Nokia Mobile Solutions

Anssi Vanjoki jättää Nokian

Muutokset kotimaisen matkapuhelinvalmistaja Nokian johtotiimissä jatkuvat. Viime viikolla yhtiön hallitus päätti, että Olli-Pekka Kallasvuo saa väistyä toimitusjohtajan paikalta ja antaa tilaa kanadalaiselle Stephen Elopille. Tänään omaehtoisesta erosta ilmoitti Nokian Mobile Solutions -yksikköä johtava Anssi Vanjoki, jolla on tehtävästään kuuden kuukauden irtisanomisaika.

Koin, että nyt on oikea hetki hakea uusia mahdollisuuksia elämässäni”, Anssi Vanjoki sanoi. ”Samanaikaisesti, olen sataprosenttisen sitoutunut tekemään parhaani Nokian eteen viimeiseen työpäivääni asti ja odotan todella innoissani tämän vuoden Nokia World -tapahtumaa voidakseni kertoa kaikille kiinnostavista tuote- ja ratkaisu-uutisista.

Anssi Vanjoki on toiminut Nokian palveluksessa aina vuodesta 1991. Vanjoki siirtyi hiljattain Markets-yksiköstä johtamaan suomalaisvalmistajan älypuhelinosastoa, kun Nokia ilmoitti uudesta jaosta laite- ja palveluliiketoiminnan osalta: Mobile Solutions, Mobile Phones ja Markets. Kyseiset osastot laukaistiin käyntiin heinäkuussa.

Anssi Vanjoki haluaa nostaa Nokian takaisin ykköseksi huippupuhelimissa

Vastikään Nokian Mobile Solutions -osaston johtajaksi noussut Anssi Vanjoki uskoo yhtiön kykenevän parantamaan asemiaan kalliimman hintaluokan huippupuhelimissa. Vanjoki kertoi ajatuksistaan Nokia Conversations -blogissa ja paljasti samalla muun muassa sen, että N8 ei sittenkään välttämättä ole N-sarjan viimeinen Symbian-puhelin.

Vanjoki kertoo yhtiön panostavan tulevina kuukausina toimintatapoihin. Tarkoituksena on saada markkinoille uusia puhelimia ja palveluita nopeammin sekä kiinnittää erityistä huomiota laatuun. Johtajan mukaan Nokialla on kaikki tarvittavat aseet hyvien älypuhelimien valmistamiseen.

Nokia N8:aa käyttäneenä Vanjoki uskoo puhelimen yllättävän markkinat positiivisesti nopeudellaan ja tehokkuudellaan. Seuraavien kuukausien aikana myyntiin saapuva N8 yhdistää Ovi-palvelut laadukkaaseen kameraan ja HD-videotallennukseen.

Tulevilla tuotteillaan Nokia pyrkii voittamaan menetettyjen asiakkaiden luottamuksen takaisin. Nimeltä Vanjoki mainitsee Symbian-Guru.org-sivuston Ricky Caddenin, joka ilmoitti juuri bloginsa sulkemisesta ja vaihdoksesta Androidiin.

Nokia yksinkertaistaa organisaatiotaan vauhdittaakseen innovaatioita

Nokia kertoi tänään muutoksista yhtiön organisaatiossa, joiden tavoitteena on kilpailukyvyn kasvattaminen ja entistä vaikuttavamman käyttökokemuksen tuominen kuluttajille. Suomalaisvalmistajan laite- ja palveluliiketoiminta koostuu 1.7.2010 lähtien kolmesta yksiköstä: Mobile Solutions, Mobile Phones ja Markets. Uusi organisaatio on suunniteltu vauhdittamaan tuoteinnovaatioiden ja ohjelmistojen kehittämistä yhtiön tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on sisältöjen, sovellusten ja palveluiden integrointi mobiilitietokoneisiin, älypuhelimiin ja matkapuhelimiin.

Uudessa organisaatiossa Mobile Solutions -yksikkö keskittyy yhtiön korkeamman hintaluokan mobiilitietokone- ja älypuhelinvalikoimaan, jotka perustuvat Symbian– ja MeeGo-alustoihin. Mobile Phones -osasto huolehtii muista puhelinmalleista ja Series 40 -alustan kehittämisestä. Molemmilla puhelinyksiköillä on kullakin oma portfolionhallinta, johon kuuluvat tuotesuunnittelu, tuotekehitys sekä siihen kuuluvat ohjelmistoresurssit.

Markets-yksikkö vastaa Nokian myynnistä ja markkinoinnista, Nokian maailmanlaajuisesta tuotanto- ja logistiikkaverkostosta sekä hankinnan toiminnoista.

Aiomme kasvattaa johtoasemaamme matkapuhelimissa ja sen lisäksi tartumme nopeasti ja päättäväisesti älypuhelimien ja mobiilitietokoneiden tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin”, sanoo Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo. ”Uusi organisaatiomme on suunniteltu nopeuttamaan toimeenpanoa ja vauhdittamaan innovaatioita sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Uskomme että tämä auttaa meitä kehittämään tehokkaampia mobiiliratkaisuja – eli laitevalikoiman ja niihin integroituja palveluita, jotka yhdistävät ihmisiä, mahdollistavat uusia viestintätapoja ja kokemuksien jakamisen sekä tukevat liikkuvaa elämäntapaa.”