Nokia E75

Nokia päivitti E75:n uudella ohjelmistolla

Nokia E75 punainen

Viime viikolla Nokialta tippui merkittävä ohjelmistopäivitys erittäin suositulle E71-puhelimelle ja nyt vuorossa on toinen E-sarjan malli. Yhtiö on rullannut ulos 210.12.01-versionumerolla kulkevan päivityksen keväällä kauppoihin rantautuneelle Nokia E75 -puhelimelle, josta löytyy sivusta esiin liukuva QWERTY-näppäimistö.

Iäkkäämmän E71-mallin tavoin myös E75:lle suunnattua päivitystä voidaan pitää merkittävänä, koska se sisältää yleisten korjausten ja optimointien lisäksi kokonaan uusia sovelluksia sekä ominaisuuksia. Käyttömukavuuden kannalta parannusta on tapahtunut käyttöliittymän nopeudessa ja erityisesti kalenterin sekä yhteystietojen kerrotaan toimivan nyt aiempaa jouhevammin. Ohjelmisto tuo mukanaan uuden version verkkoselaimesta ja N-Gage-sovelluksesta sekä integroi Ovi Contactsin puhelimeen.

Työpuhelimena tunnetun E75:n sosiaalisia ominaisuuksia päivitys parantaa lisäämällä mukaan kuvakkeet Facebook-, MySpace– ja YouTube-palveluihin.

Nokia E75 osaa UDP-tukensa ansiosta suojata käyttäjän tiedot päivityksen ajaksi, mutta varmuuskopiointi on aina suotavaa. Laitteen päivitys onnistuu muun muassa Nokia Software Updater -ohjelmalla sekä suoraan puhelimella verkon yli. Päivityssovellukseen pääsee puhelimella käsiksi näppäilemällä kotinäkymässä *#0000#.

Lähde: All About Symbian

Nokia E75 tulossa markkinoille myös valkoisena?

Nokia E75 valkoinen

Nokia E75 -uutuusmalli saattaa olla tulevaisuudessa tulossa markkinoille myös valkoisena. Tietojen mukaan valkoinen versio Nokia E75 -älypuhelimesta oli nähty Nokian New Yorkin lippulaivamyymälässä pidetyssä Eseries Social Media Meetup -tapahtumassa, jossa sitä oli esitellyt Eseries-malliston Amerikan markkinointijohtaja Hugo Hernandez.

Hernandez ei paljastanut vielä valkoisen mallin julkaisuajankohtaa, mutta kertoi sen olevan tulossa markkinoille jossain vaiheessa. Markkinointijohtajan lausunnosta huolimatta toisaalla kuitenkin sanotaan, että yhtiö ei ole vielä varma valkoisen E75-mallin julkaisun suhteen.

Nokia E75 on liukuvalla QWERTY-näppäimistöllä varustettu älypuhelin, jonka ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, WLAN, Bluetooth, A-GPS ja 3,2 megapikselin automaattitarkenteinen kamera. Puhelin on tällä hetkellä saatavilla mustana ja punaisena.

Lähde: The Nokia Blog

Nokia E75 arvostelu

Nokia E75

Nokia esitteli E75-mallin helmikuussa ja kauppoihin uutukainen suuntasi huhtikuun alussa. Nokia E75 on monella tapaa erittäin mielenkiintoinen puhelin ja sen voisi luulla keräävän osakseen samanlaista suosiota kuin hyvin kaupaksi käynyt E71, jonka menestyksen takana ovat sopivan kompakti koko ja QWERTY-näppäimistö. Nokian uutukainen pyrkiikin hyvin pitkälti jatkamaan tätä menestykseksi osoittautunutta kaavaa, mutta hieman uusin asein.

Nokia E75 -mallin yksi mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on kokonainen QWERTY-näppäimistö, joka tulee esiin puhelimen sivusta. Sen ansiosta viestien kirjoittaminen puhelimella on vähintäänkin kohtalaisen nopeaa. Nokia E75 pyrkiikin olemaan vieläkin enemmän bisneshenkinen puhelin kuin E71. Siitä kertoo muun muassa yhtiön tapa mainostaa uutuutta Communicator-sarjan uusimpana jäsenenä.

Ominaisuuksiensa osalta uutuus muistuttaa hyvin paljon E71-mallia. Siitä löytyy muun muassa HSDPA, WLAN, Bluetooth, A-GPS ja 2.4 tuuman näyttö, jonka tarkkuus on 320 x 240 pikseliä. Puhelin tukee myös N-Gage-sovelluksia, joten sähköpostin kirjoittelun ohella sillä onnistuu myös pelaaminen.

Työpuhelimena ajateltuna E75:stä löytyy oikeastaan kaikki tarvittavat ominaisuudet. Toki sen näyttö voisi olla hieman suurempi ja tarkempi, mutta nykyiselläänkin se on kohtuullisen mukavan kokoinen. Suurempi näyttö olisi kuitenkin eduksi erityisesti netissä surffatessa. Muiden toimintojen kannalta katsottuna 2.4 tuuman näyttö hoitaa homman hyvin.

Nokia E75 nyt saatavilla Suomessa

Nokian Communicator-tuoteperheen uusimmaksi jäseneksi mainostetun E75-älypuhelimen toimitukset Suomessa ovat alkaneet, kertoo Tietokone-verkkosivusto. Uutukainen saapui myyntiin Nokian Aleksanterinkadun myymälään jo eilen, mutta monin paikoin E75-mallin saatavuus on vielä varsin heikkoa. Se tulee kuitenkin paranemaan seuraavien päivien ja viikkojen aikana.

Nokia esitteli E75-mallin helmikuun puolessavälissä ja se sai heti osakseen suurta kiinnostusta. Yhtiön mukaan uuden puhelimen esikuvana toimi 9300-malli. Tavoitteena oli luoda kompakti älypuhelin, josta löytyy QWERTY-näppäimistö ja hyvät yhteydet.

E75-mallin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa HSDPA, WLAN, Bluetooth, A-GPS, 3.2 megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja 2.4 tuuman näyttö.

Uutukaisen hinta ennen veroja ja muita lisiä on 375 euroa. Nokian Online Kaupasta E75 lähtee 499 eurolla, mutta Hintavertailu.fi-sivuston mukaan puhelimen saa halvimmillaan itselleen 449 eurolla.

Nokia E75 QWERTY-puhelin on täällä

Nokia E75 kädessä

Nokia on tänään odotetusti julkistanut Nokia E75 -älypuhelimen, jonka esikuvana on ollut yhtiön mukaan 9300-malli. Uutukaisesta onkin haluttu luoda kompaktin kokoinen laite, josta löytyy hyvä QWERTY-näppäimistö helpottamaan muun muassa viestien kirjoittamista.

”Nokia E75 -mallin esikuva on Nokia 9300, joka oli ensimmäinen pienikokoinen kommunikaattorimme”, Nokian Devices-yksikön johtaja Kai Öistämö sanoo. ”Nokia 9300 -laitteen käyttäjät pitivät kovasti täysimittaisen näppäimistön tuomasta käyttömukavuudesta, mutta he käyttivät paljon myös perinteistä puhelinnäppäimistöä. Uudessa Nokia E75 -mallissa olemme säilyttäneet nämä perustoiminnot ja täydentäneet niitä lukuisilla päivitetyillä ominaisuuksilla. Halusimme tarjota tämän kaiken mahdollisimman toimivassa paketissa.”

Nokia E75 -malli on varustettu täysin uudella sähköpostikäyttöliittymällä, jonka ansiosta sähköpostin täysipainoiseen käyttöön ei enää tarvita tietokonetta. Uusi käyttöliittymä tukee muun muassa kansioita ja HTML-viestejä, ja sen ominaisuuksiin kuuluvat myös laajennettavat näkymät sekä viestien lajittelu päiväyksen, lähettäjän ja viestin koon mukaan. Sähköpostin lisäksi myös kalenterin kehutaan olevan entistäkin parempi.

Jälleen lisätietoa Nokia E75:stä – Myyntiin jo maaliskuussa?

Nokia E75

Nokian tulevasta QWERTY-näppäimistöllä varustetusta Nokia E75 -mallista on viime viikkoina levinnyt nettiin tietoa kiihtyvällä tahdilla. Uutisoimme uutukaisesta viimeksi viime viikolla, jolloin E75:stä oli vuotanut nettiin jälleen uusi kuva ja tarkempaan tietoa puhelimen mitoista.

Nyt Nokian uutukaisesta on vuotanut verkkoon hieman virallisemman näköinen kuva, joka on mitä ilmeisemmin jo ihan oikea pressikuva. Samalla puhelimen ominaisuudet ovat varmistuneet ja hinnastakin on saatu tarkempaa tietoa Expansys-verkkokaupan ennakkomyynnin johdosta. Expansys myy Nokia E75 -mallia 389.99 punnalla, joka tekee tämän hetkisellä kurssilla noin 450 euroa.

Expansys-verkkokaupan tietoihin perustuen Nokia E75 mallin ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, Bluetooth, WiFi, A-GPS ja microSDHC-muistikorttipaikka. Uutukaisen näyttö on tarkkuudeltaan 320 x 240 pikseliä. E75-mallista löytyy myös 3.2 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, LED-salama ja tuki QVGA-tasoisen videon nauhoittamiseen.

Expansys-verkkokauppa odottaa aloittavansa E75-mallin toimitukset jo 13. maaliskuuta, joten uutukaisen voidaan olettaa saapuvan myyntiin varsin nopealla aikataululla.

Lisää kuvia ja tietoa QWERTY:llä varustetusta Nokia E75 -mallista

Nokia E75

Nokian tulevasta QWERTY-näppäimistöllä varustetusta E75-älypuhelimesta on huhuttu jo vaikka kuinka kauan. Ensimmäisen kerran se ponnahti julkisuuteen viime vuoden syyskuussa ja tämän vuoden puolella olemme muun muassa nähneet jo erittäin hyvälaatuisia kuvia Nokian uutukaisesta.

Nyt nettiin on putkahtanut jälleen uusia kuvia Nokia E75 -mallista, jonka virallista julkistusta odotetaan edelleen. Samalla puhelimen tekniset tiedot ovat hieman tarkentuneet ja puhelimen koosta ja painosta on saatu hieman tietoa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Nokia E75 -mallista löytyy 2.4 tuuman näyttö, A-GPS, WiFi, 3.2 megapikselin kamera, kuvausvalo, 3.5 mm:n kuulokeliitäntä ja microSD-muistikorttipaikka. Puhelimessa pyörii luonnollisesti Symbian S60 -käyttöliittymä.

Uutukainen on kooltaan 111.8 x 50.8 x 14.4 millimetriä ja se painaa 139 grammaa.

Lähde: UnwiredView

Lisää tietoa ja kuvia tulevasta Nokia E75 QWERTY -puhelimesta

Nokia E75

Nokia E75 -mallista uutisoimme MobiiliBlogissa ensimmäisen kerran jo viime vuoden syyskuussa. Sen jälkeen E75:stä saatiin lisää tietoa marraskuussa ja nyt se ponnahtaa taas pinnalle uusien kuvien ja tietojen kera.

Kuten kuvasta näkyy, niin kyseessä on siis E-sarjan puhelin, joka on muodoltaan perinteinen candybar-puhelin. Erikoisen E75:stä tekee kuitenkin sen QWERTY-näppäimistö, jonka saa esille puhelimen sivusta.

Nokia E75 -mallin ominaisuuksiin kuuluvat viimeisimmän tiedon mukaan 2.4 tuuman QVGA-näyttö, 3.2 megapikselin kamera, HSDPA ja WiFi. Uutukaisessa pyörii S60 3rd Edition Feature Pack 2 -käyttöliittymä.

E75 ei ole ainoa Nokian puhelin, josta tulee löytymään sivusta esiin tuleva QWERTY-näppäimistö. Nettiin levisi nimittäin tällä viikolla kuvia myös Nokia 5730 XpressMusic -puhelimesta, josta löytyy vastaavanlainen näppäimistö.

Yhtiöltä on siis tulossa markkinoille ainakin kaksi uutta QWERTY-puhelinta, joiden julkaisun voisi kuvitella olevan jo varsin lähellä. Julkistuksen uskoisi tapahtuvan viimeistään helmikuussa pidettävässä Mobile World Congress -tapahtumassa.

Lähde: Daily Mobile