4G

Ericsson rikkoi 3G-verkon nopeusennätyksen

Ericsson logo

Ruotsalainen telekommunikaatiojärjestelmien valmistaja Ericsson on viime viikolla rikkonut 3G-verkon nopeusennätyksen saavuttamalla 42Mbps:n nopeuden HSPA-datatekniikkaa hyödyntäen. Yhtiö on ensimmäinen, joka on päässyt kyseiseen nopeuteen kaupallisesti saatavilla olevalla laitteistolla.

Ericsson demosi ennätystään hiljattain Tukholmassa, jossa tapahtumaa oli seuraamassa muun muassa australialainen teleoperaattori Telstra. Ruotsalaisyhtiön tekniikka vie 3G-verkon uusiin ulottuvuuksiin, sillä aiemmin käyttäjille asti tarjolla on ollut enimmillään 28Mbps:n nopeus. Nyt saavutettu rajapyykki ei tule kuitenkaan jäämään viimeiseksi, sillä 3G-verkon nopeutta pyritään nostamaan tulevaisuudessa jopa 168Mbps:ään.

3G-verkon tuore nopeusennätys osui samalle viikolle TeliaSoneran ensimmäisen kaupallisen LTE-verkon avauksen kanssa, jota nimitetään useissa yhteyksissä myös neljännen sukupolven 4G-tekniikaksi. LTE:llä saavutetaan eri lähteiden mukaan noin 80-100Mbps:n nopeus ja se on tällä hetkellä saatavilla ainoastaan Norjan ja Ruotsin pääkaupungeissa.

Ericssonin toimitusjohtajan Bengt Nordströmin mielestä HSPA ja LTE eivät kilpaile keskenään, vaan täydentävät toisiaan. Uuden LTE-verkon saatavuus on alussa heikkoa, joten operaattorit pyrkivät paikkaamaan tilannetta nopealla HSPA-tekniikalla.

Lähteet: Ericsson & CIO