MobileMe

Applen MobileMe-palvelu sai push-ominaisuuden takaisin

MobileMe

Applen yhdessä iPhone 3G -mallin kanssa julkistaman MobileMe-palvelun alku ei ollut paras mahdollinen ja jo hyvin pian yhtiö joutui vetämään muutamia sen lupauksista takaisin. Käyttäjille suurin pettymys oli luultavasti kovasti kehutun push-ominaisuuden hidastelu ja siitä syystä Apple päättikin lopettaa push-sanan käytön ja ottaa sen takaisin vasta, kun homma on saatu toimimaan kunnollisella varmuudella ja nopeudella.

Nyt Apple on lähettänyt MobileMe-asiakkaille sähköpostiviestin, jossa yhtiö kertoo viime aikoina tehdyistä parannuksista palveluun. Apple kertoo viestissä, että nyt esimerkiksi Macillä tai PC:llä tehdyt muutokset kalenteriin tai yhteystietoihin synkronoituvat joka kerta automaattisesti eteenpäin. Yhtiö on siis saanut push-ominaisuuden toimimaan.

Apple on myös parantanut MobileMe-palvelun nettisovellusten toimivuutta. Kalenterin pitäisi nyt aueta nopeammin ja yhteystietojen etsiminen pitäisi sujua aiempaa sutjakkaammin.

Lähde: Gizmodo