LG K10

LG K4- ja K10-puhelimet saapumassa myyntiin

CES 2016 -messuilla esitellyn kokonaan uuden K-älypuhelinmallisarjan ensimmäiset jäsenet ovat saapumassa myyntiin muun muassa Euroopassa, kertoo valmistaja itse. Ensimmäisenä kauppoihin pääsevät K4 ja K10, joiden toimittamien jälleenmyyjille on käynnistynyt jo tällä viikolla. Ainakaan vielä en onnistunut löytämään uutuuksia merkittävimpien verkkokauppojen valikoimista, mutta eiköhän laitteet pian rantaudu myös Suomen kamaralle.

Korealaisvalmistajan mukaan uusi K-sarja on sille äärimmäisen tärkeä, sillä se iskee suoraan keskihintaluokkaan, johon se pyrkii tuomaan laadukkaita materiaaleja sekä niin sanottua premium-tuntumaa. Tähän pyritään muun muassa tyyliikkäällä 2.5D-lasilla sekä erittäin hyvän pidon antavalla takakuorella.

Kaksikosta K10 on suunnattu mediaa kuluttaville nuorille, kertoo LG. Hieman epäselvien teknisten tietojen perusteella siitä nähdään markkinoilla useita eri versioita. Mikä Suomeen päätyy, on kysymysmerkki. Joka tapauksessa alla K10:n tärkeimmät ominaisuudet: