Motorola Calgary

Motorola Calgarystä uutta tietoa

Viime vuoden lokakuussa ensimmäisen kerran verkkoon vuotaneesta Motorola Calgarystä on levinnyt uutta tietoa tuoreen kuvan kera. Kyseessä on jälleen yksi Android-pohjainen kosketusnäyttöpuhelin, josta löytyy myös QWERTY-näppäimistö. Puhelin sijoittuu ominaisuuksiltaan ilmeisesti DROID-mallin alapuolelle ja tulee luultavasti saataville sekä mustana että hopeisena Verizon-operaattorin kautta.

Puhelimen ominaisuuksista tiedetään sen verran, että tarjolla pitäisi olla ainakin kolmen megapikselin kamera, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, GPS, digitaalinen magnetometri, WiFi ja microSD-muistikorttipaikka. Puhelimesta löytyy lisäksi MOTOBLUR-käyttöliittymä, joka puuttuu DROIDista.

Motorola Calgaryä testannut käyttäjä kehuu fyysistä näppäimistöä mainioksi ja hehkuttaa erityisesti kuvassa oikeassa yläkulmassa olevaa optista kosketuslevyä. Uutuuden hinta- ja saatavuustiedot pysyvät edelleen pimennossa.

Lähde: Boy Genius Report

Jälleen uusi Androidilla paketoitu Motorola vuoti verkkoon: Calgary

Motorola Calgary

Yhdysvalloissa jo markkinoille piakkoin rynnistävän CLIQ:n ja lähiaikoina virallisen julkistuksen saavan Droid-mallin lisäksi amerikkalaisella Motorolalla on suunnitteilla jo kolmaskin Google Android -pohjainen puhelin. Uutuudella on paljon yhteistä Droidin kanssa, sillä Calgary-nimellä tunnettu puhelin on varustettu QWERTY-näppäimistöllä ja se tulee myyntiin Verizon-operaattorin kautta. Teknisesti uutuus on kuitenkin Droidia vaatimattomampi ja se keskittyykin tarjoamaan hieman maltillisempia ominaisuuksia.

Motorola Calgaryn näppäinasetelma eroaa varsin merkittävästi Droidin näppäimistöstä, vaikka molemmissa on neljä riviä. Calgary on varustettu erillisellä numerorivillä ja osa kirjaimista on sijoitettu alimmalle riville yhdessä välilyönnin kanssa. Ratkaisu on varsin mielenkiintoinen, mutta sen toimivuudesta on vielä paha mennä sanomaan mitään.

Uutukaisesta löytyy luonnollisesti myös MOTOBLUR-käyttöliittymä. Se tuo puhelimeen useita sosiaalisia ominaisuuksia, joita Android ei vakiona tarjoa. MOTOBLUR osaa muun muassa hakea yhteystiedot Facebookista ja yhdistää ne puhelimen osoitekirjaan sekä tuoda Twitter-päivitykset kiinteäksi osaksi käyttöliittymää.

Calgaryn ominaisuuksia ei tiedetä vielä aivan yksityiskohtaisesti, mutta mukana pitäisi olla ainakin kolmen megapikselin kamera, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, GPS, digitaalinen magnetometri, WiFi ja microSD-muistikorttipaikka. Laitteen julkaisun odotetaan tapahtuvan vielä tämän vuoden puolella.

Lähde: The Boy Genius Report