Tagi:

Sony Ericsson XPERIA X10

Google Android 1.6 -käyttöjärjestelmän kanssa kauppoihin kevättalven aikana saapuva Sony Ericsson XPERIA X10 päivittyy uudempaan käyttöjärjestelmäversioon tulevaisuudessa. Valmistaja kertoo asiasta virallisessa blogissaan, mutta ei osaa vielä sanoa päivityksen tarkemmasta aikataulusta.

Sony Ericsson päätti ottaa aiheen virallisesti käsittelyyn, sillä se on herättänyt paljon keskustelua puhelimesta kiinnostuneiden keskuudessa. Monet ovat olleet huolissaan puhelimen kilpailukyvystä, koska Android 1.6 ei ole markkinoilla enää mikään uusi tekijä. Parhaillaan puhelimia valloittaa 2.1-versio, joka sisältää paljon hyviä uudistuksia ja parannuksia Googlen mobiilialustaan.

XPERIA X10 on japanilaisruotsalaisen Sony Ericssonin ensimmäinen Google Android -pohjainen puhelin. Yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -suorittimellaan ja neljän tuuman kosketusnäytöllään uutuus nousee aikataulussa pysyessään kertaheitolla markkinoiden mielenkiintoisimpien älypuhelinten joukkoon.

Lähde: Sony Ericsson Product Blog

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 3.8/5 (11 ääntä)
Tagit:
22Tam

Ericsson esittelee 3D-karttatekniikkaa XPERIA X10:llä

Kirjoittanut Teemu julkaistu 22.1.2010 · 2 kommenttia

Ericsson Labsiltä on ilmestynyt mielenkiintoinen 3D Landscape API -rajapinta, jota voidaan hyödyntää sille suunnitellun kehittäjätyökalun kautta Java ME- ja Google Android -puhelimissa. Tarjolla on helppokäyttöiset koodikirjastot, vapaa pääsy karttatietoihin, kehittynyt renderöintimoottori ja realistiset 3D-kartat. Parhaillaan saatavilla on ainoastaan karttaosia Tukholman kaupungista, mutta Ericsson lupaa niitä tulevaisuudessa lisää.

Julkaistujen työkalujen avulla kehittäjät voivat luoda 3D-karttasovelluksia erilaisiin tarkoituksiin. Yhtiö kertoo 3D Landscapen soveltuvan esimerkiksi navigointijärjestelmiin, sääpalveluihin ja sijaintiin perustuviin sosiaalisiin palveluihin.

Asiasta kiinnostuneet löytävät lisää luettavaa ja latausvaihtoehdot Ericsson Labs -verkkosivustolta.

Lähde: PhoneArena

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 3.8/5 (9 ääntä)
Tagit: , ,
30Jou

Google Goggles -kuvahaku testissä Sony Ericsson XPERIA X10:llä

Kirjoittanut Teemu julkaistu 30.12.2009 · 1 kommentti

Google Goggles on ohjelmistotalo Googlen uusi kuvahakupalvelu, joka esiteltiin hiljattain koekäyttöön Android-puhelimille. Sen ideana on mahdollistaa verkkohakujen tekeminen puhelimen kameraa käyttäen. Sovellus toimii tällä hetkellä puhelimissa, joissa on käytössä vähintään Android 1.6 -käyttöjärjestelmäversio.

Hakukonejätin palvelussaan käyttämä Google Visual Search -tekniikka on vielä testiasteella. Se ei toimi tässä vaiheessa kovinkaan hyvin kuvattaessa esimerkiksi ruokia tai eläimiä, mutta tunnistaa varsin mainiosti muun muassa kirjoja ja viivakoodeja. Jutun lopussa nähtävässä videossa Google Gogglesia demonstroidaan kevättalvella 2010 myyntiin saapuvalla Sony Ericsson XPERIA X10 -kosketusnäyttöpuhelimella.

Googlen kuviin perustuva haku kehittyy tulevina vuosina todennäköisesti merkittävästi. Tekniikan voisi arvella nousevan suosioon nimenomaan matkapuhelimilla, joilla kuvahakujen tekeminen on yksinkertaista ja toisinaan jopa perinteistä näpyttelyä nopeampaa. Kehittyminen vaatii kuitenkin aikansa, joten aivan heti Google Goggles tuskin suureen suosioon nousee.

Lue lisää…

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 4.5/5 (10 ääntä)
Tagit: ,
20Mar

Video: Sony Ericsson XPERIA X10

Kirjoittanut Teemu julkaistu 20.11.2009 · 3 kommenttia

YouTube Preview Image

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonin ensi vuonna markkinoille rynnistävästä XPERIA X10 -kosketusnäyttöpuhelimesta on ilmestynyt YouTube-palveluun kattava video HDBlog.it-verkkosivuston toimesta. Tuoreessa pätkässä käydään tarkasti läpi laitteen rakennetta vertailemalla sitä myös muutamiin kilpailijoihin, jonka lisäksi mukana on luonnollisesti paljon asiaa itse käyttöliittymästä.

Videosta saa kaikin puolin loistavan käsityksen Sony Ericsson XPERIA X10:n todellisesta luonteesta. Puhelin näyttää erittäin tyylikkäälle ja ennen kaikkea on hienoa huomata, että Androidin päälle rakennettu käyttöliittymä pyörii jo tässä vaiheessa sulavasti. Yhtiö on selvästi käyttänyt paljon aikaa Androidin muokkaamiseen, vaikka muutamista valikoista on edelleen nähtävissä, että takana pyörii Googlen mobiilikäyttöjärjestelmä.

Kiinnostava sivuhuomio videossa on, että esittelijä kertoo uutuuden olevan päivitettävissä Android 2.0 -versioon. Laitteessa pyörii vakiona Android 1.6, mutta XPERIA X10:n luonteesta johtuen olisi aikamoinen pettymys, jos päivitystä seuraavaan versioon ei jossain vaiheessa olisi tarjolla.

Sony Ericsson XPERIA X10 on tehokkaalla suorittimella paketoitu älypuhelin, josta löytyy huima neljän tuuman kosketusnäyttö. Lisäksi mukaan on laitettu HSPA, WiFi, Bluetooth, A-GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka, 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja kuvausvalo. Uutuuden odotetaan saapuvan tämän hetkisen tiedon valossa markkinoille helmikuussa.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 4.7/5 (11 ääntä)
Tagit: , ,
17Mar

Sony Ericsson XPERIA X10 markkinoille helmikuussa

Kirjoittanut Teemu julkaistu 17.11.2009 · 2 kommenttia

Sony Ericsson XPERIA X10

Marraskuun alussa esitelty Sony Ericsson XPERIA X10 on saapumassa markkinoille helmikuussa, käy ilmi yhtiön Iso-Britannian virallisesta verkkokaupasta. Valmistaja arvioi online-kaupassaan, että yhtiön ensimmäinen Google Android -puhelin tulisi saataville 10. helmikuuta, joka on linjassa lupauksen kanssa tuoda uutuus markkinoille vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Puhelimen hintaa Sony Ericsson ei sivustollaan ikävä kyllä vielä paljasta.

Japanilaisruotsalaisen Sony Ericssonin XPERIA X10 on eräs mielenkiintoisimmista ensi vuoden alun puhelinuutuuksista. Sen merkittävimpiä ominaisuuksia ovat yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -suoritin ja neljän tuuman kosketusnäyttö, joka on tarkkuudeltaan 480 x 854 pikseliä.

Puhelimen sisuksissa jyllää Android 1.6 -käyttöjärjestelmä, jonka päälle yhtiö on rakentanut tulevaisuudessa merkittävään rooliin nousevan UX-alustan. Uusi alusta sisältää näyttävän käyttöliittymän, paljon viihdeominaisuuksia ja tiukan integroinnin sosiaalisiin palveluihin. UX erottaa Sony Ericssonin Android-puhelimen kilpailijoista ja takaa mahdollisuudet todelliseen menestykseen. Siihen perustuvia puhelimia nähdään ensi vuonna lisää.

Sony Ericsson XPERIA X10:n muita ominaisuuksia ovat HSPA, WiFi, Bluetooth, A-GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka, 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera ja kuvausvalo.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (9 ääntä)
Tagit:

YouTube Preview Image

Sony Ericssonin uuden Google Android -puhelimen, XPERIA X10:n, kiehtovimpiin ominaisuuksiin kuuluu yhtiön kehittelemä UX-alusta, joka sisältää muun muassa näyttävän käyttöliittymän sekä Mediascape- ja Timescape-sovellukset. Uusi mobiilialusta tulee olemaan merkittävässä roolissa Sony Ericssonin Android-puhelimissa, joita nähdään lisää ensi vuoden alussa. Tästä johtuen yllä oleva Sony Ericssonin virallinen video on kiinnostavaa katseltavaa, sillä se purkaa varsin hyvin puhelimessa tarjolla olevia sosiaalisia toiminnallisuuksia.

Videossa Sony Ericsson XPERIA X10:n Application Planning -tiimin vetäjä Erica Kato Marcus selventää hieman, mitä Mediascape- ja Timescape-sovellukset käytännössä tarjoavat. Lyhyesti ilmaistuna molempien ohjelmien tarkoituksena on yhdistää verkossa oleva informaatio kuten viestit, kuvat ja videot osaksi puhelimessa paikallisesti sijaitsevaa sisältöä. Sony Ericssonin päällimmäisenä tavoitteena on ollut halu hälventää paikallisen ja online-sisällön ero.

Timescape kokoaa käyttäjän eteen tiedot Facebook- MySpace- ja Twitter-palveluista. Sovellus osaa yhdistää saman henkilön kanssa käydyn viestinnän selkeään näkymään, jolloin tiedonhallinta on huomattavasti helpompaa ja ystävien uusimpiin päivityksiin pääsee heti käsiksi. Osaksi Timescapea kuuluu myös työpöydälle asetettava widget, jonka avulla sovelluksen saa nopeasti auki.

Mediascape keskittyy nimensä mukaisesti mediasisältöön. Se liittää puhelimessa olevat kuvat, musiikit ja videot online-palveluiden kanssa. Hyvän käsityksen sovelluksen kyvyistä antaa niin sanottu infinity-kuvake, jota painettaessa puhelin hakee parhaillaan kuunneltavaan artistiin liittyvää sisältöä YouTube- ja PlayNow-palveluista.

Sony Ericsson XPERIA X10:n on ensimmäinen UX:ään pohjautuva puhelin. Sen keskeisimpiä ominaisuuksia ovat tehokas prosessori, neljän tuuman WVGA-kosketusnäyttö, HSPA, WiFi, A-GPS ja 8,1 megapikselin kamera automaattitarkennuksella. Puhelin saapuu kauppoihin näillä näkymin kevättalvella 2010.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 4.5/5 (6 ääntä)
Tagit: ,
03Mar

Uusi Sony Ericsson XPERIA X10:n on tehokas Android-puhelin

Kirjoittanut Teemu julkaistu 3.11.2009 · 5 kommenttia

Sony Ericsson XPERIA X10

Odotusten mukaisesti Sony Ericsson on tänään esitellyt uuden Sony Ericsson XPERIA X10 -kosketusnäyttöpuhelimen, joka on yhtiön ensimmäinen Google Android -pohjainen matkapuhelin. Uutuus nousee kerralla Android-pohjaisten älypuhelinten kärkipäähän, ainakin jos paremmuutta mitataan tehoilla ja näytön koolla. Puhelimen sisällä tykyttää nimittäin yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -suoritin ja kosketuspinta-alaa löytyy mukavat neljä tuumaa.

Sony Ericsson XPERIA X10 ei perustu hiljattain julkaistun Motorola DROIDin tavoin uusimpaan Android 2.0 -versioon, vaan tyytyy 1.6:een. Tässä vaiheessa ei ole tietoa, tuleeko puhelin saamaan jossain vaiheessa päivityksen uudempaan versioon. Laitteen potentiaalia ja elinikää ajatellen päivitys olisi joka tapauksessa erittäin toivottava.

Google Android -käyttöjärjestelmän päällä pyörii Sony Ericssonin omaa käsialaa oleva UX-alusta. Sen hehkutetaan tarjoavan luokkansa parhaat viihdeominaisuudet, tiukasti integroidut sosiaaliset palvelut ja rikkaan graafisen käyttöliittymän. Yhtiö kertoo esittelevänsä tulevaisuudessa useita UX-alustaan perustuvia puhelimia, jonka ohella itse alustaan aiotaan tasaiseen tahtiin lisätä uusia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia. UX:llä tulee näin ollen olemaan merkittävä rooli ainakin Sony Ericssonin Android-puhelimissa.

Lue lisää…

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (6 ääntä)
Tagit:

YouTube Preview Image

Sony Ericsson avasi tällä viikolla uuden What’s Next -kampanjasivun, joka pohjustaa ensi viikon tiistaina pidettävää julkaisutilaisuutta. Kaikki merkit viittaavat siihen, että yhtiö tulee lanseeraamaan tuolloin Rachael-koodinimellä huhuissa velloneen puhelimen, joka perustuu Androidiin sekä sisältää paljon tehoa ja suuren näytön. Uutuus olisi näin ollen Sony Ericssonin ensimmäinen Android-puhelin.

Nyt yhtiö paljastaa tulevasta puhelimestaan lisää 20 sekunnin mittaisella videolla, jonka Sony Ericsson on ladannut kaikkien nähtäväksi YouTube-palveluun. Video ei paljasta varsinaisesti mitään uutta, mutta vahvistaa sen, että 3. marraskuuta tullaan todellakin esittelemään sama puhelin, josta olemme jo nähneet muun muassa livekuvia. Ikävä kyllä video jättää edelleen arvailujen varaan laitteen lopullisen mallinimen, jonka on huhuttu olevan XPERIA X3 tai XPERIA X10.

Sony Ericsson Rachaelin ominaisuusluetteloon pitäisi kuulua ainakin Qualcomm Snapdragon -suoritin, neljän tuuman kosketusnäyttö ja hyvät yhteydet. Uutuuden käyttöjärjestelmän versiosta ei ole vielä tietoa edes huhujen muodossa. Muita ominaisuuksia ajatellen voisi joka tapauksessa kuvitella ohjelmistopuolenkin olevan uusinta uutta, joten kaikkea muuta kuin Android 2.0:aa voitaneen pitää pettymyksenä.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (7 ääntä)
Tagit: , ,
27Lok

Android-pohjainen Rachael julkaistaan 3. marraskuuta

Kirjoittanut Teemu julkaistu 27.10.2009 · Ei kommentteja

Sony Ericsson What's Next?

Kesästä asti huhuissa vellonut Sony Ericsson Rachael on saamassa virallisen julkistuksen 3. päivä marraskuuta. Yhtiö on avannut uuden “What’s Next” -kampanjasivun, jolla kerrotaan jotain mielenkiintoista tapahtuvan marraskuun kolmantena päivänä. Sony Ericsson ei vielä mainitse kampanjasivullaan esiteltävän puhelimen nimeä, mutta nokkelat käyttäjät ovat vilkaisseet HTML-lähdekoodia, jonka kautta selviää, että julkistus liittyy Rachaeliin.

Toinen vahvistus Sony Ericssonin ensimmäisen Android-puhelimen virallisesta julkistuspäivästä tuli Twitterin kautta. Sony Ericssonin Etelä-Afrikan osasto tweettasi nettiin seuraavaa: “uusi kiusoittelusivusto Rachaelille avattu, julkaisu tapahtuu 3. marraskuuta.SonyEricssonSA:n tweetti katosi verkosta kuitenkin ilmeisen äkkiä ja muutti muotoaan hieman kysyvämpään suuntaan: “Rachaeliin liittyvä kiusoittelusivu avattu? Paljastus tapahtuu 3. marraskuuta.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että heti ensi kuun alussa Sony Ericsson tulee paljastamaan kaikkien aikojen ensimmäisen Google Android -puhelimensa. Huhujen mukaan puhelin tulisi myyntiin vuoden 2010 alussa, jolloin yhtiön älypuhelinvalikoimasta löytyisi Symbian-pohjainen Satio, Windows Mobileen perustuva XPERIA X2 ja Androidilla varustettu Rachael, jonka lopullinen nimi lienee XPERIA X3 tai XPERIA X10. Sony Ericssonin alkuvuoden älypuhelinvalikoima näyttää näin ollen jo kohtuullisen hyvältä, sillä jokainen malliston älypuhelimista viehättää varmastikin hyvin erilaisia käyttäjiä.

Huhuissa Sony Ericsson Rachaeliin on liitetty Qualcomm Snapdragon -suoritin, neljän tuuman kosketusnäyttö ja yhtiön omaa käsialaa oleva käyttöliittymä, joka toteutuessaan erottaisi puhelimen kilpailijoista ja loisi sille todellisen edellytyksen menestyä.

Lähde: se-blog

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 5.0/5 (10 ääntä)
Tagit: , ,
25Lok

Sony Ericssonin tuleva Android-puhelin uusissa salakuvissa

Kirjoittanut Teemu julkaistu 25.10.2009 · Ei kommentteja

Sony Ericsson Rachael

Lähes tasan viikko sitten verkkoon levisi ensimmäinen kunnollinen livekuva Sony Ericssonin Rachael-koodinimellisestä Google Android -käyttöjärjestelmään pohjautuvasta puhelimesta. Uutuuden mallinimen on povattu olevan hyvin todennäköisesti XPERIA X3, mutta viime aikoina netissä on levitetty huhua, jonka mukaan lopullinen malliversio saattaisikin olla XPERIA X10. Olipa nimiasia miten vain, puhelimen julkaisu tapahtuu mitä todennäköisimmin marraskuussa ja myyntiin se saattaa valua parhaimmillaan ensi vuoden alussa.

Japanilaisruotsalaisen matkapuhelinvalmistajan tulevasta Android-puhelimesta on nyt vuotanut verkkoon sarja uusia kuvia. Tuoreimmista kuvista ei selviä juurikaan mitään uutta, mutta aikaisempien otoksien tavoin Rachaelissa näyttää pyörivän Androidin perusversio ilman Sony Ericssonin huhuttua käyttöliittymää, josta on saatu esimakua jo videon muodossa. Toivottavasti kyseessä on vain prototyyppilaitteen rajoitus ja lopullisesta versiosta löytyy yhtiön omaa käsialaa oleva käyttöliittymä, koska muuten markkinoilla on vaikea pärjätä, vaikka muut ominaisuudet olisivatkin kohdillaan.

Sony Ericsson Rachaelin huhuttuja ominaisuuksia ovat yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -suoritin, neljän tuuman kosketusnäyttö, HSDPA 10 Mbps, HSUPA 2 Mbps, WiFi, Bluetooth, A-GPS, microSDHC-muistikorttipaikka ja 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä.

Lähde: MobileCrunch

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.6.8_931]
Keskiarvo: 4.9/5 (7 ääntä)
Tagit: , ,