Palm Pre Eurooppa

Palm Pre saapui vihdoin Eurooppaan, saatavilla myös ilman lukitusta

Palm Pre

Palmin ensimmäinen uuden sukupolven WebOS-käyttöjärjestelmään pohjautuva Pre-älypuhelin on pitkän odotuksen jälkeen saapunut Euroopan markkinoille. Uutuus saapui eilen myyntiin Saksassa, tänään se tuli saataville Espanjassa ja 16. lokakuuta Pre löytyy myös Iso-Britanniasta. Espanjaa lukuun ottamatta, jossa puhelimen saa yksinoikeudella Telefonican kautta, puhelinta muissa maissa myy O2-operaattori.

Mielenkiintoinen huomio on, että ainakin Saksassa Palm Pren saa O2:lta omakseen ilman operaattorilukkoa. Tällöin puhelin maksaa 481 euroa. Tarjolla on myös 24 kuukauden liittymäsopimus, jolloin asiakas maksaa etukäteen euron ja 20 euroa kuukausimaksuina koko sopimusjakson ajan.

Yhdysvalloissa myytävästä Prestä euroversio eroaa yhteyksiensä osalta. Siitä löytyy meillä päin käytössä olevat GSM- ja UMTS-yhteydet sekä tuki latauksia nopeuttavalle HSDPA:lle.

Palm Pren tärkeimpiin ominaisuuksiin lukeutuvat 3,1 tuuman kosketusnäyttö (320 x 480 pikseliä), QWERTY-näppäimistö, GPS, kolmen megapikselin kamera, LED-salama, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, Bluetooth ja kahdeksan gigatavun sisäinen muisti. Mukana ovat lisäksi jo älypuhelimissa tutuiksi tulleet kiihtyvyysanturi sekä valoisuuden ja etäisyyden tunnistimet.

Uutuudesta puhuttaessa ei pidä missään nimessä unohtaa siinä pyörivää WebOS-käyttöjärjestelmää, joka kykenee muun muassa kunnolliseen moniajoon. Käyttöliittymän keskeisiä toimintoja ovat universaalihaku, monipuoliset viestiominaisuudet ja integroituminen yhteen useiden sosiaalisten palveluiden kanssa. WebOS löytyy myös hiljattain julkistetusta Palm Pixistä, jonka huhutaan rantautuvan Eurooppaan ensi vuoden puolella.

Lähteet: The Unwired & Palm Blog

Palm Pre Eurooppaan lokakuussa, Suomen aikataulu vielä epäselvä

Palm on ilmoittanut tuovansa Pre-älypuhelimen Iso-Britanniaan, Irlantiin, Saksaan ja Espanjaan ennen joulua. Uutuus tulee saataville yksinoikeudella Espanjassa Movistar-operaattorin kautta ja kolmessa muussa maassa yksinoikeus on O2:lla. Puhelin on siis saatavilla Yhdysvaltojen tavoin ainoastaan kytkykaupalla.

Palm ei kertonut tiedotteessaan Pren tarkkaa saapumisajankohtaa. Tarkkasilmäiset kävijät ovat kuitenkin bonganneet Saksan O2-sivulta bannerin, jonka mukaan Palm Pre tulee myyntiin lokakuun aikana.

Tiedotteen perusteella vaikuttaa siltä, että Pretä on turha odottaa muualle Eurooppaan tämän vuoden puolella. Se on harmi, koska kyseessä on äärimmäisen kiinnostava puhelin.

Palm julkisti uuteen WebOS-käyttöjärjestelmään pohjautuvan Pren tämän vuoden tammikuussa. Uutuus on ollut tähän asti saatavilla CDMA-versiona Yhdysvalloissa, joka ei toimi Euroopassa. Vanhalle mantereelle Pre rantautuu GSM- ja UMTS-verkkoja tukien. Eurooppaversiosta löytyy myös HSDPA.

Lähde: EngadgetMobile

Palm julkaisee Pren GSM-version ensi viikolla?

Palmin uuden sukupolven WebOS-pohjaista Pre-puhelinta odotetaan jo innolla Eurooppaan, vaikka yhtiö itse on ollut hyvin vähäsanainen GSM-version suhteen. Sellainen on tulossa, mutta sen enempää Euroopan markkinoille suunnatusta Prestä ei juurikaan tiedetä. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua ensi viikolla, jos on uskominen netissä liikkuviin tietoihin, joiden mukaan Palm tulee kertomaan lisää GSM-yhteydellä varustetusta Prestä ensi viikolla.

Huhun mukaan uutuus tullaan julkaisemaan ainakin Iso-Britannian markkinoille O2-operaattorin kautta. Palm avasi oman Pre-nettisivuston jo helmikuussa englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille, joten on hyvin todennäköistä, että huhutussa julkistustilaisuudessa tullaan kertomaan puhelimen saatavuudesta Iso-Britannian lisäksi myös edellä mainituissa maissa.

Toivottavaa olisi, että Palm julkistaisi Pren kerralla koko Eurooppaan, mutta se näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä. Uutuutta joudutaan odottamaan Suomen markkinoille varmastikin vielä pitkään.

Lähde: UnwiredView

Arvio: Palm myi 300 000 Pretä kesäkuussa

Palmin pitäessä uuden Pre-älypuhelimen todelliset myyntiluvut omana tietonaan, ovat analyytikot intoutuneet heittämään ilmaan omat arvionsa uutukaisen menekistä. Yleinen arvio näyttää tällä hetkellä olevan, että Palm on onnistunut myymään kesäkuussa 300 000 puhelinta. Sen lisäksi Palmin arvioidaan myyneen toukokuussa 70 000 Pretä, joten yhtiön kokonaismyynti kohoaisi 400 000 laitteen tuntumaan.

Arvioituja lukuja voidaan pitää kohtuullisen hyvinä, koska Palm ei ole vielä saanut valmistusmääriä kysyntää vastaaviksi. Tietojen mukaan Palmin koneisto tuottaa tällä hetkellä noin 15 000 puhelinta päivässä ja on todennäköistä, että yhtiö saa toimitettua Sprintille miljoona Pretä laitteen ensimmäisen myyntineljänneksen aikana.

Analyytikot uskovat, että Pren rantautuminen Eurooppaan ja Kanadaan tulee nostamaan kuukausimyynnin miljoonaan laitteeseen. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että Palmin tuotantokoneiston pitää laajentua.

Yhdysvalloissa myynnissä oleva Palm Pre tukeutuu GSM-tekniikan sijaan WCDMA-tekniikkaan, eikä puhelin siitä johtuen toimi Euroopassa. Vielä ei tiedetä tarkalleen, koska GSM-versio on tulossa ja milloin se on rantautumassa Eurooppaan.

Palm Pretä pidetään yleisesti yhtenä iPhone-älypuhelimen kovimmista kilpailijoista sen innovatiivisen WebOS-käyttöjärjestelmän ansiosta. Tekniseltä puolelta puhelimesta löytyy QWERTY-näppäimistö, WiFi, GPS, kolmen megapikselin kamera ja 3,1 tuuman kosketusnäyttö.

Lähde: Barron’s

Sprint laittoi lomat jäihin – Palm Pre myyntiin toukokuussa?

Palm Pre

Palm Pren arvellaan viimeisimpien tietojen mukaan saapuvan myyntiin Yhdysvalloissa toukokuun puolessavälissä. Väitettä tukevat ainakin se, että Sprint-operaattorin työntekijät saavat parhaillaan koulutusta uutta puhelinta varten. Yhtiön kerrotaan myös jäädyttäneen työntekijöidensä kaikki lomat toukokuulta, joka viittaa myös siihen, että kohuttu Pre olisi saapumassa myyntiin kyseisen kuun aikana.

Internetissä liikkuvien huhujen mukaan Sprintin sisäinen dokumentti kertoo, että Palm Pre saapuu myyntiin 17. toukokuuta. Tietojen pitäessä paikkaansa, uutukaista ei jouduttaisi Yhdysvalloissa odottamaan enää kuin hieman yli kuukausi.

Euroopan julkaisupäivämäärä on edelleen täysin pimennossa. Palmin tiedetään kuitenkin suunnittelevan Pren tuomista myyntiin myös vanhalla mantereella tämän vuoden puolella. Yhtiö onkin jo avannut omat Palm Pre -nettisivut englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille.

Lähde: IntoMobile

Palm Pre:n Euroopan julkistus lähestyy

Palmin mullistavan Pre-älypuhelimen rantautuminen Euroopan mantereelle ei ole viimeisimmän tiedon valossa enää välttämättä kovinkaan kaukana. Yhtiö esitteli GSM-versiota puhelimesta MWC:ssä, joten siltä osin kaikki on jo kunnossa. Nyt yhtiö on avannut omat Palm Pre -nettisivut englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille. Voidaankin siis olettaa, että Pre tulee rantautumaan Euroopassa ensin edellä mainittuihin maihin. Toivottavasti puhelin tulisi kuitenkin myyntiin myös muualla Euroopassa, kuten Suomessa. Kyseessä on kuitenkin sen verran erilainen laite, että sille löytyy varmasti kiinnostusta myös täällä Pohjolassakin.

Palm Pre -älypuhelimen virallista saapumisajankohtaa Eurooppaan ei vielä tiedetä, mutta voitaneen arvailla uutukaisen rantautuvan vanhalle mantereelle kevään tai kesän aikana. Vielä on myös epäselvää paljonko puhelin tulee maksamaan ja tullaanko sitä myymään USA:n mallin tavoin ainoastaan yhden operaattorin kautta kahden vuoden sopimuksen kanssa. Näihin seikkoihin saadaan luultavasti varmistus muutamien kuukausien sisällä.

Lähde: IntoMobile