Google

Alphabet: Verily Study Watch on älykello tutkimuskäyttöön

Vuonna 2015 Google perusti uuden yrityksen nimeltään Alphabet. Ajatuksena oli koota Google sekä kaikki sen hallitsemat palvelut ja toiminnot yhden kokonaisuuden alaisuuteen. Yksi Alphabetiin kuuluvista ”palasista” on terveyteen erikoistunut Verily.

Verily kehittää työkaluja sekä palveluita, joiden avulla terveysalan ammattilaiset voivat kerätä tehokkaasti tietoja potilaistaan. Yhtiöllä on käynnissä useita projekteja, joista haastavimmissa pyritään pitkällä aikavälillä selvittämään, miten tautien kehittymistä pystyttäisiin ennakoimaan sekä estämään. Verily kehittää muun muassa uudenlaista glukoosimittaria, jolla voidaan mitata jatkuvasti verensokeria henkilöiltä, joilla on toisen tyypin diabetes.

Android O: muutoksia sovellusten taustatoimintoihin, parannuksia suorituskykyyn ja mukautuvat ikonit

Android O

Googlen Android-käyttöjärjestelmän seuraava versio tekee tuloaan. Ensimmäinen kehittäjille suunnattu niin kutsuttu Developer Preview -julkaisu on jo ulkona, mutta virallisen version on tarkoitus saapua vasta toisen vuosineljänneksen aikana, heinä-syyskuussa. Kuten Googlella on viimeisen muutaman vuoden aikana ollut tapana, niin on tuleva julkaisu nimetty aakkosissa seuraavan kirjaimen mukaan, lopullisen nimen selvitessä myöhemmin. Näin ollen esiversio kantaa nimeä Android O, kun nykyinen virallinen julkaisu on Android 7.1 Nougat. Erään huhun mukaan Google sattaisi lyöttäytyä yhteen Nabiscon kanssa, joka on amerikkalainen muun muassa keksejä valmistava yhtiö. Sen valikoimiin kuuluu esimerkiksi suosittu Oreo-keksi. Näin ollen huhuissa nimeksi on nostettu mahdollisesti lopulliseksi nimeksi Android 8.0 Oreo.

Mistä Android O:sta on sitten kyse? Käytännössä sen tärkeimmät uudistukset löytyvät niin sanotusti pellin alta, näkyvien muutoksien ollen ainakin esiversiossa minimaalisia. Erään tärkeän ominaisuuden visuaalisuuden kannalta se kuitenkin tuo mukanaan, jotka ovat mukautuvat kuvakkeet. Niistä lisää alta löytyvästä listasta, jossa käymme läpi Android O:n keskeisimmät parannukset.

Googlelta ja LG:ltä kaksi Android Wear 2.0 -kelloa: Watch Style ja Watch Sport

LG Watch Style ja Watch Sport

Android Wear 2.0 -päivityksen yhteydessä Google esitteli markkinoille myös kaksi sitä hyödyntävää älykelloa, jotka se on suunnitellut yhdessä LG:n kanssa. Toisin sanoen uusien LG Watch Sport– ja LG Watch Style -kellojen kanssa idea on pitkälti sama kuin Nexus-laitteiden kanssa, joissa Googlella on aina ollut mukana näkyvä kumppani. Kyseiset kellot ovat ensimmäiset markkinoilla olevat Android Wear 2.0 -pohjaiset älykellot ja löytyvät kaupoista toistaiseksi ainoastaan Yhdysvalloissa.

Android Wear 2.0 -päivitys tuo paljon uudistuksia älykelloihin

Android Wear 2.0 Smartwatches

Googlen kehittämä Android Wear -käyttöjärjestelmä on viimein päivittynyt versionumeroon 2.0, joka on toistaiseksi alustan historian merkittävin päivitys. Googlen mukaan Android Wear 2.0 tuo mukanaan entistäkin informatiivisemmat kellotaulut, laajemmat fitness-ominaisuudet, uusia tapoja käyttää sovelluksia ja Google Assistantin, joka tosin ei ole toistaiseksi suomalaisten käytettävissä.

Kellotaulut ovat Android Wear 2.0:ssa entistäkin älykkäämpiä, sillä ne pystyvät esittämään tietoja sovelluksista. Kuten Apple Watchissa, voivat käyttäjät Android Wear 2.0:ssa lisätä kellotauluihin komplikaatioita, jotka voivat esittää käytännössä mitä tietoja tahansa. Komplikaatiot tuovat ruudulle esimerkiksi pörssitiedot, sään, veden juonnin ja numerot päivän aktiivisuustasosta. Niiden kautta on myös mahdollista loikata suoraan tiettyyn toimintoon, joka nopeuttaa kellon käyttöä. Itse kellotaulujen vaihtelu onnistuu pyyhkäisemällä ruutua vasemmalle tai oikealle.

Android-puhelinten Internet-jako automatisoitui – toistaiseksi vain Pixel- ja Nexus-laitteille

Google Pixel ja Pixel XL

Google on tuonut Android-käyttöjärjestelmään uuden ominaisuuden, joka helpottaa Internet-yhteyden jakamista muiden laitteiden kanssa. Uuden toiminnon myötä käyttäjä pystyy jakamaan esimerkiksi puhelimensa Internet-yhteyden muille laitteille käytännössä automaattisesti. Käyttäjä pystyy puhelimensa asetuksista asettamaan päälle Instant Tethering -ominaisuuden, jonka myötä sitä tukevat laitteet pystyvät liittymään sen jakamaan Internet-yhteyteen automaattisesti.

Isäntälaitteena voivat toimia Pixel-, Pixel XL-, Nexus 6-, Nexus 5X– ja Nexus 6P -puhelimet, joissa on Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmä. Kyseiset puhelimet tukevat siis automaattista Internet-yhteyden jakamista. Laitteet, jotka kykenevät liittymään puhelimesta jaettuun verkkoyhteyteen täysin automaattisesti ovat Pixel, Pixel XL, Nexus 6, Nexus 5X, Nexus 6P, Pixel C ja Nexus 9, joissa on vähintään Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä. Lisäksi vaatimuksena on, että isäntälaitteessa ja siihen yhdistyvässä laitteessa on käytössä sama Google-tili.

Videolla: tällainen on Google Tango käytännössä

Google Tango

Google Tango. Olet saattanut kuulla tästä Googlen kokonaisuudesta, joka tarjoaa kehittäjille alustan, jonka kautta jakaa niin sanotun laajennetun todellisuuden (augmented reality) sisältöä käyttäjille. Toistaiseksi sitä tukevat vain muutamat puhelimet, joista Suomessakin saatavilla on jutun lopussa nähtävällä videolla Lenovo Phab 2 Pro -puhelin. Lisäksi markkinoille on tulossa Asuksen ZenPhone AR, joka esiteltiin muutamia viikkoja sitten CES 2017 -messuilla.

Mikä Google Tango on sitten käytännössä? Se valjastaa puhelimen useat sensorit ja takakameroiden yhdistelmän mahdollistamaan laajennetun todellisuuden kokemuksen.

Jollan Sailfish-käyttöjärjestelmä kääntyi kehittäjän käsissä Nexus 5X:lle

Sailfish

Kotimaisen Jollan kehittämästä Sailfish-käyttöjärjestelmästä on tuotu toimiva käännös Googlen ja LG:n Nexus 5X:lle. Kyseessä ei ole Jollan virallinen käännös, vaan innokkaan kehittäjän, joka kertoo tuotoksestaan XDA Developers -keskustelupalstalla nimimerkillä m4r0v3r.

Kehittäjä kertoo palstalla hyvin lyhytsanaisesti saaneensa viimein valmiiksi ”tarpeeksi” toimivan käännöksen Sailfish-käyttöjärjestelmästä Nexus 5X:lle. Niinpä m4r0v3r uskaltautui julkaisemaan käännöksensä koko maailman saataville. Asennukseen vaadittavat tiedostot sekä ohjeet löytyvät lähdelinkin takaa.

Vuoden 2016 ladatuin mobiilipeli: Pokemon GO

Pokemon GO

Älypuhelimet toivat sovelluskehittäjille viime vuonna jälleen sievoisen summan rahaa. Erityisen hyvin pärjäsivät pelitalot, kertoo Sensor Tower, jonka mukaan 80 prosenttia Apple App Storen ja 90 prosenttia Android Google Play:n kautta kerätystä rahasta tuli pelien kautta. Kaiken kaikkiaan pelien liikevaihto kasvoi keskimäärin 70 prosentilla vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä vuodentakaiseen nähden noin 7,5 miljardiin dollariin (Q4/2015: 4,4 mrd. €). Kaiken kaikkiaan pelejä ladattiin App Storesta ja Google Playsta vuoden 2016 loka-joulukuussa 8,2 miljoonaa kappaletta. Se on 33 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Vuoden 2016 luetuimmat uutiset – Huawei, Pokemon GO ja Apple kiinnostivat

Vuosia 2016 tulee aivan pian päätökseen. Muutaman tunnin päästä siirrytään vuoteen 2017, joka on samalla juhlavuosi Suomelle, jonka itsenäisyysjulistuksesta tulee 6.12.2017 kuluneeksi 100 vuotta. MobiiliBlogi puolestaan täyttää ensi vuoden maaliskuussa yhdeksän vuotta, joten ensimmäisiä pyöreitä vuosia juhlitaan sivuston osalta vasta vuoden 2018 aikana. Joka tapauksessa yhdeksän vuotta on Internet-maailmassa pitkä aika ja harvat sivustot pysyvät ”elossa” näinkin pitkään. Toivottavasti siis vuosi 2017 pyörähtää MobiiliBlogin osalta hienosti ja pääsemme juhlistamaan sivuston kymmenvuotista taivalta maaliskuussa 2018. Mutta nyt on aika keskittyä vuoteen 2017. Sen osalta suuria muutoksia ei ole luvassa, vaan MobiiliBlogi pyrkii jatkamaan samalla linjalla kuin tähänkin asti: laatu korvaa määrän ja videot ovat sisällössä keskeisessä roolissa.

Perinteiseen tapaan MobiiliBlogissa siirrytään tulevaan katsastamalla, mitkä artikkelit keräsivät eniten lukijoita kuluneen vuoden aikana. Vuoden 2016 tilastoissa näkyy selvästi Huawein nousu markkinoilla ja jos yhtään uskallan ennustaa, niin kiinalaisvalmistaja tulee seuraavien vuosien aikana kamppailemaan jopa maailman suurimman älypuhelinvalmistajan tittelistä. Ei olisi yhtään ihme, jos Huawei ohittaisi jo ensi vuoden aikana Applen ja nousisi näin maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi. Samsung on vielä kaukana horisontissa, mutta ilmassa on merkkejä, jotka viittaavat, että Huawei saattaa kolkutella tulevaisuudessa maailman suurimman älypuhelinvalmistajan titteliä.

Nexus 6 saa Android 7.1 Nougat -päivityksen tammikuussa

Siinä missä muulle Nexus-perheelle uuden Android 7.1 -päivityksen jakelu käynnistettiin jo joulukuun alussa, joutuvat hieman iäkkäämmän Nexus 6 -mallin omistajat odottamaan sitä aavistuksen pidempään. Alkujaan päivitys oli tarkoitus julkaista vuonna 2014 esitellylle laitteelle samassa tahdissa muun muassa Nexus 5X:n sekä Nexus 6P:n kanssa, mutta Android Policen saamien tietojen mukaan Nexus 6:n osalta uudesta ohjelmistosta löytyi viime metreillä bugi, joka viivästyttää sen julkistuksen tammikuulle.