LG G3

LG:ltä edullinen Android 6.0 Marshmallow -puhelin

Korealainen LG on julkistanut Yhdysvaltojen markkinoille erittäin edullisen Android 6.0 Marshmallow -käyttöjärjestelmään pohjautuvan LG K3 -älypuhelimen. Uutuus saapuu rapakon takana myyntiin Boost Mobilen ja Virgin Mobilen valikoimiin 79,99 dollarin hintaan (+verot), joten kyseessä on yksi halvimmista Googlen mobiilialustan tuoreimpaan versioon perustuva puhelin. Aika näyttää rantautuuko laite jossain vaiheessa myös Suomeen. Mahdoton ajatus se ei ole, sillä K-sarjan laitteita myydään meillä yleisesti.

LG G3:n Android 6.0 Marshmallow -päivitykset käynnistyivät

Korealainen LG ei ole unohtanut edellisen sukupolven lippulaivapuhelimensa omistajia ohjelmistopäivityksien suhteen. Yhtiö on nimittäin aloittanut Android 6.0 Marshmallow -päivitykset vuonna 2014 julkistamalleen G3-älypuhelimelle. Alustavien tietojen mukaan uuden ohjelmiston levitys on käynnistetty Puolasta, kuten LG toimi myös muutama kuukausi sitten G4:n kanssa. Jos sama kaavaa toistuu G3:n kohdalla kokonaisuudessaan, ovat seuraavaksi vuorossa Etelä-Korea ja sitten Eurooppa. Toisin sanoen Suomessa uutta ohjelmistoa ei välttämättä nähdä vielä aivan heti, mutta tulossa se joka tapauksessa on. Odotus palkitaan, kuten vanha sananlaskukin sanoo.

Marshmallow tuo paljon niin sanottuja sisäisiä parannuksia Android-käyttöjärjestelmään. Henkilökohtaisesti ehkäpä tärkeimpänä pitäisin Doze-nimeä kantavaa ominaisuutta, joka vähentää laitteiden virrankulutusta valmiustilassa. Tähän on päästy hyödyntämällä muun muassa puhelimen sisäisiä antureita, jolloin järjestelmä tietää, kun puhelinta ei käytetä ja vähentää tällöin sovellusten taustatoimintaa.