Nokia Reading

Nokia avasi Lumia-puhelimien kirjapalvelun: Nokia Reading

Barcelonan Mobile World Congress 2012 -messuilla debytoinut Nokia Reading -applikaatio on nyt saatavilla ensimmäisillä markkinoilla. Nokia kertoo virallisessa blogissaan, että ensimmäisenä palvelu saapuu Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Venäjälle, Espanjaa sekä Iso-Britanniaan. Palvelu tulee levittäytymään muille markkinoille asteittain kuluvan vuoden aikana. Se on yhteensopiva Lumia 610-, Lumia 710-, Lumia 800– ja Lumia 900 -puhelinten kanssa.

Nokia on keskittynyt sovelluksen ensimmäisessä versiossa perusominaisuuksiin. Sovellus tekee kirjojen löytämisestä ja ostamisesta sekä ennen kaikkea niiden lukemisesta helppoa, kehuu suomalaisvalmistaja. Valikoimaan kuuluu paljon tunnettuja englanninkielisiä kirjoja, mutta mukana sanotaan olevan myös paikallisia nimikkeitä. Lisäksi maksuttomia klassikkokirjoja on tarjolla tuhansia.

Valmistajan mukaan Nokia Reading -palvelun vahvuus on lokalisoidussa sisällössä. Nokia kertoo sähköisten kirjojen olevan jo melkoisen suosittuja Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, mutta muualla päin maailmaa tilanne on toinen. Nokia pyrkiikin levittämään palvelunsa uusille markkinoille.

Nokialta lukusovellus Lumia-puhelimille: Nokia Reading

Hiljattain päättyneet Mobile World Congress -messut olivat uusien laitejulkaisujen juhlaa. Kotimainen Nokia pamautti tapahtumassa todellisen yllätyksen julkaisemalla 808 PureView -puhelimensa. Kiinnostavien uutuuslaitteiden lisäksi yhtiö lanseerasi Barcelonassa Nokia Reading -sovelluksen, joka saapuu huhtikuussa Britanniaan, Ranskaan, Italiaan, Espanjaan, Venäjälle ja Saksaan.

Sovelluksen nimi kertoo jo paljon, eli Nokia Reading on lukuapplikaatio. Se tuo Lumia-puhelimiin sekä e- että audiokirjat. Nokia kertoo työskentelevänsä suurten julkaisijoiden kanssa (Penguin and Hachette, Pearson) tuodakseen erityisesti Lumia-malleille räätälöityä materiaalia palveluunsa.

Palvelu tulee sisältämään tuhansia ilmaisteoksia. Lisäksi Nokia Reading mahdollistaa maksullisten kirjojen osalta muutamien sivujen lukemisen ennakkoon ennen lopullista ostopäätöstä. Ominaisuuksiin lukeutuu myös yötila, joka helpottaa lukemista vähäisessä valaistuksessa.