Angry Birds Seasons

Pyhien odotusta: Nokialta joulukalenteri, Roviolta lisää pelattavaa Angry Birds Seasonsiin

Jäikö perinteikäs joulukalenteri hankkimatta? Ei hätää, sillä Nokia on avannut verkkoon oman kalenterin, josta voi onnen lykästäessä voittaa varsin mukavia palkintoja. Tarjolla on kaikkiaan seitsemän kappaletta Nokia Lumia 920 -puhelimia sekä JBL Playup -kaiuttimia ja musakoodeja Nokia Musiikkikauppaan. Mukaan vaaditaan Facebook-tunnukset sekä tietämystä Lumian sovelluksista, sillä jokaisena päivänä käyttäjältä arvuutellaan eri sovelluksia vihjeiden avulla.

Mobiilipeleistään tunnettu Rovio haluaa myös saada joulunodottajien ajan kulumaan nopeammin. Niinpä yhtiö on julkaissut uuden talvijakson Angry Birds Seasons -peliin. Jokaisena joulukuun päivänä pelaajaa muistetaan yhdellä uudella kentällä, joten pelattavaa tarjoillaan aina vuoden viimeisille tunneille asti.

Ovatko lukijamme törmänneet muiden mobiiliyhtiöiden joulukampanjoihin?

Angry Birdsin jouluversio nyt myös Symbian^3-puhelimille

Joko suosittu Angry Birds on tahkottu läpi? Siinä tapauksessa kotimaisella Roviolla on hyviä uutisia tuoreimpien Nokian kosketusnäyttöpuhelinten omistajille, sillä suosikkipelin jouluversio on hiljattain saapunut Ovi Store -kauppaan. Aiemmin jo Android– ja iPhone-puhelimiin saatavilla ollut Angry Birds Seasons maksaa nokialaisiin kaksi euroa.

Jouluspesiaali sisältää 25 talvista pelikenttää, joissa tuttuun tapaan pyritään tuhoamaan linnoittautuneet vihreä siat ampumalla niitä eri kyvyillä varustetuilla linnuilla. Mukana on lisäksi aikaisemmin iPhonelle julkaistu Halloween-versio, joka kattaa 45 kenttää. Kaikkiaan Angry Birds Seasons tarjoaa siis 70 kentän verran pelattavaa.

Kiinnostuneet voivat hankkia pelin Symbian^3-puhelimeensa täältä. Android-käyttäjät löytävät Angry Birds Seasonsin ilmaiseksi Android Marketista ja iPhone-käyttäjät App Storesta 1,59 euron hintaan.

Angry Birdsin jouluspesiaali saapui Androidille

Pelitalo Rovion menestystä niittäneestä Angry Birds -pelistä on julkaistu uusi jouluversio Android-puhelimille. Se löytyy Android Marketista Angry Birds Seasons-nimellä ja on tuttuun tapaan täysin ilmainen.

Jouluspesiaali tarjoaa pelattavaa 25 kentän verran. Tasot avautuvat kyseisenä joulukuun päivänä, joten viimeistä kenttää pääsee tahkoamaan joulupäivänä. Lisää hupia tarjoaa mukaan ahdettu Angry Birds Halloween -versio, joka julkaistiin alkujaan iPhonelle. Se kattaa kaikkiaan 45 eri tasoa.

Samalla Rovio totesi, että työskentely graafisesti kevyemmän Angry Birds -version kanssa jatkuu edelleen. Yhtiö kertoi marraskuussa rakentavansa suosikkipelistä erillisen julkaisun vaatimattomammalla tehokapasiteetilla varustetuille Android-puhelimille. Rovio lupaa lisäksi tuoda tarjolle maksusysteemin, jolla Android-version mainoksista pääsee halutessaan eroon.