Orange

Orange suunnittelee markkinoille MeeGo-laitteita, alustan koodi julki maaliskuussa

Teleoperaattori Orange on kertonut aikeistaan käyttää Nokian ja Intelin Mobile World Congress 2010:ssä julkistamaa MeeGo-alustaa tulevissa tuotteissaan. Kovinkaan tarkasti yhtiö ei suunnitelmiaan vielä paljastanut, mutta sanoi laitteiden perustuvan Intel Atom -suorittimeen ja sisältävän laajan valikoiman teleoperaattorin omia multimediapalveluita.

Viime kuussa esitelty MeeGo on Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä. Se koostuu Intelin Moblinin ytimestä ja Nokian Maemon Qt-ympäristöstä. Alustan kehityksestä vastaa Linux Foundation avoimeen lähdekoodikehitykseen perustuvan mallin mukaisesti.

Ensimmäinen raakaversio MeeGosta tullaan julkaisemaan MeeGo Technical Steering -ryhmässä työskentelevän Valtteri Hallan mukaan maaliskuun lopussa. Se antaa mahdollisuuden testata alustaa Atom-pohjaisilla laitteilla ja Nokia N900 -puhelimella. Valmis versio saadaan markkinoille vuoden 2010 loppupuoliskon aikana, jolloin ensimmäisten MeeGo-laitteiden pitäisi niin ikään rantautua saataville.

Lähteet: UnwiredView & Orange

Orange: 30 000 myytyä iPhonea ensimmäisenä päivänä

iPhone 3GS

Sanonta ”hyvää kannattaa odottaa” vaikuttaisi kuvaavan mainiosti Orangen alkumenestystä Applen iPhonen kanssa, jonka yhtiö sai vihdoin valikoimiinsa 10. marraskuuta. Teleoperaattorin markkinointipäällikkö hehkutti Twitter-palvelussa Orangen myyneen ensimmäisenä päivänä yli 30 000 iPhonea, joka kuulostaa varsin uskomattomalta määrältä ottaen huomioon, että uusin versio, iPhone 3GS, on ollut saatavilla jo useiden kuukausien ajan.

Iso-Britannian iPhone-markkinat ovat kuuluneet tähän asti O2:lle, joka on myynyt Applen kosketusnäyttöpuhelinta maassa aina vuoden 2007 lopusta lähtien. Nyt sen yksinoikeus on kuitenkin ohi ja Orangen luvuista päätellen muutokselle on myös ollut tilausta. Ensi vuonna leikkiin hyppää mukaan vielä Vodafone, jonka jälkeen iPhonen saatavuus Iso-Britanniassa on vaihtoehtojen osalta varsin hyvissä kantimissa.

Applen menestys matkapuhelinmarkkinoilla on ollut huimaa aina alkuperäisestä iPhonesta lähtien. Yhtiö on älypuhelinten osuuksia mitattaessa noussut uhmaamaan jo suuria ja perinteisempiä valmistajia, vaikka Applen kokonaissiivu matkapuhelinmarkkinoista on vielä varsin vaatimattomat 2,5 prosenttia.

Lähde: Pocket-lint

O2:n iPhone-yksinoikeus loppuu, Orange pääsi sopimukseen Applen kanssa

iPhone 3GS Orange

Teleoperaattori Orange on ilmoittanut päässeensä Applen kanssa sopimukseen, joka takaa sille oikeuden myydä iPhone 3G– ja iPhone 3GS -puhelimia. Yhtiö ei paljastanut vielä tarkkoja saatavuus- ja hintatietoja. Applen suurta suosiota kerännyt kosketusnäyttöpuhelin on tulossa Orangen valikoimiin joka tapauksessa myöhemmin tänä vuonna.

Orangen sopimus Applen kanssa kiristää kilpailua ainakin Iso-Britannian markkinoilla, joilla iPhonea on tähän mennessä myynyt yksinoikeudella O2. Yhtiöiden sopimusta voidaankin pitää hienoisena merkkinä siitä, että Apple olisi vihdoin muuttamassa myyntipolitiikkaansa iPhonen suhteen. Tähän asti pääsääntöisesti yhdellä operaattorilla on ollut yksinoikeus myydä iPhonea tietyillä markkinoilla. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta ne ovat vielä harvassa.

Suomessa Applen kosketusnäyttöpuhelinta myy edelleen ainoastaan Sonera, jolla on ollut pahoja toimitusvaikeuksia 31. heinäkuuta Suomeen saapuneen iPhone 3GS -mallin kanssa. Operaattori kertoo sivuillaan puhelimen toimitusajan olevan pahimmillaan jopa 12 viikkoa. Se on erittäin paljon ja vaikuttaakin siltä, että Apple ei turhaa kiirehdi puhelimia Pohjolan pienille markkinoille.

Toivottavasti Orangen sopimuksen myötä iPhone-yksinoikeudet alkavat hiljalleen poistua. Olisi toivottavaa, että myös Suomessa puhelin löytyisi useamman operaattorin valikoimista. Ehkäpä tällainen tilanne nähdään jo ensi vuonna?

Motorolan uutuuspuhelin Eurooppaan jo lokakuun alussa

Amerikkalaisen Motorolan uutta DEXT-puhelinta ei jouduta näillä näkymin odottamaan Euroopassa kovinkaan pitkään. Yhtiön verkkosivustolta käy ilmi, että Iso-Britanniassa puhelinta yksinoikeudella myyvä Orange-operaattori aloittaa DEXT:n toimitukset jo lokakuun alussa. Ennakkovarauksia operaattori ottaa vastaan jo 22. syyskuuta lähtien, joten ensimmäiset pääsevät hypistelemään Motorolan Android-puhelinta jo hyvinkin pian.

Motorola näyttää kehittäneen uutuuttaan rauhassa. Usein yhtiöillä on kiire tuoda uusi ja merkittävä julkistus ulos liian aikaisin, jolloin itse puhelinta joudutaan odottamaan ensinäkemästä vielä useita kuukausia. On hienoa nähdä, että Motorolalla on vaikeasta tilanteesta huolimatta jaksettu pitää puhelin piilossa ja julkaistu se vasta siinä vaiheessa, kun laite on jo lähes myyntikunnossa.

Motorola DEXT, joka tunnetaan USA:ssa nimellä CLIQ, on yhtiölle äärimmäisen tärkeä puhelin. Se ei tule vielä ratkaisemaan yhtiön kohtaloa, koska amerikkalaisvalmistajan mallisto tulee täydentymään ensi vuonna usealla uudella puhelimella. On kuitenkin selvää, että jos yhtiön ensimmäisen Android-mallin myynti takkuaa, niin tulevaisuus ei näytä lupaavalta. Menestys riippuu pitkälti markkinoinnista, hinnasta ja siitä, kuinka hyvin käyttäjät ottavat vastaan MOTOBLUR-käyttöliittymän.

Uutuusmallin saapumisesta Suomen markkinoille ei ole vielä tietoa ja on mahdollista, että sitä ei täällä nähdä missään vaiheessa. DEXT:n markkina-alueiksi on tällä hetkellä ilmoitettu USA, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Latinalainen Amerikka.

Motorola DEXT:n hintaa on arvuuteltu useissa lähteissä. Luotettavana pidetty Mobile-Review:n Eldar Murtazin sanoo, että puhelin tulee maksamaan ainoastaan 150 euroa ilman sopimusta ja yhden euron sopimuksen kanssa. Tiedot viittaavat siihen, että uutuuden hinnoittelu tulee olemaan aggressiivinen. Varmuus hintatietoihin saadaan luultavimmin seuraavien viikkojen sisällä.

Lähde: UnwiredView

Näin hoituu videopuhelu LG:n GD910-kellopuhelimella

Orange-operaattorin Iso-Britannian yksikkö on julkaissut vajaan minuutin mittaisen videopätkän alkuvuodesta esitellystä LG GD910 -kellopuhelimesta. Videossa keskitytään demonstroimaan laitteen videopuheluominaisuutta, joka näyttäisi toimivan varsin hyvin. Ikävä kyllä kaiuttimen äänenlaadussa ei ole yhtä paljon kehumista ja videon perusteella puhetta joutuu kuuntelemaan tarkasti saadakseen siitä selkoa.

LG GD910 oli ensimmäinen suuren matkapuhelinvalmistajan julkaisema kellopuhelin. Sen jälkeen kellopuhelimen on julkaissut myös Samsung, joka esitteli oman S9110-mallinsa tässä kuussa.

GD910-mallin ominaisuuksiin kuuluvat HSDPA, 1,43 tuuman kosketusnäyttö, kamera, musiikkisoitin ja Bluetooth. Puhelin rantautuu Iso-Britanniaan näillä näkymin elokuussa.

Lähde: EngadgetMobile

Orange UK:n pieni ekoteko: Mini-SIM

Orange Mini-SIM

Orangen Iso-Britannian yksikkö ottaa ensimmäisenä eurooppalaisena operaattorina käyttöön uudet ja entistä pienemmät Mini-SIM-kortit. Ideana ei ole suinkaan pienentää itse SIM-korttia, vaan sen ympärillä olevaa kehystä, josta syntyy tarpeettoman paljon turhaa jätettä.

Nykyiset SIM-kortit toimitetaan asiakkaille luottokortin kokoisessa kehyksessä, josta jää jäljelle 90 prosenttia jätettä, kun itse SIM on poistettu. Uusien Mini-SIM-korttien myötä kehyksen koko tulee puoliintumaan ja samalla jätteen määrä vähenee huomattavasti. Yhtiön mukaan kyseessä on pieni, mutta merkittävä askel ympäristövaikutusten vähentämisessä.

Vuonna 2008 maailmassa toimitettiin kaikkiaan 2,9 miljardia SIM-korttia, jotka synnyttivät hurjat 11 600 tonnia muovijätettä. Orange sanookin, että luku osoittaa, kuinka paljon muovia on mahdollista säästää oikeilla toimilla.

Orangen Iso-Britannian yksikön johtaja Tom Alexander kertoo yhtiön tehneen viime aikoina suuria muutoksia vihreyden eteen. ”80 prosenttia käyttämästämme energiasta tulee uusiutuvista lähteistä, asiakkaita kehotetaan toimittamaan puhelimet kierrätettäväksi liikkeisiimme ja olemme sitoutuneet laturiliittimen yhtenäistämiseen.

Lähde: Orange