Sony Ericsson Vivaz

Sony Ericsson Vivazin kameran laatu hämmästyttää

Vivaz on nimi, joka kannattaa painaa mieleen, jos lähitulevaisuudessa on aikomuksena hankkia älypuhelin mahdollisimman hyvillä kuvausominaisuuksilla. Kyseessä on japanilaisruotsalaisen Sony Ericssonin tammikuussa esitelty uutuus, jonka 8,1 megapikselin kameran kuvanlaatu on huippuluokkaa videokuvausta myöten.

Sony Ericsson Vivazin kameran hienouksiin kuuluu tuki 720p-tason videokuvaukselle. Saman tason kamerapuhelimia on toki nähty markkinoilla jo aiemminkin, mutta Vivaz laittaa kilpailijoille kampoihin jatkuvalla automaattitarkennuksella, joka toimii myös videokuvauksen aikana. Se on ominaisuus, joka tekee liikkuvan kuvan tallentamisesta Vivazilla varsin vakuuttavaa.

Vivazin videokuvauksen laadusta olemme saaneet esimakua jo noin kuukausi sitten. Nyt tarjolla olisi kuitenkin se-blog-sivuston mainio videopätkä, joka demonstroi jatkuvan automaattitarkennuksen toimivuutta. Video löytyy tuttuun tapaan jutun lopusta.

Sony Ericsson Vivazin HD-videokamera tulikokeessa

Japanilaisruotsalaisen matkapuhelinvalmistajan uutta Vivaz-puhelinta on ehditty käsittelemään MobiiliBlogissa jo useampaan kertaan. Laitteesta on nähty muun muassa kohtalaisen kattava ensikatsaus videon muodossa, jonka voi käydä kurkkaamassa täältä. Tällä kertaa on myös tarjolla videomateriaalia, mutta itse puhelimesta käsin kuvattuna.

Suosittuun YouTube-palveluun on ilmestynyt sarja Vivazilla kuvattuja videoita, joista saa hieman esimakua puhelimen tarjoaman videokameran laadusta. Esillä on kolme hyvin erilaisissa olosuhteissa kuvattua pätkää, jotka löytyvät jutun lopusta. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa muistaa rastittaa YouTube-soittimesta laaduksi 720p, jotta kamera pääsee kunnolla oikeuksiinsa.

Symbian-pohjainen Sony Ericsson Vivaz toistamiseen videolla

Olisiko seuraavien kuukausien aikana tarkoitus vaihtaa uuteen Symbian-puhelimeen? Siinä tapauksessa perinteisten nokialaisten ohella kannattaa harkintaan laittaa myös kevättalvella myyntiin saapuva Sony Ericsson Vivaz, joka perustuu Symbian^1-käyttöjärjestelmään.

Sony Ericssonin tuoreen Symbian-puhelimen parhaimpiin puoliin kuuluu 8,1 megapikselin kamera, jonka ominaisuuksia ovat jatkuva automaattitarkennus ja HD-videotallennus. Ohjelmistopuolella huomiota herättää vahva Flash-tuki, jonka ansiosta työpöydälle voidaan asettaa Flash-sisältöä kuten videolla esiintyvät Pong-peli ja Twitter-sovellus. Kun pakettiin lisätään vielä 3,2 tuuman kosketusnäyttö, HSDPA, WiFi, GPS ja 3,5 millimetrin kuulokeliitin, ei kyseessä ole paperilla ainakaan hullumman kuuloinen Symbian-puhelin.

Vivaz saapuu kauppoihin tammi-maaliskuussa kahdeksan gigatavun muistikortin kera mustana, sinisenä, hopeisena ja rubiininpunaisena.

Sony Ericsson Vivaz esittäytyy videolla

Vastikään esitellystä Sony Ericsson Vivaz -kosketusnäyttöpuhelimesta on tippunut verkkoon yhtiön omaa käsialaa oleva video, jossa käydään pikaisesti läpi uutuuspuhelimen keskeiset ominaisuudet. Vivaz on Sony Ericssonin toinen Symbian^1-pohjainen puhelin, joka saapuu kauppoihin kevättalvella.

Kiinnostavaksi yhtiön videon tekee sen käyttöliittymää käsittelevä osio. Puhelimesta löytyy Satiosta tuttu viisi näkymää käsittävä työpöytä, joka on uutukaisessa muuttanut muotoaan monipuolisempaan suuntaan. Sony Ericsson kertoo integroineensa Flash Lite 3.0:n osaksi työpöytää, joka mahdollistaa erilaisten Flash-sovellusten asettamisen näkymiin. Puhelimesta löytyy valmiina Twitter-sovellus, joka on rakennettu Flash Lite 3.0:n avulla.

Sony Ericsson Vivazin tekniikkapuolta hallitsee 720 megahertsin suoritin, 3,5 tuuman kosketusnäyttö ja 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, jolla onnistuu myös 720p-tason videokuvan nauhoittaminen.

Sony Ericsson Vivaz: kosketusnäyttö, HD-videotallennus ja Symbian

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin Symbian-pohjaisten puhelinten mallisto laajentuu uudella jäsenellä. Yhtiö on esitellyt viime vuoden lopulla kauppoihin rantautuneen Sation rinnalle uuden Vivaz-nimeä tottelevan kosketusnäyttöpuhelimen. Se edustaa valmistajan uutta human curvature -muotokieltä, joka tulee näyttelemään keskeistä roolia Sony Ericssonin kuluvan vuoden mallistossa.

Sony Ericsson Vivaz keskittyy eritoten videokuvaukseen. Puhelimen 8,1 megapikselin kameralla voi nauhoittaa HD-tason 720p-videokuvaa, joka nostaa sen tältä osin Sation 12,1 megapikselin kameraa parempaan asemaan. Mukana on lisäksi LED-salama ja jatkuva automaattitarkennus, johon ollaan yleensä totuttu vain perinteisissä kuvauslaitteissa.

Kameran lisäksi uutuuspuhelimesta löytyy myös paljon muutakin. Mukaan on pakattu 720 megahertsin suoritin, HSDPA, WiFi, GPS, FM-radio, microSD-muistikorttipaikka ja 3,2 tuuman kosketusnäyttö, joka on tarkkuudeltaan 640 x 320 pikseliä ja kykenee toistamaan 16 miljoonaa väriä. Huomioitavaa on niin ikään 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, jonka puuttuminen on teknisesti ajatellen eräs Sation suurimmista miinuksista.