Fennec

Firefox Google Androidille loppuvuodesta, Windows Mobile -version tulevaisuus epävarma

Alkuvuodesta 2010 Maemo 5 -alustalle saapunut Firefox-verkkoselain tullaan näkemään tuoreimpien arvioiden mukaan Google Androidilla kuluvan vuoden lopulla. Varovaisen arvion aikataulusta uskalsi antaa Mozillan mobiiliosaston varajohtaja Jay Sullivan, joka kommentoi Androidia loistavaksi valinnaksi säätiön verkkoselaimelle.

Selaimen käännöstyötä on hidastanut Sullivanin mukaan Androidin Java-pohjaisuus, sillä Firefox on rakennettu C- ja C++ -koodikielillä. Ongelma ratkesi vasta viime vuoden lopulla kun Open Handset Alliance julkaisi NDK-työkalun (native development kit), jonka ansiosta sovelluksien sisällä voidaan ajaa natiivia koodia.

Samalla kun Mozillan suunnitelmat Google Androidin osalta selkeytyvät, on tilanne Microsoftin mobiilialustan suhteen muuttunut täysin uuden Windows Phone 7 Series -julkaisun myötä. Säätiön tuleekin nyt harkita, haluaako se keskittyä nykyiseen 6.5-versioon vai loppuvuodesta saapuvaan seiskaversioon, selventää Sullivan. Firefoxista on julkaistu Windows Mobile 6.x:lle Alpha-versioita, mutta syksyn jälkeen sen edistymisestä ei ole juurikaan kuulunut mitään uutta.

Lähde: Boy Genius Report

Videolla Firefox ja Nokia N900

Mozillan Caitlin Looney tekee lyhyen esittelykierroksen uunituoreen Firefox for Mobile -verkkoselaimen Maemo-versioon Nokia N900 -puhelimella. Fennec-koodinimellä käyntiin pyörähtänyt selainprojekti otti hiljattain merkittävän askeleen eteenpäin, kun Mozilla julkaisi ensimmäisen virallisen version mobiili-Firefoxista Maemo-pohjaisille N900– ja N810-laitteille.

Ohjelmistotalo Mozillan mobiiliselaimen merkittävimpiä ominaisuuksia ovat välilehdet, sijaintiin perustuva selaaminen, tuki toimintoja laajentaville lisäosille ja Awesome Bar -osoiterivi. Web-standardien osalta tuettuina ovat HTML5, CSS ja JavaScript. Flash-tekniikan Firefoxiin saa lisäosan avulla.

Uutuusselainta pääsee kokeilemaan omalla puhelimellaan lataamalla sen osoitteesta Firefox.com/m. Kuluvan vuoden aikana Firefoxin odotetaan saapuvan myös Windows Mobile– ja Google Android -alustoille.

Firefox valmistui Nokia N900:lle

Mozilla-tiimi hehkuttaa vihdoin saaneensa putkesta ulos ensimmäisen virallisen version Firefox for Mobile -selaimestaan, joka tunnetaan myös Fennec-koodinimellä. Mozillan kuuluisasta verkkoselaimesta pääsevät nyt nauttimaan Maemo-alustalla varustettujen N900– ja N810-laitteiden omistajat. Myöhemmin tämän vuoden aikana selaimesta on odotettavissa käyttökelpoiset versiot niin ikään Windows Mobile– ja Google Android -alustoille.

Firefoxin saattaminen mobiililaitteille on osa Mozillan tavoitetta mahdollistaa työpöytäkäytöstä tutun selaimen hyödyntäminen kaikkialla. Tiimi kehuu selaintaan mobiilimaailman turvallisimmaksi, tehokkaimmaksi ja parhaimmilla muokkausominaisuuksilla varustetuksi. Kustomointiin keskeisenä osana kuuluvat lisäosat, joilla selaimeen voi tuoda helposti uusia toiminnallisuuksia.

Mobiili-Firefoxin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat välilehdet, tuki 30 kielelle, sijaintiin perustuva selaaminen ja Awesome Bar -osoiterivi, joka sisältää niin sanottuja älykkäitä toimintoja navigointia helpottamaan. Yksi mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on kuitenkin Weave Sync, jonka avulla käyttäjä voi synkronoida mobiili- ja työpöytäselaimien tiedot keskenään. Tämän ansiosta muun muassa suosikit pysyvät molemmissa päissä ajan tasalla.

Web-standardien osalta selain ymmärtää HTML5:n, CSS:n ja JavaScriptin päälle. Flash-tukea selaimessa ei suoraan ole, mutta se on saatavissa siihen YouTube Enabler -lisäosalla.

Firefox for Mobilen voi ladata suuntaamalla Maemo-laitteensa selaimen osoitteeseen Firefox.com/m.

Mobiili-Firefoxista beta-versio Androidille helmikuussa?

Mozilla tulee sekoittamaan kuluvan vuoden aikana älypuhelinten verkkoselainmarkkinoita, joita hallitsevat lähinnä puhelinten omat selaimet ja norjalainen ohjelmistotalo Opera. Mozilla lyöttäytyy kilpailuun omalla Firefox-selaimellaan, josta on jo saatavilla Nokia N900:lle valmista edeltävä RC-versio ja Windows Mobilelle testausta varten alpha-versio. Kehitteillä on myös Google Androidille suunnattu Firefox, jota pääsee viimeisimpien huhujen mukaan kokeilemaan käytännössä helmikuussa beta-version myötä.

Virallista tietoa Firefoxin saatavuudesta Androidin osalta ei vielä ole. Camp-firefox.de väittää joka tapauksessa, että testiversio olisi mahdollisesti ladattavissa jo ensi kuun aikana.

Mobiili-Firefoxin keskeisimpiä ominaisuuksia ovat HTML5-tuki ja yhtiön markkinoiden nopeimmaksi kehuma JavaScript-moottori. Käyttöliittymä on pyritty suunnittelemaan tilan rajoittuneisuus huomioiden, josta kertovat muun muassa eletoiminnot, joilla eri käyttöliittymäelementtejä voidaan tuoda esille. Selain mahdollistaa myös lisäosien käytön sekä tukee sijaintiin perustuvaa selaamista ja osaa synkronoida selaintiedot työpöytäselaimen kanssa.

Lähde: UnwiredView

Mozillan mobiili-Firefox on viittä vaille valmis

Mobiili-Firefoxista on tullut saataville niin kutsuttu release candidate eli RC-versio Nokian N900 ja N810 -laitteille. Kyseessä on yleensä valmista julkaisua edeltävä versio, joka on erittäin lähellä lopullista tuotetta. Virallisen version esittely tapahtunee tammikuun aikana, jos suurempia ongelmia ei tule vastaan.

Mozillan mobiiliselaimen merkittävimpiin ominaisuuksiin kuuluvat hyvä HTML 5 -tuki ja markkinoiden nopeimmaksi kehuttu JavaScript-moottori. Muita toimintoja ovat käyttöä nopeuttava Awesome Bar, tuki lisäosille, sijaintiin perustuva selaaminen ja synkronointiominaisuus, jonka ansiosta työpöytä- ja mobiiliselaimen tiedot pysyvät ajan tasalla. Lisäksi maininnan ansaitsevat selaimen eletoiminnot, joiden avulla käyttäjä voi muun muassa tuoda sivupalkin esille vetäisemällä näyttöä oikealta vasemmalle.

Kuluvan vuoden aikana mobiili-Firefoxista on odotettavissa myös Windows Mobile– ja Google Android -versiot. Niiden tarkemmasta aikataulusta ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole vielä tietoa.

Nyt julkaistu RC-versio on ladattavissa osoitteesta http://www.mozilla.com/mobile.

Lähde: blog.pavlov.net

Mozilla: mobiili-Firefox aloittaa ohjelmistokauppojen häviämisen

Avoimen lähdekoodin ohjelmistoja kehittävä Mozilla uhoaa, että sen piakkoin Nokia N900 -puhelimelle rantautuva Firefox for Mobile -verkkoselain voi olla lähtölaukaus alustakohtaisten ohjelmistokauppojen häviämiselle. Säätiön luotto perustuu selaimen ominaisuuksiin ja erityisesti nopeaan JavaScript-moottoriin, jota kehutaan mobiiliselainten vauhdikkaimmaksi.

Mozillan mobiiliosaston varapääjohtaja Jay Sullivanin mukaan kehittäjät ovat turhautuneita eri alustojen kanssa, koska niille kehittäminen on vaikeaa. Tämä tuleekin Sullivanin mielestä olemaan merkittävin syy, miksi kehittäjät tulevat siirtymään verkkopohjaisiin sovelluksiin: ”Kuka tahansa HTML- ja JavaScript-tekniikat tunteva voi luoda sovelluksia ilman, että tarvitsee opetella alustakohtaisia teknologioita.

Sullivan myöntää joka tapauksessa, että kehittäjien vetäytyminen pois ohjelmistokaupoista ei tapahdu hetkessä. ”Tilapäisesti sovellukset tulevat olemaan menestyksekkäitä. Loppujen lopuksi web tulee kuitenkin voittamaan kuten aina.

Mozillan matkapuhelimiin suunnattu verkkoselain, joka tunnetaan lisäksi Fennec-koodinimellä, saapuu ensi vuoden aikana tarjolle myös Windows Mobile– ja Google Android -alustoille. Säätiöstä ei ole vielä vihjattu mitään mahdollisen Symbian-version suhteen, mutta alustan aseman huomioiden, voisi sellaisen kuvitella jollain aikataululla olevan tulossa.

Lähde: PC Pro

Video: Mozillan tiimi kertoo mobiili-Firefoxin ominaisuuksista

Avoimen lähdekoodin sovelluksistaan tunnetun Mozillan matkapuhelimille suunnattu Firefox for Mobile -selain, joka tottelee myös Fennec-koodinimeä, lähestyy valmistumistaan. Selaimen ensimmäisen virallisen version odotetaan valmistuvan seuraavien viikkojen aikana, joten se saattaa olla käyttäjien saatavilla jo ennen vuoden vaihtumista.

Tulossa oleva versio toimii ainoastaan Nokian uudella N900-puhelimella, joka perustuu Linux-pohjaiseen Maemo 5 -käyttöjärjestelmään. Ensi vuoden puolella tarjolle tulee myös Windows Mobile -puhelimissa toimiva selain, jonka Alpha-version olemme jo nähneet videolla. Cnetin mukaan odotettavissa olisi lisäksi Androidille suunnattu versio, jonka aikataulusta ei tässä vaiheessa ole kuitenkaan vielä tarkempaa tietoa.

Lähestyvää julkaisua tukemaan on Mozilla julkaissut videon, jossa kehitystiimin jäsenet käsittelevät selaimen merkittävimpiä ominaisuuksia. Yhtiö on pyrkinyt huomioimaan suunnittelussa mobiililaitteiden rajallisen näyttöpinta-alan, joka näkyy muun muassa erilaisten eleliikkeiden hyödyntämisessä. Selain tukee HTML5-standardia ja se mahdollistaa oman sijainnin jakamisen verkkosivustojen käyttöön. Mukana on lisäksi ensimmäistä kertaa mobiiliselainten historiassa lisäosat, joilla mobiili-Firefoxin ominaisuuksia voidaan lisätä työpöytäselaimen tavoin.

Mozilla työstää mukaan niin ikään kiehtovaa synkronointiominaisuutta, jonka avulla selaintiedot pysyvät jatkuvasti ajan tasalla. Se mahdollistaa tietojen siirtämisen automaattisesti esimerkiksi työpöytäselaimesta matkapuhelimeen, joka kuulostaa varsin hyödylliseltä ominaisuudelta.

Mozillan mobiili-Firefoxin Alpha 3 saataville Windows Mobile -puhelimiin

Suositun Firefox-työpöytäselaimen kehityksestä vastaava Mozilla on julkaissut uuden Alpha-version tulevaisuudessa mobiilialustoille saapuvasta Fennec-nimellä kulkevasta verkkoselaimesta. Nyt julkaistu Alpha-versio on järjestyksessään jo kolmas ja se on saatavilla Windows Mobile -pohjaisille puhelimille täältä. Samaisen linkin takaa löytyy myös testiversio, joka toimii Windows-, Mac OS X– ja Linux-käyttöjärjestelmillä.

Fennec Alpha 3:n keskeisimpiin parannuksiin kuuluu aiempaa huomattavasti nopeampi käynnistysaika. Selaimen avaaminen kestää reilut 10 sekuntia, joka on selvästi aikaisempia versioita vähemmän, mutta Opera Mobilen luvuista ollaan vielä kovasti jäljessä.

Edistystä on tapahtunut myös nettisivujen rullauksessa ja liikuttelussa, johon on otettu mallia Google Mapsistä. Selain tallentaa aiemmin ladatut osat välimuistiin, jonka ansiosta vältytään kaksinkertaiselta työltä ja sivuilla liikkuminen on nopeampaa. Muita uudistuksia ovat muun muassa tuki eri kokoisille näytöille, mahdollisuus rullata frame-elementtejä, paremmin toimiva zoomaus ja paranneltu käyttöliittymä.

Mozilla Fennecin mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin kuuluu tuki plugin-lisäosille. Tällä hetkellä tarjolla on ainoastaan kymmenkunta lisäpalikkaa, mutta määrä tulee olemaan varmasti huomattavasti suurempi lopullisen version saapuessa käyttäjille. Lisäosat mahdollistavat selaimen kustomoimisen uusien ominaisuuksien ja toiminnallisuuksien muodossa.

Lähde: Pocketnow

Mozillan Fennec-mobiiliselaimesta saataville uusi testiversio

Mozilla on tuonut Windows Mobile -puhelimille saataville uuden testiversion Fennec-koodinimellä tunnetusta mobiiliselaimesta. Fennec alpha 2 on tarkoitettu lähinnä testikäyttöön ja sen avulla pyritään keräämään entistä enemmän palautetta selaimesta ja sen uusista ominaisuuksista.

Fennecin uusi versio tarjoaa parannuksia sekä käyttöliittymään että suorituskykyyn. Mukana on uusi teema ja yleisesti paranneltu käyttöliittymä. Selaimen liikuttelua ja lisäosatukea on paranneltu. Fennec alpha 2 sisältää luonnollisesti myös useita bugikorjauksia ja siitä löytyy nyt JavaScript error -konsoli sisäänrakennettuna.

Uusien ominaisuuksien lisäksi alpha 2 on varustettu myös edellisestä versiosta tutuilla toiminnoilla. Siitä löytyy muun muassa välilehdet, älykäs osoiterivi, integroitu hakutoiminto ja mahdollisuus zoomata sisältöä. Selaimen turvallisuusominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa ponnahdusikkunoiden esto ja salasanamanageri.

Fennec alpha 2 toimii Windows Mobile 6 -puhelimilla. Siitä on kuitenkin saatavilla myös työpöytäversio Windows-, Mac OS X– ja Linux-järjestelmiin, joten sen testaaminen onnistuu ilman puhelintakin. Latauslinkit löytyvät täältä.

Firefoxin kännykkäversio hyödyntää paikkatietoja

Suositun Firefox-nettiselaimen kännykkäversio Fennec osaa hyödyntää paikkatietoja, kertoo Mozillan Doug Turner blogissaan. Uusi ominaisuus on nimeltään geolocation ja se tullaan näkemään myös uudessa tietokoneisiin suunnatussa Firefox 3.5 -selaimessa.

Kyseessä on varsin yksinkertainen ominaisuus, joka mahdollistaa oman sijainnin hyödyntämisen nettiä selatessa, jos käyttäjä niin haluaa. Geolocation-toiminnallisuuden on tarkoitus tehdä selaimesta entistä ”älykkäämpi” ja tarjota käyttäjän sijaintiin perustuvaa sisältöä. Selaimen lisäksi myös nettisivuston tulee tukea geolocation-ominaisuutta.

Hyvä esimerkki geolocation-ominaisuuden käytännöllisyydestä ovat nettihaut, joiden tuloksista saadaan monissa tapauksissa huomattavasti hyödyllisempiä, jos käyttäjän sijainti tiedetään. Puhelimella voidaan tehdä esimerkiksi haku sanalla ”Pizza”, johon selain vastaa näyttämällä ainoastaan käyttäjän läheisyydessä olevat pizzeriat.

Mozilla Fennec -selaimen ensimmäisen beta-version odotetaan saapuvan kesän aikana.

Lähde: UnwiredView