mainosmoka

Android vilahti Lumia 535:n ruudulla Microsoftin virallisella sivustolla

Niin sanotut mainosmokat eivät ole uusi asia. MobiiliBloginkin historiassa niistä on uutisoitu muutamiin kertoihin. Esimerkiksi vuonna 2011 Nokian virallisella markkinointivideolla nähtiin yhtiön tuolloinen lippulaivapuhelin, N8, ruudullaan täysiverinen Windows XP -käyttöjärjestelmä. Todellisuudessahan Nokia N8 perustuu Symbianiin, joka aikoinaan hallitsi älypuhelinmarkkinoita.

Nokian markkinointivideo hämmentää – N8:n pyörittää Windows XP:tä?

Matkapuhelinvalmistaja Nokian Amerikan yksikön YouTube-kanavalla on julkaistu muutamia viikkoja sitten video, jossa suomalaisvalmistaja pyrkii tuomaan kuluttajille esiin operaattorivapaiden puhelinten etuja. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Nokia yrittää kampittaa kilpailijoitaan kytkyvapailla puhelimilla. Amerikassa kun tunnetusti useat mallit ovat saatavilla vain ja ainoastaan operaattorisopimuksien kanssa.

Hyviä perusteluita sisältävä video aiheuttaa suurta hämmennystä muutamilla epäkohdillaan. Videolla nähdään kuinka N8:ssa pyörii FireFox-verkkoselain Windows XP -käyttöjärjestelmän päällä. Huomiota herättävät myös pystytasossa toimiva Assassin’s Creed ja väärässä kohtaa N8:n kylkeä sijaitseva SIM-korttipaikka. Onkin hieman erikoista, miten näin merkittäviä epäkohtia sisältävä video on päätetty julkaista.

Hämmentävä video on katsottavissa juttumme lopusta.

Mainosmoka: Nokialaiset pyörittävät Androidia

Nokialainen pyörittää Androidia? Näin voisi ainakin luulla, kun katsoo Iso-Britanniassa leviävää mainosta, jossa Nokia X6– ja Nokia 5230 -kosketusnäyttöluurien Symbian-alustan tilalle on liitetty Google Android. Jälleen kerran ei voi kuin ihmetellä, mitä kyseisen mainoksen väsääjä on ajatellut.

Salaisissa toiveissa markkinoilla on odotettu, että Nokia julkistaisi Android-pohjaisen puhelimen, joka voisi edistää yhtiön menestystä erityisesti Amerikassa. Toive ei ole toteutumassa ainakaan lähitulevaisuudessa. Nokian Anssi Vanjoki on kertonut, että valmistajalla ei ole mitään aikeita käyttää Googlen mobiilialustaa puhelimissaan.

Nyt nähtävä mainosmoka ei ole ainoa laatuaan. Noin vuosi sitten uutisoimme siitä, kuinka operaattori AT&T markkinoi Nokia E71x -puhelinta BlackBerryn käyttöliittymällä.

Lähde: The Nokia Blog