Pixel XL

Huawei käänsi selkänsä Googlen Pixel-puhelimelle

Lokakuun alussa julkistettu Pixel-puhelinsarja kantaa ainoastaan Googlen brändiä ja niitä mainostetaan täysin Googlen luomina puhelimina. Itse asiassa kyseessä on kuitenkin periaatteessa Nexus-puhelin, mutta ilman valmistajana toimivan kumppanin brändäystä laitteessa. Niinpä niistä markkinoidaan ”Made by Google” -tunnuslauseella.

Googlen Pixel– sekä Pixel XL -puhelimet valmistaa taiwanilainen HTC. Kyseinen yhtiö vastasi aikanaan markkinoiden ensimmäisestä Android-puhelimesta, T-Mobile G1:stä, mutta on viimeisten vuosien aikana kamppaillut olemassaolostaan markkinoilla. Yhtiö ei ole onnistunut saamaan markkinoille lippulaivaa, joka olisi kuluttajien silmissä tarpeeksi kiinnostava ja hyvä saadakseen asiakkaat kääntymään HTC:n tarjotaan vaikkapa Applen tai Samsungin puhelimen sijaan.

Tiesitkö, Googlen Pixel-puhelimien kamerassa ei ole optista kuvanvakainta?

Google esitteli viime viikolla markkinoille oman älypuhelinmallistonsa, joka pitää sisällään kaksi laitetta. Nämä ovat viiden tuuman AMOLED-teknologiaan perustuva full hd -kosketusnäyttöön perustuva Pixel ja suuremalla 5,5 tuuman QHD AMOLED -näytöllä varusteltu Pixel XL. Molemmat pohjautuvat samaan teknologiaan: Snapdragon 821 -järjestelmäpiiri (Quad Core 2 x 2.15GHz / 2 x 1.6GHz), neljä gigatavua käyttömuistia, 32 tai 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa, 4G LTE cat.12, GPS, Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac 2×2 MIMO, Bluetooth 4.2, NFC, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, USB Type-C -portti ja taakse sijoitettu sormenjälkilukija.

Eräs keskeisimmistä painopisteistä Pixel-mallistossa on kamera. Tässä Google on samoilla linjoilla Applen kanssa, jonka uusissa iPhone 7– ja iPhone 7 Plus -puhelimissa on keskitytty kameraan. Suuremmasta Plus-mallista löytyy kaksoiskamera, joka mahdollistaa muun muassa kaksinkertaisen optisen zoomin. Mutta nyt ei ole puhe Applesta, vaan Googlen uusista Pixel-puhelimista.

Google hehkutti julkistustilaisuudessaan erityisesti sitä, että Pixel-puhelimien 12,3 megapikselin kamera (f/2.0-aukko, 1,55 mikrometrin pikselit, lasertarkennus) on saavuttanut suurimman pistemäärän (89) DxOMark Mobile -kameratestissä kuin yksikään muu älypuhelin tähän mennessä.

Pixel- ja Pixel XL -puhelimet julki: ”Made by Google”

Google Pixel ja Pixel XL

Älypuhelinmarkkinoita Android-käyttöjärjestelmällään hallitseva Google esitteli kuluneella viikolla uuden, täysin oman Pixel-puhelinmalliston. Kyseessä on sarja, jonka Google on suunnitellut ja rakentanut niin ulkoisesti kuin ohjelmistonkin osalta kokonaan itse. Tässä se eroaa Nexus-perheestä, jossa Google toimi yhdessä laitevalmistajan kanssa luodessaan markkinoille uuden suunnannäyttäjän siitä, mihin uusin ja uljain Android-versio pystyy. Tälläkin kertaa laitteet valmistaa joku muu kuin Google itse, vaikka jätti ehkä hieman muuta antaa ymmärtää. Uudet Pixel– ja Pixel XL -puhelimet valmistaa taiwanilainen HTC. Nexus-mallistosta poiketen laitevalmistajan logoa ei ole nähtävissä missään ja puhelin on pelkkää ”Googlea”.

Googlen tavoitteena on ollut tuoda markkinoille paras mahdollinen Google-kokemus. Mukana on täysin uusi Android 7.1 Nougat -alusta ja laitteet saavat ohjelmistopäivitykset luonnollisesti heti suoraan Googlelta. Yhtiö onkin itse asiassa tehnyt päivitysprosessin yksinkertaisemmaksi ja Pixel-puhelimet osaavatkin ladata ja asentaa uuden käyttöjärjestelmäversion kokonaan taustalla. Käyttäjän ei tarvitse näin tehdä mitään pitääkseen puhelimensa ajan tasalla sekä uusimmat tietoturvapäivitykset asennettuina.

Uusimman Android-version Google lupaa puhelimilleen kahden vuoden ajan. Tietoturvapäivityksiä pusketaan tämän jälkeen vielä vuoden ajan.

Googlelta julkistustilaisuus 4. lokakuuta – tulossa Pixel X- ja Pixel XL -puhelimet?

Android 7.0 Nougat on täällä, mutta missä ovat Nexus-puhelimet? Viimeisten vuosien aikana Google on esitellyt valmiin version mobiilialustansa seuraavasta versiosta uuden Nexus-puhelimen kanssa. Näin toimittiin esimerkiksi viime vuonna, kun Android 6.0 Marhsmallow julkistettiin Nexus 6P– ja Nexus 5X -puhelimien kera. Tänä vuonna näin ei tapahtunut, vaan uusi Android Nougat julkaistiin markkinoille ilman uusia ”Google-puhelimia”.

Ilman ”Google-puhelimia” emme tule mitä ilmeisimmin kuitenkaan jäämään, sillä Google on tänään lähettänyt kutsuja julkistustilaisuuteen, joka pidetään 4. lokakuuta. Tarkkoja tietoja tapahtuman sisällöstä ei ole kerrottu, mutta Googlen julkaisema video (löytyy jutun lopusta) ja madeby.google-sivusto viittaavat vahvasti siihen, että tilaisuuden painopiste on uusissa puhelimissa. Android Policen saamien tietojen mukaan tilaisuudessa nähdään kaksi uutta puhelinta.