Sony Mobile

Sonyn Xperia-puhelinten myynti romahti 33 prosenttia

Xperia-puhelimet

Japanilaisella Sonylla ei ole syytä juhlaan, mitä tulee Xperia-älypuhelimien myyntiin. Yhtiön älypuhelinten myynti romahti nimittäin vuositasolla peräti 33 prosenttia. Japanilaisyhtiö sai kaupaksi ainoastaan 5,1 miljoonaa Xperia-puhelinta, kun samaan aikaan esimerkiksi Apple myi 78 miljoonaa iPhonea.

Sonyn heikoista puhelinmyynnistä kertoo erityisesti se, että viimeksi Xperia-mallistoa on myyty vuoden viimeisellä neljänneksellä alle kuusi miljoonaa kappaletta vuoden 2010 loka-joulukuussa. Xperia-malliston myynti on parhaimmillaan yltänyt yhden neljänneksen aikana 11,9 miljoonaa kappaleeseen, joka tapahtui vuoden 2014 loka-joulukuussa.

Sony aloittanut Android Nougat -päivitykset Xperia XZ- ja Xperia X Performance -puhelimilleen

Japanilainen Sony on käynnistänyt joulukuun alussa ensimmäiset Android 7.0 Nougat -päivityksensä. Yhtiö kertoo, että päivityksen jakelu on käynnistetty Xperia XZ– sekä Xperia X Performace -älypuhelimille. Nougatin jakelu tapahtuu vaiheittain, joten se tulee saataville asteittain eri maa- ja operaattoriversioille. Puhelin ilmoittaa päivityksestä automaattisesti, mutta sen saatavuuden voi totta kai tarkistaa myös laitteensa asetuksista.

Android 7.0 Nougat tuo mukanaan paljon mielenkiintoisia uudistuksia Sonyn huippupuhelimiin. Niihin kuuluvat muun muassa jaetun ruudun moniajo, uudistettu Viestit-sovellus, kameran laajemmat manuaaliset kontrollit Xperia X Performance -mallissa, älykkäämpi sekä persoonallisempi kotinäkymä Google Now -integraatiolla.

Lisää tietoa uudistuksista löydät ”lue lisää” -linkin takaa. Sieltä löytyy Sonyn virallinen esittelyvideo, jossa yhtiö demoaa Android 7.0 Nougatin tuomia uudistuksia puhelimiinsa.

Kuvina: Sony Xperia XZ ja Xperia X Compact

Jatketaan pitkän tauon jälkeen jälleen MobiiliBlogin ikonista Kuvina-artikkelisarjaa. Viimeisin sarjan artikkeli on heinäkuulta, jolloin teimme katsauksen korealaisen LG:n modulaariseen G5-puhelimeen sekä CAM Plus -lisäosaan. Tälläkin kertaa pysytellään Aasian puolella ja tehdään kuvien kautta katsaus japanilaisen Sonyn uusimpiin huippupuhelimiin: Xperia XZ ja Xperia X Compact.

Sony Xperia XZ on japanilaisvalmistajan tuorein lippulaiva, joka julkistettiin maailmalle IFA 2016 messuilla helmikuussa. Myyntiin se saapui kuitenkin ensimmäisille markkinoille vasta syksyllä samoihin aikoihin tässä artikkelissa nähtävän Xperia X Compactin kanssa. Xperia XZ perustuu 5,2 tuuman full hd -kosketusnäyttöön, 64-bittiseen Snapdragon 820 -siruun, kolmeen gigatavuun RAM-käyttömuistia sekä 32 gigatavuun tallennustilaa. Siinä on 23 megapikselin kamera, USB Type C -portti, muistikorttipaikka ja Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä.

MobiiliBlogin videolla: tiedostojen siirto Androidista iPhoneen

Allekirjoittanut on vuosien mittaa halunnut jo pitkään kokeilla, miten ApplenSiirrä data Androidista” -ominaisuus toimii. Niinpä päätin viimein kokeilla ominaisuutta ja kuvata siitä videon. Aihe kun on nimittäin aina ajankohtainen. Kuluttajat vaihtavat jatkuvasti iPhonesta Androidiin sekä toisinpäin, kuten tällä videolla (kyllä, tarkoitus olisi tehdä video myös tietojen siirtämisestä iPhonesta Androidiin).

Apple tarjoaa leikkisästi sanottuna ”loikkareille” aloitusasennuksen yhteydessä mahdollisuuden siirtää tietoja automaattisesti Android-pohjaisesta puhelimesta iPhoneen. Puhelimen voi ottaa käyttöön myös uutena iPhonena, mutta tällöin esimerkiksi tekstiviestien saaminen iPhoneen voi olla useamman mutkan takana, kuin ”Siirrä data Androidista” -ominaisuutta käyttämällä, jos se toimii. Tätä lähdemme videolla selvittämään, joten ei muuta kuin klikkaamaan ”lue lisää” -linkkiä ja tsekkaamaan tuorein videomme.

Hintavinkki: Sony Xperia X Performance 449 eurolla

Hintavinkkejä ei ole jaettu vähään aikaan, joten heitetään sellainen kehiin. Teleoperaattori Elisa on alentanut halloweenin kunniaksi Sony X Performance -puhelimen hintaa 250 eurolla. Kyseisen puhelimen saa nyt sunnuntaihin asti 449 eurolla, kun laitteen normaalihinta on 699 euroa. Toki laitteen saa 699 euroa edullisempaan hintaan muun muassa Verkkokauppa.comista, jossa X Performancea myydään 589,90 hintaan. Siihenkin nähden Elisan tarjous on kuitenkin hyvä, sillä alennusta Verkkokauppa.comin hinnasta tulee 140,90 euroa.

Sony X Performance vastaa teknisesti pitkälti yhtiön nykyistä lippulaivaa, eli Sony Xperia XZ:aa. Puhelimessa on viiden tuuman full hd -kosketusnäyttö, Snapdragon 820 (2×2.15 GHz Kryo & 2×1.6 GHz Kryo), kolme gigatavua käyttömuistia ja 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa ja Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmä, jonka valmistaja on luvannut päivittää 7.0 Nougat -versioon.

Xperia XZ: Sonyn uusi lippulaivapuhelin panostaa kameraan

Japanilainen Sony on jo pitkään yrittänyt häikäistä kuluttajia älypuhelintensa kameraominaisuuksilla. Jostain syystä tässä ei kuitenkaan ole oikein onnistuttu, vaan aina jokin osa-alue on tuntunut jättävän toivomisen varaa. Sonylta voisi nimittäin hyvin odottaa markkinoiden parhaimmat kuvausominaisuudet omaavaa älypuhelinta, sillä yhtiö on tunnettu laadukkaista kameroistaan sekä on muun muassa iPhone 6s:n kehutun kameran tekniikan takana.

Nyt yhtiö rakentaa jälleen uuden lippulaivapuhelimensa kameran ympärille. Berliiniin IFA 2016 -messuilla esitelty Sony Xperia XZ on varustettu kokonaan uudella kolminkertaisella kuvantunnistustekniikalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Sonyn perinteisen Exmor RS -kennon (1/2,3”) rinnalla on kaksi lisäkennoa: yksi laserautomaattitarkennukseen tarkoitettu kenno, jonka etäisyydenmittaustekniikka tekee kuvista teräviä myös vaikeissa olosuhteissa, kuten heikossa valossa, sekä yksi RGBC-IR-kenno, joka tuottaa kuviin luonnollisen värintoiston säätämällä valkotasapainon entistä paremmin kuvan valoisuuden perusteella. Tämän ansiosta tarkkoja kuvia voi ottaa myös liikkeessä ja varmistaa luonnollisen värintoiston käytännöllisesti katsoen kaikissa olosuhteissa, kehuu japanilaisvalmistaja.

Sony: seuraavat puhelimet saavat Android Nougat -päivityksen

Eilen virallisesti julkistettu Android-käyttöjärjestelmän Nougat-lempinimeä ja 7.0-versionumeroa kantava mobiilialusta tulee ensimmäisenä saataville tuttuun tyyliin Nexus-sarjan laitteille. Ensimmäinen täysin uusi laite, joka saapuu markkinoille varustettuna Android 7.0 Nougat -alustalla on LG:n tuleva V20-lippulaiva, joka julkistetaan pian.

Uuden Android-käyttöjärjestelmäversion myötä käyttäjät odottavat kuumeisesti tietoja valmistajilta, mitkä kyseisen yhtiön laitteista tulevat päivittymään uuteen alustaan. Japanilainen Sony on päättänyt olla pitämättä asiakkaitaan turhaan jännityksessä ja on julkaissut listan laitteista, jotka se aikoo varmasti päivittää Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmään.

Sonyn Marshmallow-päivitys tuo mukanaan akun elinikää pidentävän teknologian

Akun mahdollisimman nopea virran palauttaminen, eli pikalataaminen on yksi tuoreimpia ominaisuuksia, joka on tehnyt tuloaan lippulaivamalleihin valmistaja toisensa jälkeen. Samalla erilaiset virransäästöominaisuudet ovat kasvattaneet suosiotaan ja tässä suhteessa japanilainen Sony on ollut yksi ahkerimmista teknologian kehittäjistä omalla Stamina-tilallaan, joka on ollut osa valmistajan huippupuhelimia ainakin vuodesta 2013, jolloin markkinoille esiteltiin Xperia Z.

Nyt Sony jatkaa akkuun liittyvien teknologioiden kehittämistä tulevassa Android 6.0 Marshmallow -päivityksessään, jonka tuorein beetaversio (23.5.A.1.238) tuotiin ladattavaksi muutama päivä sitten (beetaohjelmaan kuuluville). Tuorein testiversio sisältää mielenkiintoisen Soft Charging -teknologian, jonka ajatuksena on akun käyttöiän pidentäminen.

Operaattoreiden huhtikuun myydyimmät puhelimet – iPhone SE sai hyvän vastaanoton

Vappuhulinan jälkeen kotimaiset operaattorit ovat jälleen julkaisseet tilastojaan edelliskuukauden myydyimmistä puhelimista. Kolmen kärkeä hallitsivat eri teleyhtiöillä hyvin erilaiset laitteet, niin kalliit kuin edullisemmatkin. DNA:lla ja Elisalla myydyin puhelin oli alle 200 euron hintaluokkaan sijoittuva Samsung Galaxy J5. Soneralla ykköspaikan pokkasi Apple iPhone 6s.

Samsung Galaxy J5 jatkaa kuluttajapuolella vahvana. J5:n suosiota selittää sen laaja suosio eri ikäryhmissä. Lisäksi J5 kelpaa hyvin sekä naisille että miehille. Sitä ostetaan usein myös lapsille, koska se asettuu hyvin suosittuun alle 200 euron hintaluokkaan. Myös iPhone 5s on ottanut vahvan aseman noin 300 euron hintaluokassa tarjotessaan iPhone-kokemuksen muihin iPhone-malleihin nähden huomattavasti huokeampaan hintaan”, sanoo Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkki.

Xperia X ja Xperia XA täydentävät Sonyn uutta älypuhelinmallistoa

Lippulaivan viitan itselleen kesällä nappaavan Xperia X Performance -älypuhelimen lisäksi Sony esitteli MWC 2016 -messuilla myös Xperia X– ja Xperia XA -mallit. Kaksikosta Xperia X on aavistuksen karsitumpi versio uudesta lippulaivasta ja noin 100 euroa edullisempi Xperia X Performancea, jonka suositushinta pyörii 700 euron tuntumassa. Xperia XA on 300 euron hinnallaan yksilöllisesti suunniteltu keskihintaluokkaan sijoittuva älypuhelin, joka on uuden Xperia-sarjan edullisin jäsen.

Xperia X -sarjan myötä menestyksekäs Xperia-tarinamme saa aivan uuden luvun. X-sarjan kolme uutta puhelinta tarjoavat jokaiselle jotakin, keskihintaluokan yksilöllisesti suunnitellusta älypuhelimesta premium -luokan älypuhelimeen, jossa on kaikkein kehittyneimmät toiminnot. Yhteistä kaikille malleille on muun muassa erittäin laadukas kamera sekä uudenlainen muotokieli, jonka ansiosta puhelimet sopivat entistäkin paremmin käteen. Uudenlainen muotoilu ja huomiota herättävät värit puhuttelevat uskoaksemme vielä useampaa ihmistä kuin aiemmin”, sanoo Rikard Skogberg, Sony Mobilen Pohjoismaiden PR- ja tuotepäällikkö.

Touko-kesäkuussa markkinoille saapuva Xperia X on varustettu viiden tuuman 1920 X 1080 Triluminous-kosketusnäytöllä, jossa on tuki X-Reality-ominaisuudella. Se kohentaa kuvien tarkkuutta, värimaailmaa sekä kontrastia. Näytöllä hallitaan tuoretta Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmää.