iPhone 3GS

Apple iPhone 3GS ja Google Nexus One rinnakkain videotestissä

TechnoBuffalo on kuvannut videotestin, jossa vierekkäin ovat Applen iPhone 3GS ja Googlen Nexus One. Molemmat kuuluvat alkuvuoden mielenkiintoisimpien kosketusnäyttöpuhelinten joukkoon, vaikka iPhone 3GS julkaistiin jo viime vuoden kesällä ja laitteet ovat teknisesti hyvin erilaisia.

Kattavassa videossa tarkastellaan 18 minuutin aikana puhelinten teknisiä ominaisuuksia, verkkoselaimia, tekstinsyöttöä, kustomointimahdollisuuksia ja käyttöliittymien yleistä nopeutta. Googlen superpuhelin pärjää hyvin iPhonea vastaan ja päihittää Applen osittain jopa käyttöliittymän nopeudessa, vaikkakin ero on hiuksen hieno. Kyseessä onkin tasavahva kaksikko, jonka väliltä joutuu valitsemaan puhelimen omien mieltymystensä ja painotustensa mukaan.

Nexus Onen merkittävimpiä ominaisuuksia ovat 3,7 tuuman kosketusnäyttö, yhden gigahertsin Snapdragon -suoritin, microSD-muistikorttipaikka, WiFi, A-GPS ja Android 2.1 -käyttöjärjestelmä. Applen iPhonen varustukseen kuuluu 16 tai 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa, 600 megahertsin suoritin, 3,5 tuuman kosketusnäyttö, WiFi ja A-GPS.

Lähde: TechnoBuffalo

Applelta piakkoin myyntiin iPhone 3GS kahdeksan gigatavun muistilla?

Uusimmat huhut nostavat jälleen esille kahdeksan gigatavun sisäisellä muistilla varustetun version iPhone 3GS -puhelimesta, joka tulisi korvaamaan nykyiseltään malliston alimmassa päässä olevan iPhone 3G 8GB:n. Tällä hetkellä uuden sukupolven iPhone 3GS on saatavilla ainoastaan 32 ja 16 gigatavun sisäisellä muistilla, joten halvempaa vaihtoehtoa etsivät ovat joutuneet tyytymään iPhone 3G -versioon, joka tuli markkinoille jo 18 kuukautta sitten.

Huhumyllyn on tällä kertaa laittanut käyntiin saksankielisen apfeltalk-foorumin käyttäjä, joka väittää saaneensa tilaamansa iPhone 3G 8GB -puhelimen 3GS-mallille tarkoitetussa paketissa. Hän kertoo laatikon tiedoissa lukeneen selvästi iPhone 3GS 8GB, josta todisteena on yllä oleva kuva.

Tapaukselle löytynee ainakin kolme mahdollista selitystä. Ensimmäisenä tulee mieleen mahdollisuus väärennetystä kuvasta, joka on huhujen osalta aina hyvä ottaa huomioon. Toinen selitys voisi olla inhimillinen erehdys, jonka johdosta pakettiin on päätynyt väärät tiedot. On myös mahdollista, että laatikot ovat sekoittuneet ja tulevan puhelinmallin laatikko on päätynyt väärän laitteen kaveriksi.

Kahdeksan gigatavun muistilla varustetun iPhone 3GS -puhelimen julkistus tapahtunee 26. tammikuuta, jos huhu osoittautuu oikeaksi. Apple pitää tuolloin julkistustilaisuuden, jonka aikana tullaan näkemään uusia tuotteita.

Lähde: Gizmodo

Selaimet vastakkain: HTC HD2 ja iPhone 3GS

Erityisesti videomateriaaliin keskittynyt Technobuffalo.com on kuvannut mielenkiintoisen vertailun, jossa vastakkain ovat HTC HD2:n Opera– ja Apple iPhone 3GS:n Safari-verkkoselaimet. Kyseessä on kiehtova parivaljakko, sillä HD2 on suunnattu selkeästi kilpailemaan iPhonen kanssa, jota on yleisesti pidetty yhtenä parhaista mobiililaitteista verkko-ominaisuuksiensa osalta. HTC:n uutuus laittaa Applen kosketusnäyttömallille kampoihin suuremman näytön, paremman resoluution ja tehokkaamman suorittimen voimin. Jääkö iPhone näin ollen auttamatta toiseksi?

Videovertailun tulos on ehkä hieman yllättävä. iPhone 3GS lataa sivustot HTC HD2:ta nopeammin ja pesee taiwanilaisvalmistajan lippulaivan myös näytön käännössä, joka hoituu Applen puhelimelta sutjakkaammin. HD2:n ehdoton valttikortti on 4,3 tuuman näyttö ja sen 480 x 800 pikselin tarkkuus. On joka tapauksessa kiintoisaa huomata, kuinka hyvin itse asiassa iPhone näyttää sivut, vaikka tarkkuutta 3,5 tuuman näytöltä löytyy taiwanilaismalliin nähden vaivaiset 320 x 480 pikseliä.

Videovertailussa Palm Pre, iPhone 3GS ja Motorola DROID

Phone Arena -verkkosivusto on ottanut rinnakkaiseen vertailuun Palm Pre-, Apple iPhone 3GS– ja Motorola DROID -mallit, jotka kuuluvat ilman epäilystäkään tämän hetken kuumimpien kosketusnäyttöpuhelinten joukkoon. Ikävä kyllä kolmikosta ainoastaan Applen kosketusmalli on Suomen markkinoilla, mutta toivottavasti sekä Palmin että Motorolan uutuuksia nähdään tulevaisuudessa myös täällä Pohjolassa.

Kolmikkoa yhdistää useat tekijät kuten kosketusnäyttö ja hyvä verkkoselain, mutta yhtä lailla niistä löytyy myös paljon eroja. Palm Pre on kosketusnäyttöpuhelin kompaktilla QWERTY:llä, iPhone 3GS luottaa täysin kosketuksen voimaan ja Motorola DROID sisältää vaakatasossa toimivan täysnäppäimistön. Ulkoisten seikkojen lisäksi mallien ohjelmistot eroavat toisistaan täysin. Siinä missä Palm ja Apple luottavat omaan alustaan, niin on DROID varustettu suosiotaan kovasti nostattavalla Androidilla.

Motorolan, Applen ja Palmin lippulaivamalleja on käsitelty MobiiliBlogissa useaan kertaan. Jokaisesta laitteesta löytyy lisää luettavaa seuraavien tagien takaa: Palm Pre, iPhone 3GS ja Motorola DROID.

Todella kattava videotesti: Motorola DROID vs. Apple iPhone 3GS

Muutamia päiviä sitten pienien ongelmien jälkeen verkkoon vihdoin päässyt TechnoBuffalo.com on tehnyt todella kattavan videotestin, jossa vertaillaan keskenään Applen iPhone 3GS:ää ja Motorolan uutta DROID-puhelinta, joka saapuu Euroopan markkinoille MILESTONE-nimellä. Molemmat mallit edustavat valmistajien parhaimmistoa ja tulevat taistelemaan asiakkaista joulusesongin aikana erityisesti Yhdysvalloissa. Onkin näin ollen mielenkiintoista katsoa, miten hehkutettu DROID todella pärjää Applen suosittua iPhonea vastaan.

TechnoBuffalon testi on erittäin laaja, sillä sen kokonaiskesto lähentelee 18 minuuttia. Videossa pääpaino on muutamien keskeisten ominaisuuksien vertailussa, joita ovat esimerkiksi verkkoselain, tekstinsyöttö, rullaus, kartat ja ohjelmistokauppa. Käydäänpä videossa läpi myös lukitusnäkymää ja puhelinten kustomointiominaisuuksia, jonka osalta voittajasta ei lienee ole epäselvyyksiä.

Videon katsottuaan voi viimeistään todeta sen, että Motorola on vihdoin palannut. Uusi DROID pärjää vallan mainiosti iPhone 3GS:lle ja onkin enemmän mielipide- kuin paremmuuskysymys, kumpi laitteista kannattaa valita. Molemmilla on luonnollisesti omat vahvuutensa, mutta sekä iPhone 3GS että DROID tarjoavat kiehtovan paketin ominaisuuksia ja toimintoja.

Loppuun ei voi kuin todeta, että toivottavasti Motorolan lippulaiva nähtäisiin myös Suomen markkinoilla.

Mielenkiintoinen kuva: kokovertailussa HTC HD2, Toshiba TG01 ja iPhone 3GS

HD2, TG01 ja 3GS

Kosketusnäyttöjen yleistyminen on saanut aikaan merkittävän muutoksen matkapuhelinten käyttötavassa ja niiden rakenteessa. Mustavalkonäyttöjen ja 2G-puhelinten aikakaudella valmistajat kilpailivat, kenellä on pienin ja kompaktein puhelin, mutta kosketusnäytöt ovat pyöräyttäneet tilanteen täysin ympäri. Viime vuosina matkapuhelinvalmistajien kosketusnäytöllisten huippumallien rakenteet ovat pääsääntöisesti kasvaneet näyttöjen ohella.

Vuonna 2007, jolloin alkuperäinen iPhone saapui markkinoille, 3,5 tuuman näyttöä pidettiin varsin kookkaana. Sittemmin kehitys on vienyt sekä näyttöjen koot että resoluutiot vieläkin pidemmälle. Viimeisin esimerkki on HTC:n uusi HD2-malli, josta löytyy huikea 4,3 tuuman kosketusnäyttö. Uutuuden hoikasta ja näyttävästä rakenteesta huolimatta se on auttamatta kilpailijoitaan suurempi. iPhone 3GS:ään verrattuna HD2 on puoli senttiä pidempi ja 4,9 millimetriä leveämpi. Luvut eivät paperilla kuulosta kovinkaan suurilta, mutta yllä oleva kuva osoittaa, että ero on selvästi nähtävissä. HTC on onneksi Applen puhelinta ohuempi, joka saa sen varmasti tuntumaan hieman sirommalta.

MiLi iPhone Power Pack – lisävirtaa tyylikkäästi

MiLi iPhone lisäakku

Nykyaikaisten suurilla kosketusnäytöillä varustettujen puhelinten ongelmiin kuuluu paikoitellen heikot toiminta-ajat. Useimmiten puhelimen akun saa helposti kuiviin päivän aikana ahkeralla surffaamisella, pikaviestittelyllä ja musiikinkuuntelulla. Hyvä esimerkki tällaisesta puhelimesta on iPhone, joka kuuluu akunkestoltaan ehkä juurikin sinne kosketusnäyttöpuhelinten heikoimpaan päähän. Puhelimelle onkin nähty monenlaisia lisäakkuja ynnä muita viritelmiä, mutta useimmat niistä ovat rumia ja epäkäytännöllisiä.

Hiljattain markkinoille on ilmestynyt kuitenkin varsin asiallisen näköinen ja kuuloinen lisäakku, joka on nimeltään MiLi iPhone Power Pack. Se on yhteensopiva kaikkien tähän mennessä julkaistujen iPhone-mallien (iPhone, iPhone 3G ja iPhone 3GS) kanssa ja valmistaja lupaa sen tarjoavan 390 tuntia valmiusaikaa.

MiLi-lisäakku on rakennettu erittäin kestävästä muovista ja sen sisuksista löytyvästä tehokkaasta 2000 mAh:n akusta huolimatta sen koko on onnistuttu pitämään kohtuullisena. Hienon designin ohella siinä on huomioitu myös käytännöllisyys. Laitteen ollessa käytössä iPhone kuluttaa aina ensin lisäakun tarjoaman virran. MiListä löytyy myös oma USB-paikka, jonka ansiosta iPhonen voi synkronoida iTunesin kanssa lisäakun ollessa paikoillaan. Valmistajan mukaan liitäntä mahdollistaa myös itse puhelimen ja lisälaitteen akkujen lataamisen yhtä aikaa.

MiLi iPhone Power Pack on saatavilla kolmella eri värillä: musta/musta, musta/vihreä ja valkoinen/harmaa. Hintaa sille kertyy Firebox.com-verkkokaupassa noin 54 euroa.

Lähde: IntoMobile

iPhone 3GS hakkaa Palm Pren tyytyväisyyskyselyssä

Pre ja iPhone 3GS

Palm Pre on yksi tämän hetken vakavimmin otettavista kilpailijoista Applen iPhonelle. Sen innovatiivinen käyttöliittymä ja fyysinen QWERTY-näppäimistö ovat kenties Pren parhaimmat aseet kamppailtaessa asiakkaista iPhonen kanssa. Hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta viimeisimmät kyselyt osoittavat, että Palm Pre -käyttäjät eivät ole aivan yhtä tyytyväisiä puhelimeensa kuin ne, jotka omistavat iPhone 3GS:n.

Suoritetun käyttäjäkyselyn mukaan peräti 99 prosenttia iPhone 3GS:n omistajista on tyytyväisiä puhelimeensa. Niistä 82 prosenttia sanoi olevansa kosketusnäyttöpuhelimeensa erittäin tyytyväinen.

Palm Pre ei yltänyt kyselyssä aivan vastaaviin tyytyväisyyslukuihin. Pren omistajista 87 prosenttia kertoi olevansa tyytyväinen laitteeseensa, joista 45 prosenttia oli erittäin tyytyväisiä. Pren tulos on selvästi markkinoiden keskiarvoa korkeammalla, mutta se ei yllä kuitenkaan aivan Applen ja RIM:n tasolle.

Kyselystä selvisi myös, mitä asioita käyttäjät inhoavat puhelimessaan eniten. iPhone 3GS:n kohdalla eniten harmaita hiuksia aiheuttavat AT&T-operaattori ja heikko akun kesto. Pren kohdalla pahimmiksi heikkouksiksi mainittiin lyhyt akun kesto ja kolmansien osapuolien ohjelmat, jolla viitataan ilmeisesti niiden vähyyteen.

Tyytyväisyyskyselyn suoritti RBC Capital and ChangeWave Research. Mukana oli 200 iPhone 3GS:n ja 40 Palm Pren omistajaa.

Lähde: Wired

iPhone 3GS 32GB nousi Japanin myyntilistan kärkeen

Applen iPhone 3GS -kosketusnäyttöpuhelin pärjää hyvin myös vaikeilla Japanin markkinoilla, joilla valtaa pitävät yleensä kotoiset valmistajat kuten Sharp, Panasonic ja NEC. Applen älypuhelimen uusin painos on kuitenkin onnistunut valtaamaan heinäkuun myyntilistan ykkössijan. Tiedot perustuvat GfK Japan -tutkimusyhtiön lukuihin, joiden mukaan 32GB:n muistilla varustettu iPhone 3GS oli Japanin myydyin yksittäinen puhelinmalli heinäkuussa.

iPhonen menestyksen Japanin markkinoilla tekee entistäkin merkittävämmäksi se, että pienemmällä sisäisellä muistilla varustettu versio iPhone 3GS -mallista valtasi listan yhdeksännen sijan. Uuden iPhonen hyvä myynti Japanissa saattaakin auttaa tulevaisuudessa muiden amerikkalaisvalmistajien menestymistä markkinoilla.

Japanin matkapuhelinmarkkinat ovat yleisesti ottaen varsin eristäytyneet, joka tekee muualta tulevien valmistajien menestymisen maassa vaikeaksi. Vielä hankalammaksi tilanteen tekee maakohtaiset ominaisuudet, jotka ovat käytössä lähinnä vain Japanissa. Ulkomaisten valmistajien olisikin siis hyvä rakentaa puhelimensa alusta asti Japania ajatellen, koska vaatimukset maassa ovat hyvin erilaiset Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin verrattuna.

Nousevan auringon maassa on lisäksi totuttu täkäläisiä kovempiin teknisiin ominaisuuksiin. Japanissa näytöt ovat olleet jo pitkään suuriresoluutioisia ja kameroiden tarkkuudet ovat eri tasoa Eurooppaan verrattuna. Siinä mielessä onkin hieman erikoista, että juuri iPhone on onnistunut valtaamaan maan, koska Applen älypuhelin ei ole edes eurooppalaisella tasolla teknisesti mikään kovin kovanluokan puhelin. Ilmeisesti Japanissakin on hullaannuttu iPhonen yksinkertaiseen ja näyttävään käyttöliittymään.

Lähde: Mac Rumors

Selaimet vastakkain: HTC Hero vs. Apple iPhone 3GS vs. Samsung Omnia 2

Kunnollisen nettiselaimen tärkeys on kasvanut kosketusnäyttöpuhelinten ja parantuneiden yhteyksien myötä huomattavasti. Siitä johtuen useat tekniikkapainotteiset verkkosivut testaavat enenevissä määrin uutuusmallien selainten nopeutta. Olemme muun muassa MobiiliBlogissakin testanneet rinnakkain iPhone 3G:n ja Nokia N97:n selaimia sekä uutisoineet All About Symbian -sivuston selaintestistä.

Nyt tarjolla on jälleen uusi testi, jonka on tehnyt Pocketnow-verkkosivusto. Testissä vastakkain ovat HTC Hero, Apple iPhone 3GS ja Samsung Omnia 2. Kyseessä onkin varsin kiinnostava testi, koska Hero perustuu Androidiin, iPhone 3GS Applen omaan alustaan ja Omnia 2 Windows Mobileen.

Videon alkupuolella esittelijä käy hieman tarkemmin läpi HTC Heron nettiselainta, jonka jälkeen itse nopeustesti alkaa (videossa kohta 5:50). Uusi iPhone 3GS on selvästi kahta kilpailijaansa sutjakkaampi, joka todistaa jälleen Applen hehkutukset nopeudesta oikeiksi. Seuraavana tulee Hero, joka päihittää pienellä erolla Windows Mobile -pohjaisen Omnia 2 -älypuhelimen.

Testin lopussa käydään vielä läpi, kuinka nopeasti puhelimet kääntävät ruudun vaaka- ja pystytasoon. Tältäkin osin iPhone 3GS on nopein.