Nokia

Uusi Nokia 3310 (2017) julki – ohut, kestävä ja pitkä akkukesto

Uusi Nokia 3310

Mahtavaa työtä HMD! Tämä oli ensimmäinen reaktioni, kun näin kuvat ja videon tänään julkistetusta uuden sukupolven Nokia 3310:stä. Kyseessä on vuonna 2000 lanseeratun klassikon moderni versio, joka kunnioittaa mielestäni odotettua paremmin esikuvaansa, jota Nokia on myynyt maailmanlaajuisesti yli 120 miljoonaa kappaletta.

Uuden sukupolven Nokia 3310:ä mainostetaan ohuena, kevyenä ja erityisen kestävä. Lisäksi puhelimessa on pitkät toiminta-ajat. Nokia 3310:llä puhuu yhdellä latauksella 22 tuntia putkeen, jonka lisäksi se tarjoaa kuukauden valmiusajan. Tässä on jo paljon elementtejä alkuperäisestä mallista, joka tuli aikanaan tunnetuksi kestävästä rakenteestaan sekä pitkästä akkukestostaan.

Tällainen on uuden sukupolven Nokia 3310 -puhelin

Nokia 3310

Tulevana sunnuntaina pitäisi tapahtui jotain todella jännittävää: huhujen mukaan kotimainen HMD julkistaa 26.2 Barcelonassa modernin version Nokian klassisesta 3310-puhelimesta. Vuonna 2000 julkistettu 3310 on Nokian legendaarisimpia puhelimia, joka muistetaan muun muassa sen kestävästä rakenteestaan, pitkästä akkukestostaan ja koukuttavasta matopelistään.

Uuden sukupolven Nokia 3310 -puhelimesta maailmalle kertoi luotettavana lähteenä tunnettu EvanevleaksBlass artikkelissaan Venture Beat -sivustolla. Nyt Blass on tarkentanut tietoja uutuudesta. Herran mukaan Nokia 3310 perustuu värinäyttöön ja ”vanhaan kunnon” Series 30 -käyttöjärjestelmään. Se tulee myyntiin useissa eri väreissä ja mahdollistaa kuorien vaihtamisen, kuten esikuvansakin. Lopuksi Blass kuvailee uutuutta Nokia 3310- ja Nokia 150 -puhelinten yhdistelmäksi.

Nokia 3 ja Nokia 5 julki sunnuntaina – Nokia 6 tulossa globaaleille markkinoille?

Nokia logo

HMD valmistautuu kiivaasti tulevaan julkistustilaisuuteensa, jonka se järjestää päivää ennen Mobile World Congress 2017-messujen alkua, eli 26. helmikuuta. Huhut ovat aikaisemmin kertoneet, että tilaisuudessa HMD esittelisi markkinoille todellisen lippulaivapuhelimen, joka tunnetaan alustavasti nimellä Nokia P1. Uusimmat tiedot kuitenkin kumoavat osaltaan nämä huhut, sillä erityisen luotettavana lähteenä tunnetun EvanevleaksBlassin mukaan tulevana sunnuntaina keskityttäisiin lähinnä edullisemman hintaluokan puhelimiin.

Blassin mukaan HMD julkistaisi markkinoille Android 7.0 Nougat -pohjaiset Nokia 3– ja Nokia 5 -puhelimet. Ne sijoittuisivat alempaan hintaluokkaan kuin jo aikaisemmin Kiinan markkinoille lanseerattu Nokia 6, joka vaikuttaisi Blassin artikkelin perusteella saapuvan maailmanlaajuisille markkinoille.

Luottolähde: Nokia 3310 -puhelimesta markkinoille uusi versio

Nokia 3310

Kotimainen HMD Global Oy tulee julkaisemaan Barcelonassa järjestettävässä tilaisuudessa 26. helmikuuta modernin version Nokian ehkä ikonisimmasta puhelimesta, eli 3310-mallista. Vuonna 2000 julkistettu puhelin oli seuraaja suositulle 3210-puhelimelle ja tuli markkinoilla tunnetuksi muun muassa pitkästä akkukestostaan sekä erityisen lujasta rakenteestaan. Puhelimesta löytyi klassinen matopeli, sen ilmettä pystyi muuttamaan vaihdettavilla värikuorilla sekä siihen pystyi tilaamaan soittoääniä ja ruudulla näkyviä kuvia. Nämä yhdessä yksinkertaisen käytettävyyden ja näyttävän muotoilun kanssa tekivät 3310:stä kuluttajien suosikin ja niinpä sitä myytiin kaikkiaan reilusti yli 100 miljoonaa kappaletta.

Nokia ”N Series” tekee paluun uuden N95-puhelimen muodossa?

Nokia N95. Vuonna 2007 julkistettu N95 oli oikeastaan viimeinen todellinen hitti suomalaiselta Nokialta ennen kuin sen alamäki alkoi, kun kosketusnäyttöpuhelimet iPhone eturintamassaan ryhtyivät valloittamaan markkinoita. Nokia N95 oli liukukannellinen puhelin, jossa alaosaa liu`uttamalla ylöspäin sai esille multimedia painikkeet ja alapäin työntämällä perinteisen numeronäppäimistön. Se oli omalla aikakaudellaan edistyksellinen puhelin, jossa oli 2,6 tuuman 240 x 320 pikselin näyttö, viiden megapikselin kamera Carl Zeiss -optiikalla, Bluetooth, WiFi, infrapuna, muistikorttipaikka ja Symbian S60 3rd Edition -käyttöjärjestelmä, joka mahdollisti moniajon ja sen verkkoselain tuki HTML-, JavaScript– ja Adobe Flash -teknologioita.

Nyt tämä legendaarinen Nokia N95 saattaa olla tekemässä paluun. Suomalainen HMD Global Oy on nimittäin täyttänyt Kiinassa hakemuksen ”N Series” -tavaramerkille. Vaikuttaa siis siltä, että HMD olisi palauttamassa useita myyntimenestyksiä sisältäneen ”N Series” -sarjan markkinoille.

Nokia P1 – tällaista lippulaivaa HMD:ltä odotetaan

Nokia logo

Nokia tai siis HMD Global Oy on julkisesti ilmoittanut, että se tulee esittelemään markkinoille uusia Android-pohjaisia puhelimia 26.2, eli lähes tasan kahden viikon kuluttua. Julkistus tapahtuu Barcelonassa, jossa käynnistyy samalla yksi mobiilialan vuoden odotetuimmista tapahtumista, eli Mobile World Congress -messut. MWC 2017 -tapahtuma alkaa 27.2 ja se kestää maaliskuun 2. päivään asti.
Mitä HMD sitten Mobile World Congress 2017 -messuilla tulee julkistamaan? No, huhujen mukaan ainakin Nokia P1 -lippulaivan, josta on vuotanut verkossa erittäin mielenkiintoisia tietoja.

Nokia P1:n näytöstä liikkuu verkossa toistaiseksi hyvin paljon erilaisia tietoja. Vaikuttaa siltä, että lähes jokaisella lähteellä on eri tietoa P1:n näytöstä ja sen koosta. Varmaa vaikuttaisi tässä vaiheessa olevan se, että paneeli perustuu AMOLED-teknologiaan ja tarjoaa 2560 x 1440 pikselin tarkkuuden. Koon osalta huhuja liikkuu 5,2 ja 5,7 tuuman väliltä. The Inquirerin mukaan P1 saattaisi saapua markkinoille jopa kahdessa koossa: 5,2 ja 5,5 tuuman näytöllä. Erään huhun mukaan HMD:n lippulaivassa olisi puolestaan 5,3 tuuman näyttö, joten tämän osalta yksityiskohdat ovat vielä hieman hukassa.

Videolla Nokia 6: Android Nougat -älypuhelin

Nokia 6 arvostelu

Nyt kun alkuvuodesta julkistettu Nokia 6 on ollut Kiinassa myynnissä hetken aikaa on verkkoon alkanut virrata videoarvosteluita tästä kotimaisen HMD Global Oy:n ensimmäisestä Nokia-brändiä kantavasta älypuhelimesta. Tammikuussa esitelty Nokia 6 tuli lähes koko maailmalle niin sanotusti puskista, sillä se julkistettiin ilman ennakkoilmoitusta pelkän lehdistötiedotteen kera. Kyseessä on ainoastaan Kiinan markkinoille suunnattu Android 7.0 Nougat -pohjainen älypuhelin, jonka odotetaan saavan seurakseen uusia Android-Nokia-älypuhelimia helmi-maaliskuun taitteen Mobile World Congress 2017 -messuilla. Niistä ainakin osa saapuu toivottavasti myös Suomeen.

HMD työstää massiivista 18,4 tuuman Nokia-taulutietokonetta?

Nokia N1Kuvassa: Nokia N1 -tabletti

Suomalaisen HMD:n ensimmäisen Nokia-älypuhelimen myynti on alustavien tietojen mukaan lähtenyt käyntiin lupaavasti. Tietojen mukaan ensimmäinen erä Nokia 6 -puhelimia myytiin loppuun minuutin aikana. Lisää julkistuksia on luvassa helmi-maaliskuun taitteessa Mobile World Congress 2017 -messuilla. Siellä näemme todennäköisesti vihdoin maailmanlaajuisille markkinoille suunnattuja Nokia-älypuhelimia. Tuoreimmat huhut vihjailevat, että HMD olisi tuomassa markkinoille myös jotain varsin yllättävää: 18,4-tuumaisen taulutietokoneen.

Tiedot tästä massiivisesta taulutietokoneesta tulevat laitteiden suorituskykyä mittaavan GFXBenchin tietokannasta, jonne on ilmestynyt yksityiskohtia uudesta ja toistaiseksi tuntemattomasta Nokia-taulutietokoneesta. Asiasta uutisoi Nokia Power User, joka ei harmillista kyllä tarjoa linkkiä GFXBenchin tietokantaan, jotta kuvakaappauksen aitous olisi mahdollista tarkistaa. Allekirjoittanut yritti löytää kuvakaappauksen tiedoilla varustettua laitetta palvelun tietokannasta, mutta ei onnistunut siinä. Joka tapauksessa jos tiedot ovat aidot, vaikuttaisi siltä, että HMD testaa parhaillaan mielenkiintoiseen tuotekategoriaan sijoittuvaa laitetta. Se tuo itse asiassa mieleen reilu vuosi sitten julkistetun Samsung Galaxy View:n, jossa on jalusta ja kantokahva. Samsung markkinoi aikanaan omaa 18,4 tuuman tablettiaan tuotteena, jolla voi helposti nauttia suoratoistopalveluista esimerkiksi missä tahansa kotia.

Nokia 6:n myynti käynnistynyt Kiinassa – myytiin loppuun minuutissa

Nokia 6

Suomalaisen HMD Global Oy:n Kiinan markkinoille julkistama Nokia 6 -puhelin on saapunut kuluneella viikolla myyntiin sitä yksinoikeudella myyvään JD.com-verkkokauppaan. Puhelin saapui näin ollen sopivasti saataville hieman ennen Kiinalaista uuttavuotta. Se on merkittävä paikallinen tapahtuma, joka käynnistyy virallisesti 28. tammikuuta ja on nykyään kasvanut suureksi kulutusjuhlaksi. Niinpä esimerkiksi uudet tuotteet on järkevää lanseerata uudenvuoden aikoihin, koska silloin myynti on mahdollista saada tavallista vauhdikkaammin käyntiin. Näin näyttäisi käyneen Nokia 6:n kohdalla, jonka ensimmäinen erä myytiin loppuun JD.comissa ensimmäisen minuutin aikana. Näin kertoo muun muassa UK Daily Express.

Yli puoli miljoonaa kiinalaista kiinnostunut Nokia 6 -älypuhelimesta

HMD, Nokia 6

Kotimaisen HMD Global Oy:n ensimmäinen Nokian brändiä kantava älypuhelin, Nokia 6, vaikuttaisi saaneen kiinalaiset liikkeelle. Pian Kiinassa myyntiin tulevasta Nokia 6:sta on nimittäin tehty jo yli puoli miljoonaa ennakkovarausta. Tämä ei tarkoita, että yli 500 000 kiinalaista olisi suoraan ostamassa puhelimen, vaan sitä että kuluttajat ovat osoittaneet kiinnostuksensa laitteeseen jättämällä tietonsa verkkokauppaan. Näin kyseiset kuluttajat saavat mitä todennäköisimmin ilmoituksen sähköpostiinsa, kun Nokia 6 on tullut saataville.

Varsinaisia ennakkotilauksia on tehty noin 10 000 kappaletta, kertoo Nokiamob.net. Lähteen mukaan Nokia 6 -puhelinta yksinoikeudella myyvä JD.com ei vastaanota enempää varsinaisia ennakkotilauksia. Puhelimen ennakkoon tilanneet kuluttajat joutuvat maksamaan noin 7 euron varausmaksun (66 CNY).