Kuvina

Kuvina Googlen ja Motorolan Nexus 6

Nexus 6 on yksi tämän hetken kuumimmista Android-pohjaisista laitteista. Viime vuoden lokakuussa julkistettu uutuus jatkaa tyylikkäästi Nexus-sarjaa, jossa Googlen yhdessä laitevalmistajan kanssa rakentaa puhelimen. Nexus 6:n valmistajan toimii Motorola, jonka nykyinen muotokieli näkyy tuotteessa hyvin. Kaareva takakuori, kuoppaan sijoitettu Motorolan logo ja kameraa kiertävä salama rengas ovat kaikki tuttuja amerikkalaisvalmistajan nykyisistä älypuhelimista.

5,96 tuuman 2560 x 1440 pikselin kosketusnäytön ympärille rakentuva Nexus 6 on erittäin kuvauksellinen laite. Niinpä se sai kunnian päästä Kuvina-sarjamme tähdeksi. Tällä kertaa siirryin sisätiloista ulos ja tallensin muutaman tyylikkään otoksen Motorolan ja Googlen yhteistyön hedelmästä.

Kuvina: Nokia Lumia 1020

Lumia 1020 keltainen

Kameraominaisuuksiin keskittyvä Lumia 1020 saapui allekirjoittaneen kokeiltavaksi tyylikkään keltaisena. Nokian 41 megapikselin kamerakennolla varustettu Windows Phone 8 -pohjainen laite rantautui Suomessa laajamittaisesti saataville lokakuun alussa. Sen hinta pyörii maassamme tällä hetkellä hieman reilussa 600 eurossa. Keltaisen version lisäksi se on myynnissä valkoisena ja mustana.

Lumia 920:n keltaisesta variantista Lumia 1020 poikkeaa siinä, että sen kuori on mattapintainen. Lumia 920:aa verhoaa kiiltävä pinnoite. Henkilökohtaisesti matta toimii ehkä aavistuksen paremmin, koska se tuntuu kädessä miellyttävämmältä eikä kerää samalla tavalla sormenjälkiä pintaansa.

Käteen Lumia 1020 istuu jopa yllättävän hyvin. Ulkoneva kamera on sijoitettu tarpeeksi ylös, joka estää linssin likaantumisen laitetta kädessä pideltäessä. Kaiken kaikkiaan kamerakehys on käytössä varsin huomaamaton, vaikka se erottuukin muusta takakuoresta selvästi.

Kuvina: Nokia Lumia 925

Lumia 925

Lumia 925 tuo paljon uutta Nokian älypuhelinmallistoon muotoilun, rakenteen ja materiaalien osalta. Niinpä se on mitä oivallisin laite Kuvina-sarjamme seuraavaksi kohteeksi.

Nokia paikkaa Lumia 925:ssä kaikki Lumia 920:n rakenteelliset heikkoudet. Se on allekirjoittaneen mielestä ehdottomasti tyylikkäin Lumia ja toivottavasti näemme vastaavaa muotokieltä myös tulevissa puhelimissa.

Laite yhdistää hyvin alumiinikehyksen ja polykarbonaattikuoren. Kombinaatio tekee Lumia 925:stä arvokkaan tuntuisen, mutta samalla mukavan lämpimän pidellä kädessä. Alumiini on älyluureissa hyvä materiaali, mutta Pohjoisen kylmissä talvissa se voi olla ikävän kolkon tuntuinen kädessä. Niinpä mattapintainen polykarbonaattitakakuori täydentää hyvin alumiinista kehystä.

Kuvina: Samsung Galaxy S4 mini

Samsung Galaxy S4 mini

Tuttu muotokieli jatkuu Samsungilla mallista toiseen. Tämä sääntö pätee myös toukokuun lopussa lanseerattuun Galaxy S4 miniin, joka pyrkii jokaista yksityiskohtaa myöten olemaan kuin esikuvansa. Nyt tämä uutuus paistattelee kamerallemme perinteisessä Kuvina-artikkelisarjassamme.

Sopusuhtainen Galaxy S4 mini on Suomessa tällä hetkellä saatavilla kuvissa nähtävän valkoisen mallin lisäksi myös mustana. Uutuus on esikuvaansa 12 millimetriä lyhyempi ja 8,5 millimetriä kapeampi. Painoa sillä on vaatimattomat 107 grammaa, joka on 23 grammaa Galaxy S4:ää vähemmän. Paksuutta on toki rahtusen enemmän, mutta tätä ei käytännössä huomaa ilman tarkkaa vertailua.

Muovisesta rakenteestaan huolimatta Galaxy S4 mini on kädessä jämäkkä. Arvokkaan tuntuiseksi sitä ei voi kehua, mutta nitinöitä tai natinoita ei ole havaittavissa. Tuntuma on samaa tasoa isoveljensä kanssa, sillä erotuksella, että pikkuveli istuu solakampana luurina käteen luonnollisemmin.

Puhelimen keskeisimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat 4,3 tuuman 960 x 540 pikselin kosketusnäyttö, 1,7 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja 1,5 gigatavua RAM-käyttömuistia. Puhelin perustuu Android 4.2 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään ja sen akussa on virtaa 1900 milliampeerituntia.

Kuvina: Asus PadFone Infinity

Asus PadFone Infinity

Perinteinen artikkelisarjamme jatkuu taiwanilaisen Asusin mielenkiintoisella PadFone-konseptilla, jonka uusimman version sain hiljattain käsiini. PadFone Infinity on älypuhelimen ja tabletin risteytys. Se sopii erityisesti käyttäjälle, joka hakee näiden kahden laitteen saumatonta yhteispeliä.

Asusin kokonaisuus rakentuu viiden tuuman full hd -kosketusnäytöllä varustetusta Android 4.1 Jelly Bean -pohjaisesta älypuhelimesta, joka on mahdollista liittää PadFone Infinity Station -telakkaan. Se on tabletin runko, jossa on 10,1 tuuman kosketusnäyttö 1920 x  1200 pikselin tarkkuudella. Näin saadaan aikaan saumaton kokonaisuus, jossa käyttäjän sisältö kulkee vaivattomasti mukana laitteesta toiseen.

Itse PadFone Infinity -puhelin on vankkaa tekoa. Sen runko on valmistettu yhdestä alumiinin kappaleesta, joka antaa puhelimelle jämäkän olemuksen. Kyseessä on kuitenkin varsin kookas laite, sillä Asusin puhelin on selvästi esimerkiksi Samsung Galaxy S4:ää pidempi sekä leveämpi.

Tablet-telakka on tuntumaltaan huomattavasti muovisempi. Materiaalivalinta on ymmärrettävä, sillä kokonaisuuden paino pyritään pitämään kurissa. Tässä on onnistuttu varsin hyvin, sillä puhelin yhdistettynä tablettiin painaa ainoastaan 15 grammaa neljännen sukupolven iPadiä (4G-versio) enemmän. Virallinen yhteispaino on siis 677 grammaa.

Kuvina: Nokia Lumia 520

Lumia 520

Windows Phone 8 -pohjaisen puhelimen saa pian itselleen entistäkin edullisemmin. Heinäkuun 11. päivä Suomessa myyntiin saapuva Lumia 520 sijoittuu edullisimmillaan alle 150 euron hintaluokkaan. Älypuhelimeksi se on siis hyvin huokea kokonaisuus.

Muotoilu on Lumia 520:ssä yleisesti onnistunutta. Sopusuhtaisten mittojensa myötä se istuu käteen hyvin ja on vaivattomasti käytettävissä myös ilman toisen käden apua. Puhelimessa on vaihdettavat värikuoret ja kuvissa näemmekin laitteen mustassa sekä punaisessa asussa. Molemmat kuoret ovat mattapintaisia.

Puhelimen kosketusnäyttö on kooltaan neljä tuumaa ja tarkkuutta sillä on 800 x 480 pikseliä. Sisältä löytyy gigahertsin tuplaydinsuoritin, 512 MB:tä RAM-käyttömuistia, HSDPA, A-GPS, GLONASS, WiFi ja Bluetooth 3.0. Takana sijaitsee viiden megapikselin kamera ja microSD-kortilla laajennettavaa tallennustilaa on tarjolla kahdeksan gigatavua.

Kuvina: näin Apple iOS 7 vertautuu edeltäjäänsä

Home

Hiljattain julkistettu iOS 7 aloittaa uuden aikakauden Applen mobiilialustan osalta. Vuonna 2007 esitelty iOS sai vihdoin odotetun päivityksen käyttöliittymäänsä, joka on pysynyt lähes muuttumattomana kaikki nämä vuodet. Kuinka suuresta muutoksesta on lopulta kysymys? Se selviää katsastamalla alta löytyvä kuvasarja, jossa vertaamme syksyllä käyttäjille saapuvaa iOS 7:ää nykyiseen iOS 6 -versioon. Miltä muutos vaikuttaa?

Kuvina: Samsung Galaxy S4

Samsung Galaxy S4 Black Mist

Uusi Galaxy S4 jakaa vahvasti kuluttajien mielipiteet, aivan kuten lippulaivan kuuluukin. Yksi keskeisimmistä väittelykohteista on laitteen rakenne. Osa pitää laatuvaikutelmaa heikkona tämän hintatason puhelimelle. Toiset pitävät muovin keveydestä, lämmöstä ja naarmunkestävyydestä esimerkiksi alumiinia vastaan. Olitpa mitä mieltä tahansa, nyt on aika keskittyä MobiiliBlogin kuvasarjaan korealaisvalmistajan lippulaivasta.

Testiimme päätyi tumma väriversio, nimeltään Black Mist. Puhelinta kiertää metallinharmaa reunus, joka antaa sille ryhtiä ja parantaa laatuvaikutelmaa. Kädessä Galaxy S4 on jämäkkä, mutta kieltämättä hyvin muovisen oloinen.

Huomio uutuudessa hakeutuu pian suureen näyttöön, joka on venytetty aivan laitteen sivureunoille asti. Näin näytön kokoa on kyetty kasvattamaan ilman laitteen mittojen suurenemista edeltäjäänsä nähden. Käteen puhelin istuu koostaan huolimatta varsin luontevasti, vaikka yhdellä kädellä käytettäessä mittasuhteiden heikkoudet tulevat esille. Taskussa Galaxy S4 kulkee yhtä huomaamattomasti kuin selvästi kooltaan pienempi iPhone 5.

Kuvina: LG:n ja Googlen Nexus 4

Nexus 4

Sain vihdoin pitkään ja hartaasti odottaman Nexus 4:n testiin. Googlen tuorein Nexus-puhelin on jäänyt allekirjoittaneelle aika etäiseksi, vaikka laite esiteltiin maailmalle jo viime vuoden lokakuussa. Nyt puhelin on kuitenkin hyppysissäni ja on perinteisen Kuvina-artikkelin vuoro.

Olemukseltaan Nexus 4 on tyylikäs, jopa elegantti. Sen takakuori heijastelee valossa kauniisti ja sivua kiertävä kuminen reunus antaa laitteesta loistavan otteen. Nexus 4 onkin kumireunuksensa ansiosta yksi parhaimmista älypuhelimista pidellä kädessä. Puhelimesta saa yksinkertaisesti tukevan ja hyvän otteen.

Mitoiltaan Nexus 4 sijoittuu markkinoiden keskikastiin. Se on paksuudeltaan 9,1 millimetriä ja painaa 139 grammaa.

Puhelimen etupuolen on vallannut 4,7 tuuman IPS-näyttö, jonka tarkkuus on 1280 x 720 pikseliä. Laitteen luonteva käsittely vaatiikin yleensä molempia käsiä, vaikka perustoiminnot kuten viestittely yleensä yhdellä kädellä hoituukin.

Kuvina: Samsung Galaxy Xcover 2

Kevään aikana Suomessa myyntiin saapunut Galaxy Xcover 2 on kovaan käyttöön suunnattu älypuhelin. Se perustuu Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään ja täyttää IP67-suojaluokituksen. Laitteen suositushinta on Suomessa 349 euroa, mutta puhelin irtoaa yleisesti noin 300 eurolla.

Jämäkkä ja 148,5 grammaa painava Galaxy Xcover 2 tuntuu ja näyttää työpuhelimelta. Se on selvästi rakennettu kestämään ja toimimaan vaikeissakin olosuhteissa. Tästä osoituksena laite kestää veteen upottamista ja fyysinen kamerapainike mahdollistaa kuvien napsimisen veden alla. Loistava rantapuhelin tulevaa kesää ajatellen!

Samsung on suojannut uutuuspuhelimensa näytön naarmuuntumattomalla lasilla. Takakuori varmistetaan lukituksella ja liittimet on suojattu muoviläpillä. Takakuori antaa hyvän kitkapinnan ja toimii myös märissä olosuhteissa. Työ- ja talviolosuhteita ajatellen kosketusnäyttö on optimoitu toimimaan myös hansikkaat kädessä. Pääsääntöisesti se toimii myös märkänä, vaikka vesi näytön pinnalla toisinaan aiheuttaa hieman hankaluuksia kosketuksen kanssa.

Teknisesti Galaxy Xcover 2 sijoittuu alempaan keskiluokkaan. Sen näyttö on kooltaan neljä tuumaa ja tarkkuudeltaan 800 x 480 pikseliä. Tuplaydinsuoritin on kellotettu yhteen gigahertsiin, jonka tukena on gigatavun verran RAM-käyttömuistia. Muihin ominaisuuksiin lukeutuvat viiden megapikselin kamera, Bluetooth 4.0, Wi-Fi 802.11 b/g/n, Wi-Fi Direct, GPS, GLONASS ja microSD-muistikorttipaikka.