Nokia Lumia 1020

Punainen Nokia Lumia 1020 tulossa?

Lumia 1020

Otsikko kertoo kaiken. Twitter-vaikuttaja, evleaks, on julkaissut kuvan, jossa esiintyy punainen Lumia 1020. Viime viikolla julkistettu uutuus on virallisten tietojen mukaan saapumassa myyntiin mustana, valkoisen ja keltaisena. Punaisesta variantista ei mainittu sanallakaan laitteen julkistuksen yhteydessä, mutta Nokia on aikaisemminkin laajentanut tuotteidensa värivalikoimaa jälkikäteen.

Kuvan laite saattaa hyvinkin olla tulevaisuudessa totta. Sen puolesta puhuvat ennen virallista julkistusta verkkoon valuneet kuvat, joissa Lumia 1020:n muotoja mukaileva takakuori nähtiin punaisena.

Tarkempia tietoja mahdollisen punaisen version saatavuudesta ei ole. On mahdollista, että se saattaisi jäädä AT&T-operaattorin yksinoikeudeksi.

Lähde: evleaks

Nokialta nahkainen premium-kotelo Lumia 1020:lle?

Lumia 1020 nakakotelo

Eikö Nokia Camera Grip tunnu omaan käyttöön sopivalta lisävarusteelta tulevalle Lumia 1020:lle? Jotain erikoista tulevalle uutuudelle olisi kuitenkin ehkä mukava hankkia? Siinä tapauksessa nahkainen suojus saattaisi olla harkinnan arvoinen varuste. Sellainen on nimittäin saapumassa suoraan itse Nokialta, ainakin verkkoon levinneen kuvan perusteella.

Nahkainen kotelo peittää kokonaan laitteen takaosan sekä sivureunat kaartuen hieman etupuolelle. Siinä on liikkuva suojus kameramoduulille, joten linssin saa piiloon naarmuja vastaan. Kaiken kaikkiaan kyseessä on tyylikkään oloinen kokonaisuus, joka kelpaisi varmasti monelle tulevan uutuuspuhelimen omistajalle.

Lumia 1020 on kameraominaisuuksiin keskittyvä Windows Phone 8 -pohjainen älypuhelin. Siinä on 4,5 tuuman kosketusnäyttö, 1,5 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia. Takana komeilee 41 megapikselin kamera, joka rakentuu kuudesta linssistä. Lisäksi tarjolla on valovoimainen Xenon-salama pimeässä kuvaamista ajatellen.

Lähde: WMPoweruser

Videolla: Nokia Lumia 1020

Nokia Lumia 1020

Toivottavasti Lumia 1020 -aiheiset jutut eivät vielä kyllästytä. Jos niin on päässyt käymään, kannattaa tämä juttu skipata suosiolla. Muutoin on syytä jatkaa eteenpäin, sillä alla on muutama mielenkiintoinen esikatsausvideo torstaina lanseerattuun Lumia 1020:aan.

Alle on koottu kolme videota, joissa keskitytään pääasiassa laitteen kameraan ja siihen liittyvään ohjelmistoon. Muilta osin uutuus onkin tuttu Lumia-perheen jäsen, jossa on Nokian kattava palvelutarjonta sekä ominainen muotokieli yhtenäisellä polykarbonaattikuorella varustettuna. Rautakin on kahden gigatavun RAM-käyttömuistia lukuun ottamatta yhteneväinen Lumia 920:n kanssa: 4,5 tuuman PureMotion HD+ -kosketusnäyttö, 1,5 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja 32 gigatavun tallennustila.

Miltä uutuus videoiden perusteella vaikuttaa?

Lumia 1020:n paksuus kameran kohdalta selvisi

Lumia 1020

Uusi Lumia 1020 on herättänyt lukijoissamme erittäin suurta mielenkiintoa. Puhelimen 41 megapikselin kamera, optinen kuvanvakain ja häviötön zoomi ovat ominaisuuksia, jotka osoittavat hyvin Nokian vankan osaamisen mobiilikameroissa. Uutuus saapuu Euroopan keskeisille markkinoille heinä-syyskuun aikana. Yhdysvaltojen osalta tarkaksi myyntipäiväksi on ilmoitettu 26. heinäkuuta.

Kiinnostuneena monet lukijamme ovat toivoneet vastauksia kameran kuvausnopeuteen sekä laitteen paksuuteen kameramoduulin kohdalta. Tarkkaa kuvausviivettä allekirjoittanut ei ole onnistunut selvittämään, mutta toiseen kysymykseen vastaus löytyi.

Nokia ilmoittaa Lumia 1020:n virallisiksi mitoiksi 130,4 x 71,4 x 10,4 millimetriä. Paksuuden ilmoittamisen yhteydessä käytetään jälleen Volume Thickness -termiä, joka tarkoittaa käytännössä keskimääräistä paksuutta. Sivuillaan Nokia ei mainitse syvyyttää puhelimen paksuimman kohdan osalta. Muutaman lähteen, kuten esimerkiksi PureView Clubin mukaan lukema kameramoduulin kohdalta on 14,5 millimetriä. Tämä on selväsi vähemmän kuin Nokia 808 PureView -mallin kohdalla, joka on kameran kohdalta 17,95 millimetriä paksu.

Livekuvissa: Nokia Lumia 1020

Lumia 1020 kädessä

Miltä uusi Lumia 1020 näyttää todellisuudessa? Pressikuvien lisäksi kannattaa käydä ihmettelemässä Nokian Facebook-sivulta löytyvät livekuvat, jotka antavat hieman paremman käsityksen uutuuden fyysisistä mitoista. Muutamia otoksista olemme koonneet myös artikkeliimme.

Huimalla 41 megapikselin kameralla varustettu Lumia 1020 on muodoiltaan selvä Lumia-sarjan jäsen. Se on hiuksenhienosti Lumia 920:aa pidempi ja leveämpi, mutta perustaltaan sitä hieman ohuempi. Materiaalina toimii tuttu ja turvallinen polykarbonaatti, joka kestää hyvin käyttöä. Kokonaisuus rakentuu yhtenäisen unibody-rakenteen ympärille. Puhelin saapuu myyntiin mustana, valkoisena ja keltaisena.

Videolla: Nokia esittelee uutta Lumia 1020:aa

Nokia Lumia 1020

Joko katsahdit Nokian viralliset promootiovideot juuri lanseeratusta Lumia 1020:sta? Jos et, niin löydät ne täältä yhdessä uutuuden tarkempien teknisten tietojen kera. Tässä jutussa nähdään aito käyttövideo, jossa uutuuden Nokia Pro Camera -sovellusta esitellään tosielämässä. Video on kuvattu Lumia 1020:lla.

Nokia Camera Pro on keskeinen osa Nokia Lumia 1020:aa. Se ottaa kaiken tehon irti laitteen 41 megapikselin kennosta tallentamalla yhdellä laukaisulla kaksi kuvaa. Ensimmäinen hyödyntää kennon koko kapasiteetin ja toinen rakennetaan ylinäytteistyksen avulla. Näin käyttäjä voi jakaa toisen otoksen suoraan sosiaalisiin palveluihin ja muokata täyden resoluution kuvaa myöhemmin.

Alla nähtävällä videolla demonstroidaan puhelimen kiehtovia jälkikäteen suoritettavia muokkauksia. Täyden resoluution kuvaa on muun muassa mahdollista zoomailla kuvan tallentamisen jälkeen. Näin yhdestä kuvasta voidaan luoda useita erillisiä otoksia, joissa pienet yksityiskohta ovat pääroolissa.

Nokia Lumia 1020: kamerapuhelimien aatelia

Nokia Lumia 1020 -kamerapuhelin

Tänään Nokia teki sen, mitä yhtiöltä on odotettu siitä asti, kun se kertoi maailmalle Symbian-pohjaisesta Nokia 808 PureView -kamerapuhelimesta viime vuoden helmikuussa. Kyseessä on tietenkin laitteen aito seuraaja, joka kantaa nimeä Lumia 1020. Uutuus alleviivaa yhtiön raudanlujan osaamisen mobiililaitteiden kameratekniikoissa, yhdistäen Nokian keskeiset innovaatiot samaan kokonaisuuteen.

Lumia 1020:ssa on uusi, edeltäjästään jalostettu 41 megapikselin takaa valaistu kamerakenno, joka rakentuu kuudesta linssistä. Se on enemmän kuin missään muussa älypuhelimessa. Mukaan on tuotu optinen kuvanvakain, joka toimii still-kuvissa ja videoissa. Kokonaisuutta täydentää tehokas Xenon-valo, joka mahdollistaa pimeässä kuvaamisen.

Kamera tallentaa yhdellä laukaisulla kaksi kuvaa, joista ensimmäinen hyödyntää koko kapasiteetin ja on kooltaan 38 tai 34 megapikseliä kuvasuhteesta riippuen. Toinen kuva luodaan ylinäytteistyksen avulla, jossa useita pikseleitä kootaan yhteen tarkempaan kokonaisuuteen.

Häviötön zoomaus on Lumia 1020:ssa viety uudelle tasolle. Puhelin tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden zoomaukseen varsinaisen kuvaustapahtuman jälkeen, jonka ansiosta otoksien yksityiskohtia voi vaivattomasti tarkastella jälkeenpäin.

Puhelimessa on oletuksena uusi Nokia Pro Camera -kuvaussovellus, joka antaa kuvaajalle enemmän liikkumavaraa. Sen kautta sormea näytöllä liikuttamalla pääsee vaikuttamaan muun muassa valotusaikaan, valkotasapainoon, suljinaikaan sekä ISO-lukuun.

Seuraa Nokia Lumia 1020 -julkistusta livenä webcastin kautta

Nokia logo

Tänään koittaa jälleen yksi mobiilimaailmaa kuohuttava merkkipaalu. Pitkään odotettu Windows Phone -seuraaja Nokia 808 PureView -puhelimelle näkee päivänvalonsa New Yorkista käsin. Tilaisuus käynnistyy kello 18 Suomen aikaa ja sitä voi seurata omalta kotisohvalta suoraan webcast live -lähetyksen kautta.

Lukijamme ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa tulevaa uutuutta kohtaan. Sillä onkin selvästi suuremmat mahdollisuudet menestymiseen, kuin edeltäjällään. Nokia 808 PureView jäi monelta kaupan hyllylle Symbianin takia, jonka käytettävyys ei vastannut kilpailijoiden tasoa. Nyt kehuttu kamera, mahdollisesti jopa hieman parempi, saadaan viimein modernilla mobiilialustalla varustettuun laitteeseen.

Live-lähetys löytyy Nokia Conversations -blogista!

Videovuoto: Nokia Lumia 1020 -puhelin AT&T:n esittelyssä

Lumia 1020

Operaattori AT&T julkaisi tänään kello 18 Suomen aikaa esiteltävän Nokia Lumia 1020 -puhelimen demovideonsa verkkoon ennenaikaisesti. Videot poistettiin pian, mutta ainakin osa niistä ehdittiin poimia talteen ja ovat edelleen katsottavissa YouTubesta sekä juttumme lopusta.

Videoissa alleviivataan uutuuden kameraominaisuuksia. Erityisesti kehutaan ominaisuuksia hämärässä, videokuvauksen kuusinkertaista zoomia 720p-tasolla ja kykyä tallentaa laadukasta ääntä.

Luettelo Lumia 1020:n teknisistä ominaisuuksista valui verkkoon

Lumia 1020

Viime hetken vuotoja. Verkkojulkaisu, UnleashThePhone, väittää saaneensa käsiinsä erittäin yksityiskohtaisen listan, joka paljastaa tänään julkistettavan Lumia 1020:n tekniset tiedot. Lähde on sama, joka esitteli sivustolle hiljattain tulevaa Nokia Lumia Amber -päivitystä Lumia 920:lla. Tietojen aitous selviää myöhemmin tänään, kun uutuus virallisesti esitellään New Yorkissa kello 18 Suomen aikaa.

  • Näyttö: 4,5 tuumaa, 1280 x 768 pikseliä, PureMotion HD+ ja ClearBlack. Toimii sormikkaat kädessä.
  • Piirisarja: 1,5 gigahertsin tuplaydin Snapdragon.
  • RAM-käyttömuisti: kaksi gigatavua.
  • Kamera: 41 megapikseliä, optinen kuvavakain, kuusi linssiä, BSI, 3x zoom, Xenon-salama, LED-valo videoille ja Nokia Rich Recording.
  • Etukamera: 1,2 megapikseliä. Laajakulmainen.
  • Yhteydet: USB 2.0, BT 3.0, NFC, WLAN a/b/g/n, A-GPS, GLONASS ja 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.
  • Mitat: 130,4 x 71,4 x 10,4 millimetriä.
  • Paino: 158 grammaa.
  • Akku: 2000 mAh.
  • Värivaihtoehdot: keltainen, valkoinen ja musta.

Lähde: My Nokia Blog