HTC Mondrian

Windows Phone 7 -pohjainen HTC Mondrian pressikuvissa

Uuden Windows Phone 7 -alustan rantautuminen markkinoille on päivä päivältä lähempänä. Ohjelmistojätti Microsof järjestää 11. lokakuuta lehdistötilaisuuden, jonka aiheena on erittäin todennäköisesti Windows Phone 7. Tuolloin saatetaan myös nähdä merkittäviä puhelinjulkistuksia laitevalmistajilta, kuten HTC:ltä ja Samsungilta.

Ensimmäisten Windows Phone 7 -puhelinten joukkoon kuulunee heinäkuussa verkkoon vuotanut HTC Mondrian. Se levisi verkkoon alkujaan HTC:n verkkosivustolta löydetyn xml-tiedoston kautta. Tuolloin laitteesta ei ollut saatavilla kuvia, mutta nyt tätä tulevaa uutuutta päästään ihastelemaan virallisiksi väitettyjen pressikuvien muodossa.

Puhelimen ominaisuudet säilyvät edelleen mysteerinä, mutta luvassa on ainakin WVGA-tason kosketusnäyttö ja vähintään yhden gigahertsin suoritin. Villeimmät huhut ovat ehdotelleet puhelimeen 1,3 gigahertsin suoritinta, mutta varmistusta asialle ei ole saatu.

Lähde: MobileCrunch

HTC:n tulevat Windows Phone 7 -puhelimet saivat varhaisen vahvistuksen

HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou kommentoi jo maaliskuun lopussa, että yhtiön ensimmäinen Windows Phone 7 -pohjainen älypuhelin nähdään markkinoilla vielä kuluvan vuoden aikana. Uuden alustan lisäksi valmistaja aikoo jatkaa myös Windows Mobile 6.5:n tukemista, jolle HTC uskoo löytyvän kiinnostusta vielä ainakin yrityskäyttäjien keskuudessa.

Taiwanilaisvalmistajan on huhuttu valmistelevan markkinoille HTC Mondrian -koodinimellä kulkevaa WP7-puhelinta. Huhu saa nyt vahvistuksen HTC:n verkkosivustolta löydetyn xml-tiedoston myötä, joka paljastaa, että laitteessa on 480 x 800 pikselin näyttö. Ikävä kyllä dokumentti ei kerro, onko laitteessa aikaisemman huhun mukaisesti 1,3 gigahertsin suoritin ja 4,3 tuuman näyttö.

Yhtiön viralliselta verkkosivustolta on onnistuttu kaivamaan esille myös toisen Windows Phone 7 -puhelimen koodinimi, joka on HTC Mozard. Puhelimesta löytyy niin ikään WVGA-tason näyttö, joka on alustan ohella ainut laitteesta tiedettävä ominaisuus.

Yhden WP7-laitteen sijaan HTC saattaakin tuoda markkinoille kuluvan vuoden aikana kaksi Microsoftin uutuusalustaan perustuvaa puhelinta. Mielenkiintoista on nähdä, löytyykö toisesta mahdollisesti fyysinen QWERTY-näppäimistö.

Lähde: UnwiredView

HTC:n ensimmäisessä WP7-puhelimessa 1,3 gigahertsin suoritin?

Taiwanilaisen HTC:n ensimmäisestä Windows Phone 7 -puhelimesta on levinnyt verkkoon mielenkiintoista informaatiota. Puhelin tunnetaan koodinimellä HTC Mondrian ja sen ensitiedot antavat luvan odottaa laitteelta paljon. Tietoja puhelimesta on onnistuttu kaivamaan verkkoon vuotaneesta Windows Phone 7 ROM -tiedostosta.

Tarkkoja yksityiskohtia HTC Mondrianista ei ole saatavilla, mutta näytön koko ja suorittimen tehokkuus kielivät huippuluokan älypuhelimesta. Tietojen mukaan laitteen kosketusnäyttö on 4,3 tuumaa ja yltää 480 x 800 pikselin tarkkuuteen. Suorittimen osalta Mondrian ottaisi nykyisistä lippulaivoista hyppäyksen eteenpäin, sillä mukana pitäisi olla 1,3 gigahertsin Qualcomm Snapdragon -prosessori.

Ohessa mainittujen tietojen lisäksi verkkoon vuotaneesta tiedostosta on löytynyt yllä oleva kuva, joka saattaa vihjaista HTC:n tulevasta uutuudesta. Toisaalta kuvassa esiintyvä puhelin voi olla myös osa Windows Phone 7:n käyttöliittymää, jolloin se ei viittaisi mihinkään tiettyyn puhelinmalliin.

Lähde: Engadget