Dell Mini 5

Mini 5 Android-tablet vilahti Michael Dellin kätösissä

Useimmille tietokonevalmistajana tuttu Dell valmistelee markkinoille erittäin mielenkiintoista Mini 5 -laitetta, josta huhuttiin MobiiliBlogissa kertaalleen jo viime vuoden lokakuussa mallinimellä Streak. Uutuus on puhelimen ja suurikokoisemman tablet-tietokoneen yhdistelmä, jonka käyttöjärjestelmänä toimii Google Android 1.6.

Dell Mini 5:n tarkimmat yksityiskohdat yhtiö on pitänyt omana tietonaan, mutta TechCrunch-verkkosivuston toimitus onnistui saamaan laitteen videolle itse Michael Dellin pikaisen esittelyn kera. Videon tärkein tieto lienee se, että laitteen kerrotaan tulevan myyntiin seuraavien kuukausien aikana. Markkina-alueet pysyvät edelleen kuitenkin pimennossa.

Uutuuslaitteen ominaisuuksiin pitäisi kuulua yhden gigahertsin Snapdragon-suoritin, viiden megapikselin kamera, LED-kaksoissalama, WiFi, Bluetooth, microSD-muistikorttipaikka ja 3G-yhteys. Näyttö on mukavat viisi tuumaa ja se kykenee 800 x 480 pikselin tarkkuuteen.

Viimeisimpien tietojen mukaan Mini 5:n hinta tulee olemaan sen suurin heikkous. TechCrunchin mukaan laite nimittäin kustantaisi reilut 1000 dollaria, joka on erittäin paljon tämän kaltaiselta tuotteelta.

Lähde: TechCrunch