iPhone 5C

Uudet iPhone 5s- ja iPhone 5c -puhelimet Suomeen lokakuun 25. päivä

iPhone 5s ja iPhone 5c

Apple on tänään ilmoittanut, että uusien iPhone 5s– ja iPhone 5c -puhelimien myynti laajenee Suomeen ja kymmeniin muihin maihin lokakuun 25. päivä. Yhtiö ei paljastanut vielä maakohtaisia hintatietoja uutuuspuhelimilleen, mutta niiden voidaan odottaa pyörivän edullisimmillaan 500-700 euron haarukassa.

Amerikkalaisyhtiön älypuhelinmalliston uusi lippulaiva on iPhone 5s. Se perustuu 64-bittiseen A7-piirisarjaan sekä tarjoaa täysin uutena ominaisuutena kotinäppäimeen integroidun sormenjälkitunnistimen. Edeltäjäänsä nähden myös kamera on parantunut. Mukana on lisäksi erillinen M7-siru, joka tarkkailee laitteen sensoreita mahdollistaen niiden hyödyntäminen aikaisempaa energiatehokkaammin.

Sinisenä, valkoisena, keltaisena, pinkkinä ja vihreänä myyntiin saapuva iPhone 5c on ominaisuuksiltaan samaa tasoa iPhone 5:n kanssa. Siinä on A6-siru, LTE, kahdeksan megapikselin kamera ja neljän tuuman Retina-kosketusnäyttö.

Apple: uusi iPhone-mallisto myynyt jo yli 9 miljoonaa kappaletta

Uudet iPhonet

Viikonloppuna muun muassa Yhdysvalloissa myyntiin saapuneet iPhone 5s– ja iPhone 5c -puhelimet on otettu asiakkaiden toimesta hyvin vastaan. Ensimmäisen viikonlopun aikana laitteita myytiin yhteensä yli yhdeksän miljoonaa kappaletta. Se on Applen uusi ennätys.

Applen tuoreet myyntilukemat ovat kovaa luettavaa. Edellisen sukupolven mallia nimittäin saatiin kaupaksi ensimmäisen kolmen päivän aikana viisi miljoonaa kappaletta. Tästä yhtiö petrasi neljällä miljoonalla. Toki nyt myyntiin tuotiin kaksi uutta laitetta perinteisen yhden sijaan.

Lippulaivatitteliä itsellään kantava iPhone 5s luottaa alumiiniseen rakenteeseen ja tehoon. Sen merkittävin yksittäinen uudistus on kotipainikkeen sormenjälkitunnistin. Aavistuksen edullisempi iPhone 5c tuo väriä Applen älypuhelinmallistoon polykarbonaattikuorillaan. Se on periaatteessa iPhone 5, mutta uusilla kuorilla. Puhelinta myydään sinisenä, vihreänä, pinkkinä, keltaisena ja valkoisena.

Videolla: iPhone 5s ja iPhone 5c

iPhone 5C ja iPhone 5S

Uudet iPhonet esiteltiin maailmalle eilen. Tavoistaan poiketen Applelta nähtiin puhelimia kaksi kappaletta: värikäs iPhone 5c ja sormenjälkitunnistimella varustettu iPhone 5s. Molemmat saapuvat ensimmäisille markkinoille 20. syyskuuta. Suomen aikataulu on kuitenkin vielä auki.

Polykarbonaattiin luottava iPhone 5c tulee saataville muun muassa punaisena, keltaisena ja sinisenä. Siinä on neljän tuuman Retina-näyttö ja iPhone 5:stä tuttu A6-piirisarja. Puhelin tukee LTE- WiFi- ja Bluetooth 4.0 -yhteyksiä. Takaa löytyy kahdeksan megapikselin kamera.

Applen uusi lippulaiva on iPhone 5s. Sen kotipainikkeeseen yhtiö on integroinut sormenjälkitunnistimen, joka toimii muun muassa ruutulukon avaukseen ja ostoksien vahvistamiseen iTunesissa. Sisällä on uusi 64 bittinen A7-piirisarja ja takaa löytyy entistäkin suuremmalla sensorilla varustettu kamera, joka tukee slow motion -videokuvausta 120 fps:n nopeudella.

Applelta värikäs iPhone 5c

Apple iPhone 5C

Amerikkalainen Apple esitteli tänään markkinoille kaksi uutta älypuhelinta. Toinen niistä on useissa eri väreissä kauppoihin saapuva iPhone 5c, joka rakentuu viime vuonna julkaistun iPhone 5:n tekniikan pohjalle. Se perustuu uuteen iOS 7 -käyttöjärjestelmään ja valmistetaan yhtenäisestä polykarbonaattikuoresta.

Uutuudessa on iPhone 5:stä tuttu A6-piirisarja ja neljän tuuman 1136 x 640 pikselin Retina-kosketusnäyttö. Yhtiö kehuu suorituskykyä loistavaksi ja kokonaisuutta energiatehokkaaksi. Mukana on Applen mukaan aavistuksen iPhone 5:sta suurempi akku.

Apple iPhone 5c tukee LTE-verkkoyhteyksiä sekä Bluetooth 4.0- ja WiFi-yhteyksiä. Takana on kahdeksan megapikselin takaa valaistu kamera, jossa on viisi linssielementtiä. Edessä on puolestaan 1,2 megapikselin kamera.

Seuraavat iPhonet julki 10. syyskuuta

Apple-kutsu

Apple on lähettänyt kutsuja mediatilaisuuteen, jonka se pitää pääkonttorissaan Kaliforniassa 10. syyskuuta. Kutsu ei tälläkään kertaa paljasta mitään konkreettista, mutta tilaisuuden sisältö onkin jo pitkälti kaikkien tiedossa. Yhtiöltä odotetaan kahta uutta iPhone-puhelinta. Ne ovat tämänhetkisten tietojen valossa iPhone 5S ja iPhone 5C.

Voit lukea kootut huhut molemmista laitteista alta löytyvien linkkien takaa:
Apple iPhone 5S
Apple iPhone 5C

Lähde: Mac Rumors

iPhone 5C:n tekniset tiedot vuotivat

iPhone 5C värit

Applen tulevasta iPhone 5C:stä on nähty jo kuvia ja videoita. Sen tekniset tiedot ovat kuitenkin pysyneet varsin pitkään kysymysmerkkinä. Nyt tilanteeseen on tullut muutos, sillä verkossa leviää lista laitteen väitetyistä ominaisuuksista.

Huhun mukaan iPhone 5C perustuisi tietenkin iOS 7 -käyttöjärjestelmään, olisi kooltaan 124,2 x 58,4 x 7,6 millimetriä ja painaisi 106 grammaa. Sen ominaisuuksiin kuuluisivat:

  • Tuplaydinsuoritin
  • Neljän tuuman 1136 x 640 pikselin kosketusnäyttö
  • Gigatavun verran RAM-käyttömuistia
  • 16, 32 tai 64 gigatavua tallennustilaa
  • Kahdeksan megapikselin takakamera 1,2 megapikselin etukamera

Miltä kuulostaa?

Lähde: Phone Arena

Video esittelee tulevan Apple iPhone 5C:n värivaihtoehdot

iPhone 5C

Jos iPhone-huhut eivät kiinnosta, nyt on hyvä aika siirtyä eteenpäin. Muussa tapauksessa kannattaa jatkaa tämän jutun parissa, sillä lopusta löytyy mielenkiintoinen video, jossa esitellään tulevan iPhone 5C -mallin eri värivaihtoehdot. Videon materiaali vaikuttaa aidolta ja on hyvin linjassa aikaisempien tietojen kanssa.

Tämänhetkisten huhujen mukaan iPhone 5C nähdään markkinoilla viidessä eri värissä: valkoinen, sininen, vihreä, keltainen ja punainen. Hiljattain nähty mustaversio on osoittautumassa feikiksi ja se ei uutuusmallin värivalikoimaan tulisi kuulumaan. Tämä on ehkä hieman jopa yllättävä ratkaisu, jos näin lopulta käy. Musta on kuitenkin kuulunut perinteisesti iPhone-mallistoon.

Valkoisen iPhone 5C:n lehdistökuva valui verkkoon

iPhone 5C

Tässäkö se nyt on? Siltä vaikuttaa. Romaniasta leviää verkkoon uskottavan näköinen kuva, joka on suurella todennäköisyydellä osa Applen tulevan iPhone 5C:n lehdistömateriaalia. Kuvassa laite nähdään valkoisena ja uusi iOS 7 -käyttöjärjestelmä ruudullaan. Kameran, salaman ja logojen sijainnit täsmäävät aikaisempien vuotojen kanssa, joten vaikka kyseessä olisikin feikki, antanee kuva hyvän käsityksen tulevan iPhonen olemuksesta.

Applen odotetaan esittelevän iPhone 5C:n yhdessä iPhone 5S:n kanssa 10. syyskuuta. Muoviseen rakenteeseen pohjaavan iPhone 5C:n arvellaan vastaavan ominaisuuksiltaan pitkälti nykyistä iPhone 5:sta. Aika näyttää, kuinka hyvin ennustus osuu oikeaan.

Värivalikoiman odotetaan kattavan valkoisen ja mustan lisäksi myös kirkkaampia vaihtoehtoja. Verkossa on liikkunut kuvia muun muassa keltaisesta, punaisesta, sinisestä ja vihreästä versiosta.

Lähde: GSMArena

Tuleva iPhone 5C kuvassa mustana

iPhone 5C

Applen suunnitelmat loppuvuodelle ovat selkeät: markkinoille esitellään kaksi uutta puhelinmallia. Toinen näistä on polykarbonaatista rakentuvat iPhone 5C, joka nähdään nyt ensimmäistä kertaa kuvissa mustana. Aikaisemmin samainen laite on esiintynyt vuotokuvissa muun muassa valkoisena, keltaisena, punaisena, sinisenä ja vihreänä. Ehkäpä lopullinen tarjonta koostuu siis kuudesta eri vaihtoehdosta?

Uudesta iPhone 5C:stä odotetaan aavistuksen edullisempaa vaihtoehtoa tuleva iPhone 5S -lippulaivan rinnalle. Mitään halpamallia ei kuitenkaan kannata odottaa. Tietojen mukaan ominaisuudet vastaisivat pitkälti nykyistä iPhone 5:sta, joten hintaero lippulaivaan lienee korkeintaan parin sadan euron luokkaa.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Apple esittelee uudet puhelinmallit maailmalle syyskuun 10. päivä. Myyntiin ne saapuisivat arvioiden mukaan loppukuusta.

Seuraava iPhone julki 10. syyskuuta?

iPhone 5

Seuraavan sukupolven iPhonen julkistus on enää vajaan kuukauden päässä, kertoo luotettavana lähteenä tunnettu AllThingsD. Lähteen saaman vihjeen mukaan Apple julkistaa uuden puhelimensa 10. syyskuuta järjestämässään tilaisuudessa.

Tällä kertaa tilaisuuden annin odotetaan poikkeavan aikaisemmista vuosista. Yhtiön huhutaan julkistavan kaksi uutta puhelinmallia perinteisen yhden sijaan. Lippulaivan rinnalle Applen arvellaan esittelevän aavistuksen edullisemman luurin, joka antaisi valmistajalle panoksia laskuun kääntyneen markkinaosuuden korjaamiseen.

Uusi, edullisempia iPhone on viimeisimpien huhujen mukaan nimeltään iPhone 5C. Se rakentuisi neljän tuuman näytön ja polykarbonaattikuoren varaan. Puhelimesta odotetaan markkinoille useita eri väriversioita. Teknisesti se on todennäköisesti hyvin lähellä nykyistä iPhone 5 -mallia.

Lippulaivan keskeisimpiin uudistuksiin kuuluu huhujen mukaan sormenjälkitunnistin. Applen tulevasta iOS 7 -käyttöjärjestelmästä on löydetty vihjeitä siihen viitaten ja tunnistimen toteutuminen alkaakin vaikuttaa varsin todennäköiseltä. Tekniikka tultaisiin tietojen mukaan integroimaan puhelimen kotinäppäimeen.

Lähde: AllThingsD