LG Vu III

LG Vu III tulossa? Säilyttää erikoisen 4:3-kuvasuhteen?

Optimus Vu

Kuvassa Optimus Vu II.

Korealaislähteet kertovat LG:n viimeistelevän markkinoille Vu III:sta, joka tultaisiin esittelemään maailmalle syyskuussa IFA 2013 -messuilla. Kyseessä olisi jo sarjan kolmas versio. Mallisto sai alkuna vuoden 2012 helmikuussa, jolloin Optimus Vu lanseerattiin.

Huhujen mukaan kolmannen sukupolven LG Vu tulisi säilyttämään malliston erityspiirteen, joka on 4:3-kuvasuhteen näyttö. Älypuhelimien näytöt ovat pääsääntöisesti kuvasuhteella 16:9, joten korealaisvalmistajan ratkaisu poikkeaa vahvasti valtavirrasta. LG on perustellut valintaa yleensä kuvasuhteen paremmalla yhteensopivuudella erilaisiin käyttötilanteisiin.

Uusi LG Vu III tulisi kasvattamaan korealaislähteiden mukaan näyttökoon 5,2 tuumaan. Tarkkuutta sillä olisi 1280 x 960 pikseliä. Laitteen muihin ominaisuuksiin kuuluisivat Snapdragon 800 -piirisarja, 13 megapikselin kamera ja tuore Android 4.3 -käyttöjärjestelmä.

Lähde: Phone Arena