Nokia X7

WSJ: Nokia X7:n Amerikan valloitus peruttu, saapumassa maailman muille markkinoille

Huhu Amerikan markkinoille AT&T-operaattorin valikoimiin suunnatun Nokia X7 -puhelimen peruuntumisesta näyttäisi pitävän paikkaansa, vahvistaa tiedoillaan Wall Street Journal. Nokian alkuperäisenä tarkoituksena oli esitellä AT&T:n yksinoikeuspuhelin helmikuun Mobile World Congress -messujen tietämillä.

Wall Street Journalin mukaan Nokia päätti vetää mallinsa pois, sillä yhtiö ei uskonut puhelimensa saavan tarpeeksi tukea amerikkalaisoperaattorilta. Puhelin tullaan joka tapauksessa näkemään maailman muilla markkinoilla, kertoo WSJ:n lähde.

Yhdysvaltojen kovasti kilpailluilla markkinoilla voittajiksi selviytyvät usein ne, joiden puhelimet saavat operaattoreiden laajimman tuen. Useinkaan pelkkä hyvä tuote ei riitä, jos operaattorit eivät ole valmiita markkinoimaan sitä. Rapakon takana teleoperaattorit painavat huippumallienkin hinnat muutamaan sataan dollariin, jonka myötä merkittävin osa laitteista ostetaan niiden kautta. Esimerkiksi iPhone 4 maksaa Amerikassa edullisimmillaan 199 dollaria, kun ilman operaattorien tukea jääneestä Nokia N8:sta joutuu pulittamaan 469 dollaria.

Nokia X7:n tärkeimpien ominaisuuksien joukkoon odotetaan lukeutuvan neljän tuuman kosketusnäyttö, kahdeksan megapikselin kamera, LED-salama, neljä kaiutinta ja Symbian-alusta.

Lähde: BGR

AT&T peruutti Nokia X7:n?

Huhut Nokia X7:n ympärillä ovat saaneet uuden ja odottamattoman käänteen. Vielä muutama päivä sitten laitteen odotettiin saapuvan Amerikan markkinoille tämän kuun aikana, mutta nyt näyttää siltä, että puhelimen rantautuminen kauppoihin on vaakalaudalla.

Verkkosivusto Pocketnow.com väittää lähteisiinsä vedoten, että Nokia X7 olisi peruutettu. Päätöksen takaa löytyy huhun mukaan operaattori AT&T, jonka valikoimiin puhelimen piti päätyä nimellä Nokia Journey. Tarkkaa syytä peruuntumiselle ei tiedetä, mutta ilmeisesti amerikkalaisoperaattori ei koe uutuutta tarpeeksi kiinnostavaksi.

Jos huhu osoittautuu paikkaansa pitäväksi, on takaisku Nokialle erittäin ikävä. Yhtiö on tunnetusti ongelmissa Yhdysvaltojen matkapuhelinmarkkinoilla ja tämänkaltaiset tapaukset eivät helpota valmistajan etenemistä rapakon takana. Ehkäpä yhtiö päättää AT&T-yksinoikeuden kaaduttua tuoda puhelimen myyntiin maailmanlaajuisesti. Se selvinnee helmikuussa Mobile World Congress -messuilla.

Lähde: Engadget

Nokia X7 jälleen kuvissa, saapuu AT&T:lle pian?

Kotimaisen Nokian musiikkipainotteisesta X7-kosketusnäyttöluurista huhuttiin muutamaan otteeseen viime vuoden lopulla. Nyt puhelin nousee pintaan uusien kuvien muodossa, jotka vaikuttaisivat virallisesta pressimateriaalista napsituilta. Puhelimen julkistuksen uskotaankin olevan lähellä, sillä sen arvellaan saapuvan amerikkalaisen AT&T-operaattorin valikoimiin mahdollisesti jo kuluvan kuun aikana.

Puhelin tulee perustumaan Symbian-alustaan. Mielenkiintoa laitteesta verkkoon vuotaneissa kuvissa on herättänyt kotinäkymän neljä muokattavaa tilaa, joita nykyisistä malleista kuten N8:sta löytyy kolme. Se saattaisi viitata siihen, että X7 rantautuu kauppoihin päivitetyn Symbian-version kanssa. Nokia on luvannut julkaista Symbianille merkittävän päivityksen alkuvuodesta.

Aikaisempien huhujen mukaan laite sisältää neljän tuuman kosketusnäytön, 3,5 millimetrin kuulokeliitännän, kahdeksan megapikselin kameran ja LED-salaman. Tärkeää roolia näyttelevät jokaiseen kulmaan sijoitetut kaiuttimet, joita löytyy siis kaikkiaan neljä.

Nokia X7 uusissa kuvissa, AT&T:n yksinoikeus?

Parisen viikkoa sitten verkkoon kuvien ja pikaisen videon muodossa vuotaneesta Nokia X7:stä on nyt luvassa yksityiskohtaisempia kuvia. Kyseessä on musiikkipainotteinen Symbian^3-puhelin, joka tuoreimpien tietojen valossa saattaa muodostua yhdysvaltalaisen AT&T-operaattorin yksinoikeudeksi. On vielä epäselvää, nähdäänkö puhelin mahdollisesti myös muilla markkina-alueilla.

Nokia X7:n musiikkiominaisuuksista kertovat erityisesti sen jokaiseen kulmaan sijoitetut kaiuttimet, joita laitteesta löytyy siis kaikkiaan neljä. Niistä lähtevää ääntä on kuvailtu voimakkaaksi.

Puhelimen ominaisuuksia ovat tiettävästi ainakin neljän tuuman kosketusnäyttö, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahdeksan megapikselin kamera ja LED-kaksoissalama. Symbian-alustasta laitteessa pyörinee päivitetty versio, sillä kotinäkymiä on nykymallien kolmen sijaan neljä.

Nokian musiikkipainotteisesta S^3-puhelimesta vuoti verkkoon kuvia ja video

Lokakuussa Nokian Ovi Kaupasta löydetyt viittaukset toivat ensimmäistä kertaa pintaan X7-mallimerkintää kantavan puhelimen. Nyt tästä uutuudesta on saatu paljon lisämateriaalia, kun verkossa leviää muutamia kuvia ja reilun minuutin mittainen videopätkä laitteesta.

Tuoreet huhut kertovat, että Nokia X7:ssä on todellakin keskitytty musiikkiominaisuuksiin. Laitteen jokaisesta kulmasta odotetaan löytyvän kaiuttimet ja niistä lähtevää ääntä kuvaillaankin voimakkaaksi. Ulkoiseen olemukseen on haettu uutta ilmettä kulmien voimakkaalla sisennyksellä ja muutenkin kulmikkailla muodoilla.

Huhujen mukaan kosketusnäyttö on kooltaan neljä tuumaa ja yltää tutusti 360 x 640 pikselin tarkkuuteen. Muita ominaisuuksia ovat tiettävästi ainakin 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahdeksan megapikselin kamera, LED-kaksoissalama ja 245 MB:tä RAM-muistia.

Symbian^3-pohjaisen Nokia X7:n julkistus lähellä?

Suomalainen Nokia siirtää kiihtyvällä vauhdilla mallistoaan uuden Symbian^3-alustan ympärille. Ennen vuoden 2011 alkua yhtiöltä löytyy markkinoilta ainakin neljä S^3-puhelinta: N8, E7, C7 ja C6-01. Mallisto saattaa laajentua piakkoin vielä yhdellä uutuudella, sillä ennusmerkit vihjaavat, että ensimmäisen X-sarjan Symbian^3-puhelimen julkistus ei ole enää kovinkaan kaukana.

Nokian Ovi Kaupasta löydettyjen viittauksien perusteella tuloillaan on musiikkipainotteinen Nokia X7 -malli. Laitteen ominaisuuksista ei tiedetä oikeastaan mitään, mutta luvassa lienee C7:n tasoa oleva kosketusnäyttöpuhelin, joka tarjoaa herkkuja musiikin ystäville.

X-sarjan nykyinen lippulaiva Nokia X6 esiteltiin maailmalle syyskuussa 2009, joten tilausta uudelle mallille on. Ehkäpä uutuus paketoidaan edeltäjänsä tavoin yhteen rajattoman musiikkilatauspalvelun kanssa, joka nykyiseltään tunnetaan nimellä Ovi Music Unlimited.

Kiitos linkkivinkistä Roopelle!

Lähde: Mobile Geek Inc.