Kirjoittanut Teemu julkaistu 12.3.2010 · 5 kommenttia
Intialainen teleoperaattori Olive Telecom tuo kotimaansa markkinoille edullisen peruspuhelimen, jonka virtalähteenä voi käyttää tavallista AAA-paristoa. Puhelimesta löytyy lisäksi tavallinen akku, mutta pariston hyödyntäminen voi tulla tarpeeseen alueilla, joilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ladata laitteen sisällä olevaa akkua. Ominaisuus on tärkeä, sillä tutkimusten mukaan Intiassa on yli 10 000 kylää, joissa ei ole yhteyttä verkkovirtaan.
Olive Telecomin FrvrOn V-G2300 on GSM-yhteydellä varustettu puhelin, jonka ominaisuuksia ovat 1,5 tuuman värinäyttö, FM-radio, polyfoniset soittoäänet ja kaiutintoiminto. Mukana toimitetaan stereo-kuulokkeet radio-ominaisuutta silmällä pitäen.
Hintaa intialaisoperaattorin uutuudelle kertyy ainoastaan 35 dollaria.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 12.3.2010 · 1 kommentti
Verkkoselaimistaan maailmalla tunnettu ohjelmistotalo Operaon julkaissut suositusta Opera Mini 5 -selaimestaan beta-version Google Android -alustalle. Uutuusversio tarjoaa muilta alustoilta tuttuja ominaisuuksia ja perinteikkään ulkoasun, jonka ansiosta sen käyttö on puhelimesta riippumatta aina yhtä helppoa ja vaivatonta.
Opera Mini 5:n keskeisimmät ominaisuudet ovat useimmille varmastikin jo erittäin tuttuja. Kertauksena mainittakoon, että selaimesta löytyy muun muassa välilehdet, salasanamanageri, kosketusnäytöille optimoitu käyttöliittymä ja Speed Dial -näkymä, joka tuo käyttäjälle tärkeät sivut nopeasti saataville. Tärkeää osaa näyttelee niin ikään selaimen kyky pakata verkkosivut ennakkoon, joka nopeuttaa niiden avautumista ja vähentää käyttäjän datakuormitusta.
Opera Minin voi ladata suuntaamalla Android-puhelimensa nykyisen selaimen osoitteeseen m.opera.com/next.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 6.3.2010 · 7 kommenttia
Teleoperaattori Orange on kertonut aikeistaan käyttää Nokian ja Intelin Mobile World Congress 2010:ssä julkistamaa MeeGo-alustaa tulevissa tuotteissaan. Kovinkaan tarkasti yhtiö ei suunnitelmiaan vielä paljastanut, mutta sanoi laitteiden perustuvan Intel Atom -suorittimeen ja sisältävän laajan valikoiman teleoperaattorin omia multimediapalveluita.
Viime kuussa esitelty MeeGo on Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä. Se koostuu Intelin Moblinin ytimestä ja Nokian Maemon Qt-ympäristöstä. Alustan kehityksestä vastaa Linux Foundation avoimeen lähdekoodikehitykseen perustuvan mallin mukaisesti.
Ensimmäinen raakaversio MeeGosta tullaan julkaisemaan MeeGo Technical Steering -ryhmässä työskentelevän Valtteri Hallan mukaan maaliskuun lopussa. Se antaa mahdollisuuden testata alustaa Atom-pohjaisilla laitteilla ja Nokia N900 -puhelimella. Valmis versio saadaan markkinoille vuoden 2010 loppupuoliskon aikana, jolloin ensimmäisten MeeGo-laitteiden pitäisi niin ikään rantautua saataville.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 5.3.2010 · 1 kommentti
Viime vuoden marraskuussa esitelty MSM7×30 on piirivalmistaja Qualcommin seuraavan sukupolven mobiilialusta, joka nähdään älypuhelimissa tämän vuoden lopulla. Se sisältää Snapdragon-alustasta tutun Scorpion-suorittimen sekä grafiikkapiirin, joka tukee OpenGL ES 2.0- ja OpenVG 1.1 -standardeja. Prosessori perustuu ARMv7-tuoteperheeseen ja tarjoaa tehoja 800 megahertsistä aina yhteen gigahertsiin asti.
Qualcommin tulevasta piirisarjasta löytyy tuki 720p-tason videokuvan toistolle ja tallennukselle. Mukana on integroitu GPS-piiri, HSPA-valmius ja vähän virtaa kuluttava audiosysteemi 5.1-tuella. Lisäksi alusta mahdollistaa 12 megapikselin kennolla varustetun kamera istuttamisen puhelimeen.
Uudesta alustasta löytyy vääntöä vaativampiinkin tehtäviin. Juttumme lopussa Qualcomm esittelee piirisarjan tehoja prototyyppilaitteilla, joista löytyy yhtiön itsensä kustomoima Google Android -käyttöjärjestelmä. Videoilla nähdään, että voimaa riittää muun muassa neljän videon yhtäaikaiseen toistamiseen ja 3D-pelien pyörittämiseen.
Adobe karsii hiljalleen puhelimia Flash 10.1 -tuen ulkopuolelle. Viime vuoden lokakuussa yhtiö ilmoitti, että verkkopohjaisista sovelluksista tuttu teknologia tuodaan Windows Mobile-, WebOS-, Android-, Symbian- ja BlackBerry-alustoille. Sittemmin listalta on tippunut kokonaan pois Windows Mobile 6.5 ja nyt näyttää siltä, että Flash 10.1 -tuki vaatii taakseen tehokasta rautaa, joka karsii puhelimia listasta pois kovalla kädellä.
Ohjelmistotalon virallisella keskustelupalstalla kerrotaan, että pohjilta pitäisi löytyä vähintään ARMv7-perheeseen pohjautuva suoritin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi Snapdragon- ja OMAP3-piirisarjoja, joten Flash 10.1 -tuen saavat ainoastaan niin sanotut huippumallit. Google Android -puhelimista suurin osa tippuu tuen ulkopuolelle, sillä tarpeeksi tehoja löytyy vain Sony Ericsson XPERIA X10-, Nexus One-, HTC Desire-, Acer Liquid- ja Motorola DROID -malleista.
Adoben kannalta on luonnollisesti järkevää tuoda Flash ainoastaan puhelimiin, joissa se voi toimia kunnolla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että teknologia jää harvojen puhelinten herkuksi. Edullisemmissa laitteissa joudutaan edelleen tyytymään karsittuun Flash Lite -versioon.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 2.3.2010 · 4 kommenttia
Harvoin eteen tulee tyylikkäitä modauksia, joita kannattaa nostaa esille yleisesti. Martin Schrotzin elegantti iPhone 3GS kuuluu kuitenkin tähän erittäin vähälukuiseen joukkoon, sillä puhelimen kustomointi on toteutettu tyylillä ja ammattitaitoa käyttäen.
Schrotzin kertoo kyllästyneensä iPhonen muoviseen takakuoreen, joka ei yksinkertaisesti tuntunut kädessä hyvältä. Ongelman korjatakseen Schrotzin mittautti alkuperäisen takaosan digitaalisesti ja teki uuden kuoren CAD-suunnitteluohjelmaa käyttäen. Tuloksena syntyi titaaninen takakuori, joka läpäisee RF-signaaleja ja voi häiriöittä peittää puhelimen koko takaosan.
Modauksen toteuttamiseen meni parisen kuukautta. Tarkkaa hintaa Schrotzin ei kerro, mutta vihjaa rahaa kuluneen noin yhden uuden iPhone 3GS:n verran, vaikka oman työn osuus projektissa oli suuri.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 26.2.2010 · 5 kommenttia
Mikä kumma on iSandwich 4G? Kuten nimestä tai viimeistään yllä olevasta kuvasta ilmenee, on kyseessä ruisleivän päälle rakennettu Apple iPhone.
Pelkässä kuvassa ei vielä välttämättä ole aivan aineksia perjantai-illan kevennykseksi, mutta kun mukaan liitetään ohjeistava ja tyylikkäästi toteutettu video, niin alkaa tarvittavat elementit olla kasassa. Jakob Hammerbäckin ja Jon Wingårdin kuvaamalla videolla käydään läpi iSandwichin valmistamiseen vaadittavat työvaiheet, joita on yllättävän paljon. Aivan joka aamu sitä ei näin ollen kannata nousta loihtimaan, sillä aikaa voi vierähtää tovi jos toinenkin.
Pidemmittä puheitta itse videoon, joka löytyy hypyn takaa.
Tutkimusyhtiö Gartner on esittänyt oman arvionsa kännykkävalmistajien markkinaosuuksista vuonna 2009. Yhtiön mukaan viime vuonna myytiin kaikkiaan 1,211 miljardia matkaviestintä, joka on 0,9 prosenttia vuotta 2008 vähemmän. Markkinoilla hyvin pärjäsivät kalliimman hintaluokan älypuhelimet ja erittäin halvat peruspuhelimet, joiden menekki kehittyvillä markkinoilla on kovaa.
Yleisesti huono taloudellinen tilanne heikensi kännyköiden myyntiä. Selvä muutos parempaan tapahtui kuitenkin jo vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä, jolloin myynti kasvoi vuodentakaiseen nähden 8,3 prosenttia. Samalla aikajaksolla älypuhelinten menekki kohosi huimat 41,1 prosenttia. Vuositasolla älypuhelimia meni kaupaksi 23,8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008.
Älypuhelimissa suurimpia voittajia olivat vuonna 2009 Apple ja RIM. Yhtiöt onnistuivat kaappaamaan osuuksia muilta suurilta valmistajilta, saavuttaen 14,4 (Apple) ja 19,9 prosentin osuudet älypuhelinmarkkinoista.
Kuvankäsittelijöiden ja graafikoiden suosiossa olevan Adobe Photoshop -sovelluksen ensimmäisen virallisen version julkaisusta on kulunut jo 20 vuotta. Kahden vuosikymmenen aikana sovellus on kehittynyt huikeasti ja muodostunut samalla oman alansa standardiksi, jota käytetään muun muassa kuvien manipulointiin ja verkkosivustoilla olevien grafiikoiden suunnitteluun.
Juhlan kunniaksi Adobe palaa alkuperäisen version juurille julkaisemalla Photoshop 1.0:n uusintapainoksena Applen iPhonelle. Merkkipaalun kunniaksi tehty sovellus ei ole julkisesti saatavilla, sillä sitä jaettiin vain Photoshop 20th Anniversary Event -tapahtuman osanottajille.
Sovelluksen kehitystä johti alkuperäiseen Photoshop-tiimiin kuulunut Russell Brown, jonka titteli yhtiössä on nykyisin Senior Creative Director. Apuna työssä oli Ansca Mobilen Corona SDK, jota hyödynnettiin ensimmäisen Photoshop-version rakentamisessa iPhonelle.
Vaikka nyt esittelyssä olevaa versiota ei pääse itse kokeilemaan, voi App Storesta käydä lataamassa Photoshopin virallisen mobiiliversion, joka on täysin ilmainen. Ennen latausta kannattaa katsastaa MobiiliBlogin videotesti aiheesta.
Kirjoittanut Teemu julkaistu 22.2.2010 · 6 kommenttia
Korealainen teleoperaattori SK Telecom esitteli vuoden 2010 Mobile World Congress -messuilla täysin uudenlaisen SIM-kortin, joka sisältää suorittimen, käyttömuistin, tallennustilan ja Google Android -käyttöjärjestelmän. Idea on yhdenlainen näkemys tulevaisuuden mahdollisesta kehityksestä, vaikka korealaisoperaattori ei tällä hetkellä suunnittele yhdistelmäkortin tuomista markkinoille.
SK Telecomin konsepti näyttää joka tapauksessa todella mielenkiintoiselta. Sen perusajatus on, että käyttäjän kaikki tiedostot käyttöjärjestelmää ja sovelluksia myöten tallennetaan SIM-kortille. Parikseen tämä ihmekortti tarvitsee luonnollisesti isäntälaitteen, joka voi olla esimerkiksi matkapuhelin tai miniläppäri.
Korealaisoperaattorin idea mahdollistaisi käyttäjän tietojen helpon siirtämisen laitteesta toiseen. Koko työpöytäympäristö sijaitsee SIM-kortilla, joten henkilökohtaisen datan siirtely on yksinkertaista. Konseptin kerrotaan toimineen varsin vakuuttavasti Barcelonassa esillä olleissa demolaitteissa.