HTC Espresso

HTC:n Android-puhelimille suunnattu Sense kehittyy

Älypuhelinvalmistaja HTC:n malliston ylpeydenaihe on puhelimia vauhdittava Sense-käyttöliittymä, joka löytyy sekä Windows Mobile– että Google Android -puhelimiin. Vaikka molemmilla alustoilla käyttöliittymää kutsutaan samalla nimellä, on Sensestä tarjolla käytännössä kaksi toisistaan erilaista versiota, jotka tarjoavat samaan aikaan yhtäläisyyksiä ja eroja.

Google Android -puhelimiin Sense julkaistiin viime kesänä yhdessä HTC Heron kanssa. Käyttöliittymä on näin ollen vielä varsin uusi, toisin kuin Windows Mobilen Sense, jonka historia juontaa juurensa aina TouchFLO-nimellä tunnetun käyttöliittymän alkuvuosiin.

Sense-käyttöliittymän Android-versio ei ole julkaisunsa jälkeen kokenut vielä kovinkaan näkyviä muutoksia, mutta ensi vuoden aikana tilanne tulee muuttumaan. Verkossa leviää parhaillaan sarja kuvakaappauksia Sensestä, jotka on tiettävästi napsittu vuoden 2010 aikana myyntiin tulevasta Android-pohjaisesta Espresso-mallista. Kuvissa on nähtävissä selkeitä muutoksia nykyiseen versioon, mutta on muistettava, että sellaisenaan ne eivät välttämättä lopulliseen versioon päädy.

HDBlog.it:n julkaisemissa kuvissa merkittävimmät erot tämänhetkiseen Senseen nähden ovat pikakuvakkeiden ympärille ilmestyneet kuplat ja työpöydällä sekä päävalikossa nähtävän alareunan palkin kokema muutos. Palkki on saanut paitsi uuden muodon niin myös sen toimintoja on muutettu.

Lähde: UnwiredView