Tomi Pienimäki

Jolla vaihtaa jälleen toimitusjohtajaa

Jolla-puhelin

Jollan toimitusjohtajan pallilla käy kova kuhina. Viime kesänä Jussi Hurmolan vetämänä tunnettu yhtiö vaihtoi lokakuussa johtajakseen Marc Dillonin. Nyt mies vaihtuu jälleen. Tällä kertaa johtoon nousee Tomi Pienimäki, joka on tunnettu muun muassa Itellalta. Dillon vastaa jatkossa Jollan sovelluskehityksestä.

Hallituksen puheenjohtajan Antti Saarnion mukaan toimitusjohtajan vaihdos tuli ajankohtaiseksi, koska Jollan toiminta on muuttumassa. Yhtiö on tehnyt paljon työtä sovelluskehityksen ja -tutkimuksen parissa, mutta nyt Jolla on aloittamassa tuotteidensa toimittamisen. Tässä kuvaan astuvat tuotantoketjut ja logistiikka. Näiltä alueilta johtamisen ohella Itellalla toimineella Pienimäellä on kokemusta.

Kun Marc astui puikkoihin, sovimme, että johtaja vaihtuu kun ohjelmistokehitysvaihe saadaan päätökseen. Me kaikki tiesimme tarvitsevamme ammattimaisen toimitusjohtajan siitä eteenpäin”, kommentoi Saarnio.

Itellan lisäksi Pienimäki on työskennellyt muun muassa Hackman Metoksella ja istuu useiden suomalaisten start up -yhtiöiden hallituksessa. Kuinka hyvin hän sopii mobiiliyhtiön johtoon? Sen näyttää tulevaisuus. Ainakin hänellä on tukenaan veli, Sami Pienimäki, joka on yksi Jollan perustajista.

Jolla on luvannut esitellä ensimmäisen puhelimensa toukokuun aikana. Se perustuu yhtiön kehittämään Sailfish-käyttöjärjestelmään.

Lähde: Talouselämä