja iPhone 7s Plus -malleja sekä täysin uutta, niin sanottua luksusmallia. Tämä kyseinen variantti uudistaisi iPhonen kokonaan sekä juhlistaisi sitä, että Applen puhelin on ollut markkinoilla kymmenen vuotta. Puhelimen nimen odotetaan olevan iPhone 8, mutta myös iPhone X– ja iPhone Edition -nimiä mediassa on väläytelty.

Kotelovalmistajat ovat jo useammat vuoden ajan vuotaneen vielä julkistamattoman iPhonen lopullisen muotokielen ennen virallista julkistusta. Talousjulkaisu Forbesin toimittaja Gordon Kelly on saanut luksuskoketeloita valmistavalta Nodukselta kuvia, joissa väitetään esiintyvän iPhone 8:n lopullisen designin.

Hintavinkki: iPhone 6 (32GB) Gigantista 349 eurolla

iPhone 6

Applen puhelimet ovat tunnetusti kalliita ja syksyllä saapuvasta seuraavan sukupolven iPhonesta odotetaan jopa nykyisiä malleja hinnakkaampaa. Niinpä Apple-maailmaa ”hyppääminen” ei ole aina niin yksinkertaista, joten hyvät hintavinkit ovat kullanarvoisia.

Nyt Applen maailmaa voi ”loikata” iPhone 6 -mallilla, jonka saa Gigantista kohtuulliseen 349 euron hintaan. Kyseessä on toki jo muutaman vuoden vanha malli, mutta edelleen erittäin toimiva peli niin tehojensa kuin kameransakin osalta. Puhelin on lisäksi oikeutettu tulevaan iOS 11 -päivitykseen, joten laitteen vanhenemista ohjelmiston osalta ei tarvitse pelätä.

Hintavinkki: iPhone 6 32GB nyt vain 399 euroa

iPhone 6, 399 euroa

Houkuttaako niin sanottu i-maailma? Etkö kuitenkaan halua laittaa rahaa puhelimeen 700 euroa, jonka verran Applen nykyinen lippulaiva, iPhone 7, maksaa. Siinä tapauksessa kannattaa rynnätä alkuviikosta lähimpään Giganttiin metsästämään iPhone 6 -puhelinta.

Gigantti aloittaa tulevana maanantaina, eli 26. päivä kesäalen. Tarjolla on paljon hyviä tarjouksia, joista yksi on iPhone 6. Kyseessä on 32 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varustettu iPhone 6 -puhelin, jonka hinnan Gigantti on tiputtanut 399 euroon. Normaalisti kyseistä laitetta myydään 100 euroa kalliimmalla hinnalla. Tarjous on voimassa 2. heinäkuuta asti.

Valitse kotivakuutus tarkkaan: OP ja iPhone eivät yhteen sovi (päivitetty x2)

iPhone 7 Plus näyttö rikki

Päivitys (8.6, 13:12): Loppu hyvin kaikki hyvin. Lopetin noin 15 minuuttia sitten puhelun OP:n edustajan kanssa, joka otti minuun yhteyttä. Kyseisellä asiakaspalvelijalla oli viimein valtuudet antaa vahvistus minulle siitä, että he hyväksyvät laitteen korjauttamisen Mcarella. Nyt voin siis rauhallisin mielin viedä puhelimen viralliseen Applen huoltoon ja tiedän, että saan siitä korvauksen, kunhan korjaus ei ylitä laitteen hintaan. Kiitän tänään minulle soittanutta asiakaspalvelijaa hyvästä ja asiallisesta käytöksestä jutun suhteen. Kiitos!

Jos seuraat minua YouTubessa, tiedät, että allekirjoittaneelle sattui hiljattain pieni vahinko: iPhone 7 Plus lipsahti auki jääneestä takin taskusta suoraan asfaltille rikkoen sen näytön. Puhelin tipahti maahan sopivasti oikea alakulma edellä ja siitä kohti lasia irtosi pieni pala ja puhelimeen tuli kaksi koko laitteen reunasta reunaan yltävää railoa. Tässä vaiheessa ajattelin, että päästiin vähällä, sillä olimme ottaneen OP:n kautta kotivakuutuksen noin vuosi sitten. Aikaisemmin minulla ei autovakuutuksien lisäksi muita vakuutuksia ole ollut. Toki maksettavaksi tulisi 150 euron omavastuu, mutta tämä on pieni hinta 128 gigatavun tallennustilalla varustetusta Jet Black -mustasta iPhone 7 Plus -puhelimesta.

Ryhdyin luonnollisesti selvittämään asiaa ja soittelin OP:lle. Siellä ohjattiin kääntymään Fonumin suuntaan ja seuraamaan tämän sivun ohjeita: OP, Matkapuhelimen näyttö rikkoutui. Sitten alkoivat ongelmat. Surffasin itseni Fonumin viralliselle verkkosivustolle ja huomasin, ettei kyseessä ole Applen valtuuttama huolto. Mitä sitten? No sitä, että jos korjautan puhelimeni Fonumilla menetän laitteeni valmistajan myöntämän takuun. Applen laitteissa on toki vain virallisesti lyhyt vuoden takuu, mutta käytännössä Suomen laki takaa sille kahden vuoden takuun (vetoa virhevastuuseen).

OP vakuutteli minulle, että Fonum ottaa kyllä hoitaakseen laitteen takuun ja antaa sille samat ehdot kuin Apple. Mutta. Miten toimintaan vuoden jälkeen, jos tulee esimerkiksi takaisinkutsukampanja? Muistellaanpa iPhone 6s:ää. Sen osalta Applen korvasi laitteiden akkuja viralliseen takuun jälkeen, koska osassa puhelimia oli viallinen akku, joka ei kestänyt kylmää ja loppui normaalissa käytössä todella nopeasti. Meillä sattui tällainen yksilö olemaan ja se korjattiin ilman mutinoita, jopa ennen virallista Applen kampanjaa. Tiedustelin Oulun Fonumin pisteessä, miten tällaisissa tilanteissa toimitaan: ”En osaa sanoa”, kommentoi Fonumin asiakaspalvelija. Eli tässäkin mielessä virallinen takuu olisi mielekästä säilyttää. Jos laitetta on huollettu epävirallisessa huollossa, Apple tuskin hyväksyy puhelinta, jos jonkinlainen takaisinkutsukampanja joskus tulisi.

Entä miten toimitaan tilanteessa, jos Fonum, jolle OP on sysännyt laitteen takuun menee konkurssiin? Kuka laitteen takuusta vastaa sen jälkeen?

Huhtikuun myydyimmät puhelimet: Galaxy J5, iPhone 7 ja OnePlus 3T kärjessä

iPhone 7

Tämä artikkeli tulee aavistuksen myöhässä, mutta laitetaan se osittain vapun piikkiin. Leikki leikkinä. Allekirjoittaneella on tällä hetkellä vain äärimmäisen kova kiire ja blogin kirjoittaminen on siitä ”kärsinyt”. Se kuitenkin siitä ja loikataan itse uutisen aiheeseen, eli huhtikuun myydyimpiin puhelimiin. Operaattorit ovat jälleen kuukauden vaihduttua julkaisseet tilastonsa myydyimmistä puhelinmalleista. Mitään massiivista liikehdintää listoilla ei ole tapahtunut, vaan samat tutut nimet ovat kärjessä.

Ykköseksi DNA:lla nousi Samsung Galaxy J5 (2016), Elisalla OnePlus 3T ja Sonerana aiemmin tunnetulla Telialla Apple iPhone 7.

Aivan loppukuusta kauppoihin saapuneet Samsungin uudet lippulaiva Galaxy S8- ja Galaxy S8+ -puhelimet nousivat jo DNA:lla seskä Elisalla myydympien puhelinten joukkoon ennakkomyynnin ansiosta. Kuitenkin vasta kuluva kuukausi tulee näyttämään, pystyykö Samsung nappaamaan Galaxy S8 -puhelimillaan myydyimmän puhelimen paikan operaattoreiden tilastoissa.

Selaa puhelimellasi verkkoa yksityisesti, jälkiä jättämättä (Android & iOS)

Yksityinen selaaminen Android iOS

Tuleeko sinulla usein lainattua esimerkiksi kaverisi puhelinta verkkosurfaamista varten? Tällaisessa tilanteessa kannattaa käyttää älypuhelimien verkkoselaimista löytyvää yksityisen selauksen tilaa. Ominaisuus on hyödyllinen myös silloin, kun ei halua jättää jälkiä selaamistaan sivustoista mobiililaitteeseensa. Usein monet laitteet lisäksi synkronoivat selaustiedot älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden välillä, joten yksityiselle selaukselle voi olla yllättävän paljon käyttöä.

Tässä artikkelissa neuvotaan, kuinka yksityinen selaus toimii Android– ja iOS-laitteilla Chrome– ja Safari-verkkoselaimilla. Ennen sitä käydään kuitenkin läpi, mistä yksityisessä selauksessa on kysymys. Kaikessa yksinkertaisuudessaan yksityisen selauksen ollessa päällä puhelin ei tallenna tietoja sivu- tai hakuhistoriaan. Näin esimerkiksi ystäväsi tai työnantajasi ei näe millä sivustoilla olet vieraillut ja mitä hakuja olet tehnyt.