Huawei Honor 8

Android 7.0 Nougat -päivityksen jakelu Huawei P9- ja Honor 8 -puhelimille nyt käynnissä

Honor 8 Android Nougat

Elektroniikkavalmistaja Huawei kertoo suomalaisella Facebook-sivustollaan, että se on viimein aloittanut Android 7.0 Nougat -päivityksen jakelun P9– ja Honor 8 -puhelimilleen. Itse asiassa Honor 8:lle uusi käyttöjärjestelmä on ollut jo ainakin määrättyjen suomalaiskäyttäjien saatavilla, mutta nyt sen jakelu on käynnistynyt virallisesti P9-mallin ohella.

Paketti tuo mukanaan paitsi Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmän sisältämät uudistukset Huawein puhelimille niin myös täysin uuden EMUI 5.0 -käyttöliittymän. Se tuo Huawein puhelimiin esimerkiksi kauan odotetun erillisen sovellusvalikon, jonka käyttäjä voi aktivoida käyttöönsä asetuksista.

Videokatsaus Honor 8:n Android 7.0 Nougat -päivitykseen

Honor 8 Android Nougat

Julkaisimme MobiiliBlogissa jo viime vuoden lokakuussa kattavan videotestin Huawein tuolloin markkinoilla täysin uuteen Honor 8 -puhelimeen. Sittemmin olemme myös julkaisseet vinkkejä Honor 8:n käyttöön ja nyt näiden jatkoksi teemme katsauksen puhelimelle julkaistuun Android 7.0 Nougat -päivitykseen. Kyseessä on merkittävä kokonaisuus Huawein suositulle puhelimelle, joka on ollut Suomessakin saatavilla jo ainakin osalle laitteen käyttäjäkunnasta. Joko olet saanut omaasi Nougat-päivityksen?

Päivitys tuo mukanaan paitsi Android 7.0 Nougatin sisältämät parannukset niin myös Huawein uuden EMUI 5.0 -käyttöliittymän. EMUI 5.0 sisältää muutamia odotettuja uudistuksia kiinalaisvalmistajan käyttöliittymään ja jutun lopusta löytyvällä videolla keskitytäänkin pitkälti sen käsittelyyn. Vaikka päivitys löytyisikin jo puhelimestasi, kannattaa video vilkaista, sillä se saattaa opettaa siitä uusia ”temppuja”. Lisäksi se valaisee hyvin niistä muutoksista, joita käyttäjä ei varsinaisesti näe. Nämä liittyvät erilaisiin optimointeihin, joita Huawei on tehnyt käyttöliittymäänsä uudessa viitosversiossa.

Huaweilta Suomeen Honor 8 Lite

Huawei Honor 8 Lite

Viime vuoden elokuussa Suomeen saapunut Huawei Honor 8 saa helmikuun aikana odotetun pikkuveljen, eli Honor 8 Liten. Uutuuden ennakkomyynti Suomessa on jo käynnistynyt, mutta virallisesti laite saapuu kauppojen hyllyille 17. helmikuuta. Honor 8 Liten suositushinta on 269 euroa, kun Honor 8:n hinta pyörii tällä hetkellä noin 380 eurossa.

Uusi Honor 8 Lite muistuttaa ulkoisesti esikuvaansa ja rakentuu Honor 8:n tavoin 15-kerroksisesta tyylikkäästi viimeistellystä 2.5D-takalasipinnasta. Se sijoittuu kokoluokaltaan samaan kategoriaan isoveljensä kanssa. Puhelin tarjoaa 5,2 tuuman 1920 x 1080 pikselin kosketusnäytön. Mitoiltaan Honor 8 Lite on 147,2 x 72,9 x 7,6 millimetriä ja se tulee ensin saataville mustana ja valkoisena. Helmikuun lopussa valikoima täydentyy kultaisella variantilla ja maaliskuun lopulla sinisellä versiolla.

Honor 8:n Android 7.0 Nougat -päivitykset käynnistyivät Suomessa

Huawei Honor 8

Aivan kuten Huawei lupasi on yhtiö aloittanut Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmäpäivityksen jakelun Honor 8 -puhelimelleen, joka tuotiin markkinoille elokuussa. Uusi ohjelmisto on kierossa jo myös Suomessa, sillä eri keskustelupalstoilla, kuten matkapuhelinfoorumi.fi-sivustolla osa käyttäjistä kertoo saaneensa sen puhelimeensa jo normaalina verkon yli jaettavana päivityksenä ainakin HiCare-sovelluksen (OS-päivityksen ensimmäiset käyttöönottajat) kautta, joka mahdollistaa päivityksien saamisen puhelimeensa hieman muita ennen. Se sisältää kuitenkin kiintiön ja sen täytyttyä päivityksien jakelu sen kautta keskeytyy ainakin toistaiseksi.

Honor 8:n päivittäminen uuteen Android-versioon onnistuu suoraan laitteen asetuksista: Asetukset -> Päivittäjä. Luonnolliseen tapaan päivitys jaetaan käyttäjille vaiheittain ja osa Honor 8:n omistajista voi joutua odottamaan sitä toisia pidempään. Kokoa päivityksellä on 2,38 gigatavua. Jos uutta ohjelmistoa ei vielä löydy, ei ole syytä huoleen, vaan kannattaa odotella rauhassa muutama viikko.

Ennen suuren päivityksen asentamista puhelimeen varmuuskopiointi on järkevää, vaikka nyt julkaistun päivityksen ei pitäisi pyyhkiä puhelimen sisältöä. Varmuuskopiointi onnistuu Honor 8:ssa esimerkiksi Huawein omalla työkalulla, joka löytyy: Asetukset -> Lisäasetukset -> Varmuuskopioi ja palauta -> Tietojen varmuuskopiointi.

Huawei käynnisti Honor 8:n Android 7.0 Nougat -päivitykset aloittaen Japanista

Honor 8

Elektroniikkavalmistaja Huawei on aloittanut Android 7.0 Nougat -päivityksen jakelun odotettua aikaisemmin Honor 8:lle. Päivitys koskee valitettavasti toistaiseksi ainoastaan japanilaisia, joten Eurooppaan Nougat saapunee alkuperäisen aikataulun mukaisesti, eli helmikuussa.

Huawei kertoo, että päivitys jaetaan japanilaisille vaiheittain kuukauden aikana. Päivityksen jakelu on käynnistynyt tänään, 16. tammikuuta. Vaikka Android 7.0 Nougat tulee alussa saataville vain Japanissa on tämä kokonaisuudessaan positiivinen uutinen Honor 8 -puhelimen omistajille, koska se osoittaa, että päivitys on valmiina ja sen jakelun ei pitäisi viivästyä.

Honor 8:n saa Android 7.0 Nougat -päivityksen alkuvuodesta

MobiiliBlogin testissä hyvän arvion saanut Honor 8 on noussut edeltäjänsä tavoin suomalaisten suosikiksi. Kyseessä on hyvä vaihtoehto alle 400 euron hintaluokassa, joka tarjoaa muun muassa lasisen etu- ja takapinnan sekä kaksoiskameran, kuten yhtiöin premium-luokkaan kuuluva Mate 9 Pro.

Tuoreet tiedot kertovat, että Honor 8 päivittyy Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmään alkuvuodesta 2017, tarkalleen ottaen helmikuussa. Pakettiin kuuluu uuden Android-version lisäksi Huawein EMUI-käyttöliittymän tuore 5.0-versio. Se sisältää muun muassa monien toivoman erillisen sovellusvalikon, jonka voi kytkeä päälle asetuksista.

Huawei toi pinkin Honor 8:n myyntiin Suomessa

Elokuussa Suomessa myyntiin saapuneen Honor 8:n värivalikoima Suomessa on laajentunut viidennellä vaihtoehdolla. Tämä on pinkki, joka on valmistajan mukaan toivottu lisä laitteen värivalikoimaan. Kyseistä väriversiota myydään 64 gigatavun sisäisellä tallennustilalla ja sillä on Huawein myöntämä kolmen vuoden takuu sekä lisäksi kolmen kuukauden lasitakuu, joka korvaa uuden puhelimen rikkoutuneen lasin (etu ja taka) ilmaiseksi.

Pinkki on upea statement-väri ja tyylikkäässä Honor 8:ssa se todella pääsee oikeuksiinsa. Olemme erittäin iloisia, että onnistuimme saamaan tämän vaihtoehdon myyntiin myös Suomeen. Honor 8 on erittäin varteenotettava vaihtoehto kun vertaa hintaa, toiminnallisuuksia sekä designia”, kertoo Suomen Huawein kuluttajaliiketoimintalinjan markkinointijohtaja Sofia Lehtimäki.

Huawei Honor 8 perustuu 5,2 tuuman full hd -kosketusnäyttöön, Kirin 950 -järjestelmäpiiriin, neljään gigatavuun käyttömuistia, kahteen 12 megapikselin takakameraan, 0,4 sekunnissa toimivaan sormenjälkilukijaan sekä tarjoaa muun muassa 4G LTE -yhteydet ja kaksi SIM-korttipaikkaa muistikorttipaikan ohella (vie toisen SIM-paikan).

Huawei: olemme myyneet yli 9 miljoonaa P9-puhelinta

Kiinalaisen Huawein myynti on tällä hetkellä niin kovassa nousussa, että yhtiö saattaa hyvinkin pian ohittaa Applen ja nousta maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissä mitattuna. Suomessa yhtiö on erittäin hyvässä vedossa ja erityisesti Honor-malliston laitteet käyvät hyvin kaupaksi ja sellaiset nimet kuten Honor 7, Honor 7 Lite ja nyt myös Honor 8 ovat keikkuneet jokaisen paikallisten operaattorin myyntilistan kymmenen parhaan joukossa.

Suomessa Huawein lippulaivamallisto ei ole myynyt ainakaan operaattoreiden myyntilistoja katsomalla kovinkaan mahtavasti. Nykyisen lippulaivansa, P9:n, Huawei esitteli maailmalle huhtikuun alussa ja toi sen muun muassa Suomessa kauppoihin 29. huhtikuuta. Nyt yhtiö ilmoittaa, että se myynyt reiluissa puolessa vuodessa yli yhdeksän miljoonaa Huawei P9 -puhelinta. Myynti vaikuttaisi olevan nousujohteessa, sillä vielä syyskuussa myyntiluku P9:n osalta pyöri kuuden miljoonaa paikkeilla. Yhtiö on siis saanut viimeisen parin kuukauden aikana kaupaksi kaksi miljoonaa puhelinta.

Huawei Honor 8 -vinkit: ota kaikki irti uudesta Honor-lippulaivastasi

Suositun Honor 7:n seuraaja on täällä. Kiinalaisen Huawein Honor-mallisto on saavuttanut suurta suosiota Suomessa ja uudelta Honor 8:lta odotetaan varmasti vähintääkin yhtä hyvää menestystä. Alku lupaa ainakin hyvää, sillä syyskuussa se oli kotimaisten operaattoreiden myyntilistoilla korkealla. DNA:lla ja Soneralla se otti itselleen kakkossija, kun Elisalla Honor 8:lla oli puolestaan ”tyytyminen” pronssiin.

Ulkoisesti puhelin on kokenut täydellisen uudistumisen vaihtamalla metallisen rakenteen lasiin. Honor 8 rakentuu metallisen kehyksen varaan, johon yhdistyvät lasinen etu- ja takapinta. Kiiltäväpintainen puhelin on saatavilla valkoisena, mustana, sinisenä ja kultaisena. Se on todellinen sormenjälkimagneetti, mutta erittäin tyylikkään näköinen ainakin allekirjoittaneen mielestä. Lisäksi Honor 8 on kädessä todella miellyttävän tuntuinen pyöreiden linjojensa ansiosta, toisin kun kantikas edeltäjänsä.

Suomessa Honor 8 saapui kauppoihin elokuun lopussa. Tarjolla on jo mainitut neljä eri värivaihtoehtoa, jonka lisäksi kuluttaja saa valita Honor 8:aan sisäistä tallennustilaa 32 tai 64 gigatavua. Honor 8 suositushinta Suomessa on 449 (32GB) ja 499 (64GB) euroa.

Videoarvostelussa Huawei Honor 8

Huawei Honor 8

Tätä on odotettu ja toivottu kovasti. Viime viikonloppuna järjestin MobiiliBlogin YouTube-kanavalla historiani ensimmäisen live-lähetyksen, jossa unboxasin ja tein esikatsauksen Huawei Honor 8 -puhelimeen. Alkujaan lähetyksen oli tarkoitus olla 15-30 minuutin mittainen pikainen katsaus, mutta aktiivisten katsojien ja kommentoijien ansiosta se venyi tuntiin ja 41 minuutiin. Aika kului hujauksessa ja kiitos kaikille mukana olleille!

Nyt olisi sitten luvassa hieman tarkempi katsaus Huawei Honor 8:aan, ja videon muodossa tietenkin. Kyseessä on allekirjoittaneen valloittanut Android 6.0 Marshmallow -pohjainen puhelin, joka osoittautui kaikilta osin erittäin positiiviseksi kokemukseksi. Niinpä käyn testissäni läpi kuusi Honor 8:n parasta ominaisuutta.