HTC U Ultra

HTC U Ultra nyt saatavilla Suomessa

HTC U Ultra

Kevät on jälleen mobiilialan osalta mielenkiintoista aikaa. Markkinoille on tulossa lukuisia uusia puhelimia, joista yksi on taiwanilaisen HTC:n helmikuussa esittelemä U Ultra. Kyseinen puhelin on nyt saatavilla Suomessa ja esimerkiksi Verkkokauppa.comissa laitteen 64 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varustetun version hinta on asettunut 778,90 euroon.

HTC U Ultra edustaa taiwanilaiselle älypuhelinvalmistajalle uutta aikakautta. Puhelimessa on kaksi näyttöä: 5,7 tuuman päänäyttö (2560 x 1440 pikseliä) ja sen oikeassa yläreunassa on kakkosnäyttö, joka on kooltaan 2,05 tuumaa ja tarkkuudeltaan 1040 x 160 pikseliä. Kakkosnäytön ideana on, että se tarjoaa nopean pääsyn käyttäjille tärkeisiin sovelluksiin sekä näyttää saapuneet ilmoitukset viemättä tilaa päänäytöstä.

HTC:n uudessa U Ultra -puhelimessa kaksi näyttöä

HTC U Ultra

Taiwanilainen HTC on esitellyt hiljattain markkinoille uuden älypuhelimen, jonka se kehuu heijastavan käyttäjäänsä. Tällä yhtiö viittaa muun muassa siihen, että HTC U Ultra oppii miten puhelinta käytetään, joka mahdollistaa käyttökokemuksen jatkuvan automaattisen personoimisen. Puhelin saapuu ensimmäisille markkinoille helmikuun aikana. Se nähdään myös Suomessa, sillä laitteelle löytyy jo suomenkielinen osio HTC:n verkkosivustolta.

HTC U Ultra rakentuu lasisten pintojen ympärille, jota HTC kutsuu nestemäiseksi pinnaksi. Puhelimessa on symmetrinen rakenne, jossa lasipintojen työstämiseksi on kehitetty täysin uusi prosessi, jossa värejä on lasissa useita kerroksia heijastaen valoa kauniisti – lisäämällä loistoa ja syvyyttä joka kulmasta. Tämän jälkeen pintaa on muovattu käyttäen äärimmäistä painetta ja lämpöä jäljitellen luonnollista pintajännitystä nesteessä; taitto ja taivutus pinnan luomiseksi on täydellinen sekoitus sekä metallia että lasia. Takaosaa on pyöristetty vahvasti reunoista ja kooltaan U Ultra on 162,41 x 79,79 x 3,6-7,99 millimetriä. Painoa löytyy tasan 170 grammaa.

HTC U Ultra (Ocean Note) -puhelimesta valui tietoja verkkoon – lyö DxOMark-kameratestissä Google Pixelin?

HTC Ocean, U Ultra

Taiwanilainen HTC on kutsunut median koolle 12. tammikuuta järjestettävään tilaisuuteen, jossa sen uskotaan esittelevän maailmalle uuden phablet-kokoluokkaan sijoittuvan älypuhelimen. Kyseinen laite on kulkenut verkossa muun muassa nimellä HTC Ocean Note ja viimeisimpänä HTC U Ultra. Myyntiin sen odotetaan saapuvan ainakin Kiinassa tammikuun lopussa.

Toistaiseksi laitteen koosta liikkuu muutamia erilaisia tietoja. Joka tapauksessa kyseessä ei tule olemaan mikään pieni puhelin, vaan mitä ilmeisimmin kuuden tuuman kaarevalla näytöllä varustettu kokonaisuus. Osassa lähteitä HTC U Ultran näytön on sanottu sijoittuvan 5,5-5,7 tuuman kokoluokkaan.