Nokia Lumia 710

Bloomberg kokosi arviot yhteen: Nokia toimittanut 1,3 miljoonaa Lumiaa?

Matkapuhelinvalmistaja Nokian odotetaan paljastavan ensimmäiset viralliset luvut Windows Phone -pohjaisten Lumia-puhelintensa myynnistä 26. tammikuuta, jolloin valmistaja julkaisee vuoden 2011 viimeisen neljänneksen tuloksensa. Luvut ovat mielenkiintoisia paitsi Nokian kannalta, niin myös itse Windows Phonen osalta, sillä Microsoft on ollut hyvin vaitonainen alustan menestyksestä markkinoilla. Ehkäpä Nokian tulevat luvut valottavat hieman myös tätä seikkaa.

Taloustoimisto Bloomberg on koonnut yhteen kaikkiaan 22 eri tahon ennusteet Nokian Windows Phone -puhelinten toimituksista. Arviot vaihtelevat 800 000 aina kahteen miljoonaan toimitettuun puhelimeen. Keskiarvoksi ennusteista muodostui 1,3 miljoonaa toimitettua Lumiaa.

Toimitukset eivät vastaa kuluttajille myytyjen puhelinten määrä. Ne kertova siitä, kuinka paljon Nokia on toimittanut laitteita jälleenmyyjille kuten operaattoreille.

Lähde: WMPoweruser

Nokia ja T-Mobile tuovat Lumia 710:n Amerikkaan

Matkapuhelinvalmistaja Nokia vahvistaa asemiaan Amerikassa tuomalla edullisen Lumia 710 -puhelimen rapakon takana markkinoille T-Mobile-operaattorin avustuksella. Yhtiöt tuovat luurin Yhdysvaltoihin 11. tammikuuta 49,99 dollarin hintaan, joka sisältää kahden vuoden operaattorisopimuksen T-Mobilen kanssa.

Puhelinta markkinoidaan erityisesti niille 150 miljoonalle amerikkalaiselle, jotka eivät vielä ole ostaneet ensimmäistä älypuhelintaan. Se on edullinen ja hyvillä ominaisuuksilla varustettu Windows Phone -puhelin, joka tukee T-Mobilen 4G-verkkoa. Uutuus on saatavilla mustana ja valkoisena.

Nokia Lumia 710 saapuu Suomen markkinoille niin ikään ensi vuoden aikana. Tarkempi ajankohta on kuitenkin yhä edelleen kysymysmerkki.

Lähde: Engadget

Nokia Lumia 710: Windows Phone -puhelin 300 euron hintaluokkaan

Toinen Nokian tänään esittelemä Windows Phone -puhelin tottelee nimeä Lumia 710. Se on selvästi Lumia 800 -mallia edullisempi, sillä sen veroton myyntihinta on ainoastaan 270 euroa. Lopullinen hinta lienee hieman reilussa 300 eurossa.

Nokia Lumia 710:n sisällä jyrrää 1,4 gigahertsin suoritin ja RAM-käyttömuistia on tarjolla 512 MB:n verran. Kosketusnäyttö on Lumia 800:n tavoin kooltaan 3,7 tuumaa, mutta se perustuu AMOLED:in sijaan TFT-teknologiaan. Tarkkuutta siltä löytyy 800 x 480 pikselin verran.

Puhelimessa on viiden megapikselin kamera jatkuvalla automaattitarkennuksella ja LED-salamalla. Muihin ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa HSDPA 14,4 mbps, HSUPA 5,76 mbps, WiFi b/g/n, Bluetooth, A-GPS ja kahdeksan gigatavun sisäinen tallennustila.