Richard Green

Nokian Richard Green selventää Symbianin, MeeGon ja Qt:n tulevaisuutta

Matkapuhelinjätti Nokian ilmoitus nostaa Windows Phone 7 ensisijaiseksi älypuhelinalustaksi on herättänyt paljon kysymyksiä yhtiön nykyisen tarjonnan tulevaisuudesta. Käyttäjät pohtivat Symbianin ja MeeGon näkymiä sekä kehittäjiä kiinnostaa Qt-kehitysalustan tulevaisuus. Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Nokian Richard Green (Executive Vice President, Chief Technology Officer), joka kertoo Nokian näkemyksen Symbianin, MeeGon ja Qt:n tulevaisuudesta aiheita käsittelevillä videopätkillä.

Symbianin osalta Green muistuttaa, että alusta on markkinoiden laajin ja tulee näin ollen tarjoamaan vielä pitkään varteenotettavan vaihtoehdon sekä käyttäjille että kehittäjille. Yhtiöltä on luvassa parannuksia alustan käyttöliittymään, jonka lisäksi tulevien Symbian-luurien rautaominaisuuksia viilataan ylöspäin. Nokia aikoo toimittaa markkinoille tulevina vuosina vielä 150 miljoonaa Symbian-puhelinta.

MeeGon osalta Nokian suunnitelmat ovat selvät. Valmistaja tuo markkinoille kuluvan vuoden aikana alustaan perustuvan laitteen, jolla pyritään keräämään palautetta MeeGosta. Saatua palautetta hyödynnetään tulevaisuuden ohjelmistopäätöksiä mietittäessä.

Qt elää ja voi hyvin, kommentoi Green. Se tulee jatkamaan tärkeässä roolissa, sillä kehitysalustaa käytetään MeeGo-sovellusten luomisessa.