
Symbian-säätiö valotti medialle jo maaliskuussa uutta nimeämiskäytäntöään, jonka myötä nykyinen Symbian S60 -nimi jää pois. Tulevaisuudessa käyttöjärjestelmä tullaan nimeämään muodossa Symbian^n, jossa n-kirjain on versionumero. Nykyinen S60 5th Edition on periaatteessa siis Symbian^1-versio. Sen seuraaja, johon perustuvia puhelimia odotetaan markkinoille ensi vuoden alussa, on Symbian^2.
Kovinkaan tarkasti tulevien käyttöjärjestelmäversioiden sisältämiä uudistuksia ei vielä tiedetä. Nyt Symbian-säätiöstä on kuitenkin tihkunut tietoa, että Symbian^4-versio tulee olemaan ensimmäinen todella merkittävä päivitys ja sen myötä muun muassa ohjelmien taaksepäin yhteensopivuus rikkoutuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Symbian-käyttöjärjestelmän käyttöliittymä tulee uusiutumaan kokonaan.
Symbian^4-versiossa nykyisin S60:ssä käytössä oleva ja kehittäjille nimellä AVKON tunnettu käyttöliittymä tulee korvautumaan QT-tekniikalla, jota hyödynnetään Orbit- ja Direct UI -komponenteilla. Tämän vuoksi vanhat sovellukset eivät toimi suoraan uudessa ympäristössä. Mielenkiintoinen tieto on myös se, että QT tulee olemaan suuressa roolissa myös Linux-pohjaisessa Maemo 6 -käyttöjärjestelmäversiossa. Tämän pitäisi periaatteessa helpottaa saman ohjelman kääntämistä molemmille alustoille.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 5.0/5 (4 ääntä)

Symbian Foundation on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin sitten viime kesän, jolloin uudesta säätiöstä kerrottiin ensikerran. Symbian Foundation -blogissa on nimittäin ilmoitettu, että Symbian-säätiö on polkaistu vihdoin virallisesti käyntiin. Samalla päivänvalon näkivät myös uusi logo ja nettisivusto, jonka beta-versiota pääsevät testaamaan Symbian Foundationin jäsenet ja muutamat muut valitut henkilöt.
Uusi sydän-logo on ehtinyt jakamaan mielipiteitä jo kovasti. Osa on sitä mieltä, että logo on turhan amatöörimäisen näköinen, mutta toiset taas pitävät sen tyylistä. Kyseessä on joka tapauksessa varsin erikoinen logo, joka tulee varmasti jakamaan mielipiteitä vielä pitkään.
Symbian Foundationin mukaan uusi logo korostaa muun muassa avoimuutta, yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Tietojen mukaan logon Symbian-teksti on kirjoitettu käsin perinteisesti paperille, josta se on sitten skannattu koneelle ja liitetty osaksi logoa. Tarkoitus on ollut luoda ilme, jossa näkyy ihmisen jälki ja luoda näin brändi, joka on hauska ja mahdollistaa loputtoman luovuuden.
Symbian-säätiössä ovat Nokian lisäksi mukana lähes kaikki matkapuhelinalan merkittävät tekijät, kuten LG Electronics, Motorola, Samsung, Sony Ericsson, Vodafone ja AT&T. Säätiön ensimmäinen käyttöjärjestelmä (Symbian^2) tulee markkinoille aikaisintaan loppuvuodesta, mutta ilmeisesti ensimmäisiä puhelimia joudutaan odottelemaan vuoden 2010 puolelle. Ainoa tähän mennessä virallisesti julkaistu matkapuhelin, josta tulee löytymään Symbian Foundation -käyttöjärjestelmä, on 12 megapikselin kameralla varustettu Sony Ericsson Idou. Lisää julkistuksia tullaan varmastikin näkemään viimeistään lähempänä vuoden loppua.
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)

Symbian Foundation on jakanut mielenkiintoista tietoa uuden Symbian-käyttöjärjestelmän kehityksestä, nimeämiskäytännöstä ja julkaisuaikataulusta. Suunnitelman mukaan tarkoituksena on julkaista uusi versio puolen vuoden välein ja kehittää yhtä aikaa kaikkiaan viittä eri versiosta.
Ensimmäinen uuden järjestelmän mukainen versio tulee olemaan nimeltään Symbian^2. Se perustuu Symbian S60 5.1 -käyttöjärjestelmään ja siihen pohjautuvia puhelimia voidaan odottaa markkinoille aikaisintaan loppuvuodesta. Todennäköisesti niiden saapuminen venyy kuitenkin vuoden 2010 alkuun. Seuraava versio kantaa nimeä Symbian^3 ja se tulee saataville vuoden 2010 puolenvälin tienoilla.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)