Samsung Galaxy S IV

Samsung Galaxy S IV tulee huhtikuussa? Sisältää S Pen -kynän?

Tuleva kevät tulee jälleen olemaan kovaa huhumyllyn aikaa korealaisen Samsungin ympärillä, kun vuotoja seuraavan sukupolven Galaxy S -lippulaivasta alkaa levitä verkkoon. Kyseessä on jo neljäs inkarnaatio puhelimesta, jonka voidaan hyvin todeta aloittaneen Samsungin nousun merkittävimmäksi Android– ja samalla suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi. Odotukset tuleva jälleen olemaan korkealla.

Viimeisimpien huhujen mukaan Galaxy S IV julkaistaisiin huhtikuussa. Koreasta lähtöisin oleva huhu väittää samalla Samsungin lisäävän mukaan Galaxy Note -sarjasta tutun S Pen -kynän. Se olisi varsin merkittävä muutos, sillä alkuperäisen iPhonen julkistuksen jälkeen älypuhelinmarkkinoilla on vahvasti liikuttu pois kynäkäytöstä.

Ruudun koko tulisi jälleen kasvamaan, jos tuoretta vihjettä on uskominen. Ensimmäisen sukupolven malliin nähden paneeli olisi jo tuuman suurempi. Tietojen mukaan Galaxy S IV kosketusnäyttö olisi kooltaan viisi tuumaa ja tarkkuudeltaan 1920 x 1080 pikseliä. Näyttö pohjautuisi AMOLED-tekniikkaan.

Sisältä löytyisi Exynos 5440 -neliydinpiirisarja ja takaa 13 megapikselin kamera. Paksuus tulisi tiettävästi kasvamaan 9,2 millimetriin. Nykyinen malli on paksuudeltaan 8,6 millimetriä.

Miltä huhut kuulostavat? Onko näytön koon kasvattaminen oikea liike? Entä S Pen -kynän mukaan lisääminen? Rakenteesta tämänkertainen huhu ei osaa vielä kertoa mitään. Monet ovat toivoneet muovisuuden poistumista. Tuleva vuosi näyttää, mihin materiaaleihin korealaisvalmistaja päätyy.

Lähde: Phone Arena