Motorola Android-puhelin

Tässäkö on Motorolan ensimmäinen Android-puhelin?

Motorola T-Mobile Morrison

Vaikeuksissa rypevä Motorola kertoi jo viime vuoden puolella keskittyvänsä tulevaisuudessa Googlen avoimeen Android-käyttöjärjestelmään. Sen odotetaan nousevan tulevina vuosina amerikkalaisvalmistajan eniten käyttämäksi mobiilialustaksi. Suurista puheista huolimatta yhtiö ei ole saanut markkinoille vielä yhtään Google-puhelinta, vaikka muutamat muut valmistajat ovat jo esitelleet omat mallinsa.

Motorolan ensimmäisen Android-puhelimen julkaisu on kuitenkin lähestymässä, siitä osoituksena on yllä oleva kuva. Siinä esiintyy Motorolan valmistama ja T-Mobilen brändillä kulkeva Morrison-nimeä kantava puhelin.

T-Mobile Morrisonin ominaisuuksista tiedetään vielä hyvin vähän. Kuvien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että Motorolan Android-puhelin tähtää T-Mobilen nykyisiä Google-puhelimia hieman halvempaan hintapäähän. Se saattaakin olla suunnattu houkuttelemaan nuoria, jotka käyttävät paljon aikaa tekstaamiseen ja pikaviestittelyyn.

Lähde: Gizmodo