Nokia Lumia 950

Nokian seuraava PureView-lippulaivakamerapuhelin julki 11. heinäkuuta

Nokia kutsu, EOS

Allekirjoittaneen syntymäpäivästä on muodostumassa mielenkiintoinen päivä matkapuhelinmarkkinoilla. Nokia nimittäin järjestää 11. heinäkuuta julkistustilaisuuden New Yorkissa. Päivänvalonsa tuolloin näkee alkuvuodesta huhuissa pyörinyt Nokia EOS. Tätä voidaan pitää varmana, sillä Nokian kutsu antaa selvän vihjeen tulevasta.

Tilaisuuden päätähti tulee siis olemaan Nokia EOS -työnimellä tunnettava laite. Lopullisesta mallinimestä ei ole vielä varmuutta, mutta se voisi olla esimerkiksi Lumia 930 tai Lumia 950. Joka tapauksessa tulossa on todellinen seuraaja noin vuosi sitten kauppoihin saapuneelle Nokia 808 PureView -laitteelle.

Jälleen uusia kuvia Nokia EOS -puhelimesta – nyt punaisena

Nokia EOS, punainen

Ensin keltaisena, sitten mustana ja nyt punaisena. Vaikuttaa siltä, että myös Nokia EOS nähdään markkinoilla useissa eri väreissä. Tämänkertaiset kuvat antavat vaikutelman siitä, että laitteen tuotanto olisi jo ainakin jollain tasolla käynnissä. Niinpä heinäkuulle huhuttu julkistusajankohta vaikuttaa jatkuvasti vain uskottavammalta.

Jos olet onnistunut ohittamaan eiliset ja tämänpäiväiset Nokia EOS -vuodot, kannattaa lukaista aikaisemmat juttumme. Niistä löytyy tarkemmin tietoa laitteen ominaisuuksista sekä rakenteesta useiden kuvien kera.

Nokia EOS, 41 megapikselin Lumia: kuvat ja tiedot

Nokia EOS

Nokia EOS, mahdollisesti lopulliselta nimeltään Lumia 950, ei ole enää mikään salaisuus. Eilen illalla verkkoon valuivat ensimmäiset kuvat alkuvuodesta asti huhuissa pyörineestä Nokian kamerapuhelimesta. Nämä kuvat osoittautuivat vain jäävuoren huipuksi, sillä yön aikana verkkoon on vuotanut reilusti lisää kuvia, jotka paljastavat Nokia EOS:in muotoilun ja rakenteen. Huhujen yhteneväisyys antaa vahvan syyn olettaa, että tässä se kauan odotettu EOS nyt on.

Kuvien perusteella Nokia on saanut viilattu puhelimestaan varsin sopusuhtaisen. Se on perustaltaan hieman Lumia 920:aa ohuempi, mutta kameralle on varattu suurehko ja kohollaan oleva alue laitteen takaa. Muutoin muotoilu noudattelee Nokian nykyistä linjaa.

Nokia EOS:in kameralta odotetaan paljon. Tietojen mukaan se on tarkkuudeltaan 41 megapikseliä, joka yhdistettynä ylinäytteistystekniikkaan mahdollistaisi Nokia 808 PurewView -mallin tavoin kolminkertaisen häviöttömän zoomin. Kamerassa on aktiivinen linssinsuojus ja tukena on Xenon-salama. Huhut vihjailevat, että puhelimella olisi mahdollista tallentaa yhtä aikaa 35 megapikselin ja viiden megapikselin kuvat. Kokonaisuutta täydentämässä on Nokian uusi kamerasovellus.

41 megapikselin Nokia Lumia -kamerapuhelin julki heinäkuussa?

Kuvassa Nokia 808 PureView.

Kaikki tuntuvat odottavan kuumeisesti huhuissa jo alkuvuodesta asti pyörinyttä Nokia EOS -koodinimellä tunnettavaa kamerapuhelinta. Kyseessä on mitä todennäköisimmin aito laite, sillä huhut EOS:ista eivät ota laantuakseen. Tuorein huhu väittää uutuuden virallistamisen tapahtuvan heinäkuun toisella viikolla, mahdollisesti 9. päivä kyseistä kuuta. Näin kertoo lähde Mobile Geeks -sivustolle.

Nokia itse mainitsi Lumia 925:n esittelyn yhteydessä hiljattain, että kuluvan kesän aikana on luvassa muitakin tuotejulkistuksia. Tämä sopii hyvin yhteen aikaisempien tietojen kanssa, jotka ovat vihjailleet EOS-mallin lanseerauksen tapahtuvan juurikin kesällä. Ehkäpä heinäkuu on viimein se maaginen ajankohta, jolloin Nokia 808 PureView saa vihdoin oikean seuraajan.

Huhujen mukaan Nokia EOS rakentuu polykarbonaatista ja noudattelee hyvin pitkälti Lumia 920:n muotoja. Mukana on 4,5 tuuman kosketusnäyttö ja tietenkin 41 megapikselin kamera. Mobile Geeksin lähde kertoo, että 808:n tavoin uutuudella on mahdollista tallentaa maksimissaan 34 megapikselin kuvia. Hämäräkuvaamista helpottamassa on Xenon-salama.

Kysymysmerkkinä säilyy edelleen kuvanvakain. Onko se osa uutuutta vai ei? Sitä vihjeiden antajat eivät ole vielä kyenneet vahvistamaan. Se yhdistettynä häviöttömään zoomiin olisi kieltämättä aika herkullisen kuuloinen paketti, vai mitä?

Kiitokset juttuvinkistä Leonardolle!

Lähde: Mobile Geeks

Nokialta kuusituumainen Windows Phone -puhelin?

Konsepti. Ei edusta Nokian mahdollisesti julkaistavaa puhelinta.

Seuraava huhu kannattaa ottaa vastaan suurella varauksella, mutta koska tietoja Nokian ”phabletista” on liikkunut verkossa muun muassa Financial Timesin toimesta on sen käsittely kuitenkin aiheellista. Huhuja tukee myös se, että Microsoftin kerrotaan päivittävän Windows Phone -käyttöjärjestelmänsä tukemaan full hd -tarkkuutta sekä lisäämään käyttökokemukseen erityisominaisuuksia isoruutuisille puhelimille.

Sitten itse huhuun. Mobile Today nimittäin väittää Nokian julkaisevan Windows Phone 8 -pohjaisen laitteen kuuden tuuman kosketusnäytöllä. Julkistus tapahtuisi sivuston lähteen mukaan viimeisen vuosineljänneksen aikana, eli siis loka-joulukuussa. Financial Times kertoi muutama viikko takaperin Nokian tabletin ja älypuhelimen risteytyksen sijoittuvan Galaxy Noten kokoluokkaan, joka nykyiseltään tarkoittaisi reilua viittä tuumaa.

Kuuden tuuman kokoluokkaan sijoittuva nokialainen kuulostaa pikaisesti ajateltuna aavistuksen epärealistiselta. Miksi? Nokia ei ole kulkenut eturintamassa kosketusnäyttöjen kanssa. Kuusituumaiset laitteet edustavat hyvin tuoretta tuotekategoriaa. Niinpä tuuman pienempi laite tuntuisi sopivan Nokian strategiaan paremmin. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja merkit viittaavat vahvasti siihen, että nykyisiä suuremmalla näytöllä varustettu Lumia on luvassa vielä ennen vuotta 2014.

Nokian seuraava Lumia-aiheinen lehdistötilaisuus lähenee kovaa vauhtia. Se pidetään Lontoossa 14. toukokuuta. Siellä julkistetaan mahdollisesti alumiininen Catwalk tai 41 megapikselin kameralla varustettu EOS. Puhetta on ollut myös Amerikkaan suunnatusta Lumia 928:sta. Lontoo tuntuisi kuitenkin ehkä hieman oudolta paikalta sen julkaisuun.

Lähde: Neowin

Ostaisitko Nokia Lumian viiden tuuman näytöllä?

Konsepti. Windows Phone full hd.

Konsepti. Tältä Windows Phone saattaisi näyttää full hd -puhelimissa.

Nokian loppuvuoden älypuhelinmallisto kuulostaa jatkuvasti mielenkiintoisemmalta. Yhtiöltä odotetaan täysin uutta, alumiiniin perustuvaa muotokieltä ja todellista Windows Phone -seuraajaa Nokia 808 PureView -kamerapuhelimelle. Lisäksi valmistaja aikoo lähteä kilpailemaan Samsungin Galaxy Note -sarjan kanssa, kertoo Financial Times.

Financial Timesin mukaan Nokia tulee julkaisemaan loppuvuoden aikana useita lippulaivatason puhelimia. Yksi näistä on nykyisiä Lumioita suuremmalla näytöllä varustettu uutuus, jonka kokoluokka on tietojen mukaan samaa tasoa Samsung Galaxy Noten kanssa. Miltä viiden tuuman luokkaan sijoittuva Lumia kuulostaisi?

Huhu isoruutuisesta Lumiasta ei tule suurena yllätyksenä. Viime viikkoina verkossa on levinnyt tietoja, joiden mukaan Windows Phone saa tuen yli viiden tuuman näytöille ja full hd -tarkkuudelle. On hyvin luontevaa, että markkinoiden suurin Windows Phone -valmistaja, Nokia, haluaa hyödyntää uusia mahdollisuuksia etulinjassa.

Keskeisessä roolissa Nokian uutuudessa on jälleen kerran ohjelmisto. Paljon riippuu Windows Phonesta. Samsung on osoittanut, että oikealla strategialla viiden tuuman kokoluokalle on kysyntää.

Lähde: Engadget

Nokian tuleva alumiininen Lumia-lippulaiva, Catwalk, kuvissa?

Nokia Catwalk

Mobiilimaailmaa seuranneet ovat törmänneet jo pitkään huhuihin Nokia Catwalkista. Se on koodinimi suomalaisvalmistajan tulevalle lippulaivalle, joka edustaa muotoilultaan ja materiaaleiltaan täysin uutta linjaa. Nyt kyseisestä laitteesta on levinnyt verkkoon ensimmäiset kuvat. Ne tulevat kiinasta ja ovat Windows Phone Centralin tiedustelujen mukaan lähes varmuudella aitoja.

Nokia Catwalk rakentuisi odotetusti alumiinista ja poikkeaisi näin selvästi Nokian nykyisestä linjasta, jossa polykarbonaatti on päämateriaalina. Uutuuden ominaisuudet tulevat tämänhetkisen tiedon valossa vastaamaan pitkälti Lumia 920:aa. Ominaisuuksiin kuuluisivat näin 4,5 tuuman kosketusnäyttö, 1,5 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja optisella kuvanvakaimella varustettu 8,7 megapikselin kamera.

Catwalkin rakenne ottaa selvän pesäeron N9:n muotoiluun, jota Nokia on viimeisen parin vuoden aikana jalostanut. Lumia 920:aan nähden se on tietojen mukaan 2,3 millimetriä ohuempi sekä 50 grammaa kevyempi. Uutuus paikkaisi näin Nokian nykyisen lippulaivan heikkoudet.

Kuvassa Nokia Lumia 950:n prototyyppi?

Nokia-huhut kiihtyvät. Verkkojulkaisu Windows Phone Central on saanut käsiinsä kuvan, jonka lähde väittää siinä esiintyvän tulevan Nokia Lumia 950 -puhelimen prototyypin. Kuvan aitoutta on verkossa ehditty spekuloimaan jo paljon, mutta yhtenäistä tulosta ei ole saatu aikaiseksi.

Kuvassa esiintyvä puhelin poikkeaa vahvasti Nokian nykyisestä muotokielestä. Muutamat yksityiskohdat, kuten kotipainike, ruudun Lumia 950 -teksti ja Nokia-logon sijainti herättävät epäilyksiä aitoudesta. Nokian on kuitenkin huhuttu tuovan muutoksia muotokieleensä, joten täysin näiden seikkojen perusteella kuvaa ei voida teilata.

Puhelimesta tulisi huhun mukaan löytymään loistava kamera, jonka sensori on nykymalleja kookkaampi. Se mahdollistaisi häviöttömän zoomin sekä hyvät hämäräkuvausominaisuudet. Mukana olisi Xenon-salama. Puhelimen kosketusnäytön tarkkuus pysyisi 1280 x 768 pikselissä, mutta RAM-muistin määrä kasvaisi kahteen gigatavuun.

Lähteen mukaan yksi uutuuden tärkeistä osa-alueista olisi akkukesto. Nokia haluaisi panostaa siihen, kuten se on tehnyt edullisten puhelintensa kohdalla. Tarkempia yksityiskohtia lähde ei kuitenkaan asiasta kykene kertomaan.

Lähde: Windows Phone Central

Alumiininen Nokia Catwalk markkinoille kesällä?

Monet pettyivät Nokian Mobile World Congress -tarjontaa. Vaikka sekä Lumia 520 että Lumia 720 ovat molemmat hienoja laitteita, lopulta kuitenkin lippulaivamallit ovat niitä, jotka muistetaan. Huhut vihjailivat Nokian julkaisevan uusia lippulaivoja, mutta näin ei käynyt.

Verkkojulkaisu, The Verge, osaa kertoa, että vaikka MWC:ssä ei huippumalleja nähtykään on Nokian suunnitelmissa julkaista niitä lähitulevaisuudessa useampia kappaleita. Luvassa on eri operaattoreille räätälöityjä versioita. Verizon saa Laserin ja T-Mobile Catwalkin. The Vergen mukaan Catwalk tulee debytoimaan T-Mobilella kesän aikana.

Catwalk ja Laser ovat sisarmalleja, jotka edustavat Nokian uutta muotokieltä. Niissä yhtiö on huhun mukaan vaihtanut polykarbonaatin alumiiniin. Ominaisuuksiltaan niiden pitäisi vastata pitkälti nykyistä Lumia 920 -lippulaivaa.

Operaattori, AT&T, tulisi puolestaan saamaan yksinoikeuden Nokia EOS -koodinimelliseen laitteeseen. Kyseessä on 41 megapikselin PureView-kameralla varustettu Windows Phone -laite. Se on perillinen Nokia 808 PureView:lle.

Nokian suunnitelmat Yhdysvaltojen osalta kuulostavat varsin lupaavilta. Loppuvuoteen mennessä yhtiöltä pitäisi löytyä lippulaivatasoinen puhelin usealta eri operaattorilta. Tämä kuulostaa hyvältä ja mahdollistaa markkinaosuuden ja tunnettavuuden rakentamisen nykyistä tehokkaammin rapakon takana.

Lähde: The Verge

Nokialta jopa neljä uutta Lumiaa Mobile World Congress -messuilla?

Mobile World Congress -messuilla saatetaan nähdä Nokialta jopa neljä uutuuspuhelinta. Huhuja tulevista nokialaisista on kiertänyt verkossa jo tovin, mutta kuvat sekä tarkemmat yksityiskohdat puuttuvat edelleen.

Windows Phone -sovelluksille suunnattua Adduplex-mainosverkostoa pyörittävä Alan Mendelevich kertoo löytäneensä tilastoistaan merkkejä peräti neljästä vielä julkistamattomasti Nokian puhelimesta. Laitteet näyttäytyvät tilastoissa Nokian sisäisillä mallinimillä: RM-914, RM-885, RM-887 ja RM-860. Määrä täsmää viimeaikaisten huhujen kanssa, joiden mukaan Nokialta olisi tulossa Lumia 520– ja Lumia 720 -mallit sekä Catwalk-koodinimellinen seuraaja Lumia 920:lle ja 41 megapikselin PureView-kameralla varustettu Windows Phone -puhelin.

Tietojen mukaan Lumia 520 sisältää neljän tuuman kosketusnäytön, gigahertsin tuplaydinsuorittimen, 512 MB:tä RAM-muistia ja viiden megapikselin kameran. Lumia 720 tarjoaisi puolestaan 4,3 tuuman kosketusnäytön, kuuden megapikselin kameran ja kahden megapikselin etukameran. Molemmista löytyisi kahdeksan gigatavua tallennustilaa ja microSD-muistikorttipaikka.