
Verkkosivusto Download Squad väittää Googlen, Verizonin ja HTC:n valmistelevan markkinoille Chrome OS -pohjaista tablet-tietokonetta. Huhun mukaan laite julkistettaisiin markkinoille Yhdysvalloissa 26. marraskuuta ja sen hinta tultaisiin painamaan alas erilaisten alennusten muodossa.
Taiwanilaisen HTC:n valmistaman tabletin ominaisuuksiin arvellaan kuuluvan Nvidia Tegra 2 -piirisarja, kaksi gigatavua RAM-muistia, 32 gigatavun SSD-levy, WiFi, Bluetooth, 3G, GPS ja web-kamera. Kosketusnäytön kokoa ei tässä vaiheessa tiedetä, mutta sen pitäisi joka tapauksessa yltää 1280 x 720 pikselin tarkkuuteen. Saattaapa mukana olla lisäksi muistikorttipaikka, jolla tablettiin saisi lisää tallennustilaa.
Hakukonejätti Google esitteli Chrome OS -järjestelmän viime vuoden lopulla. Se on vahvasti verkkoon ja Googlen palveluihin tukeutuva alusta, joka on suunniteltu minikannettaviin ja tabletteihin.
Lähde: Mac Rumors
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.8/5 (21 ääntä)
13Elo
Kirjoittanut Teemu julkaistu 13.8.2010 · 1 kommentti

Viimeaikaisten vuotojen perusteella lienee oikeutettua sanoa, että taiwanilainen HTC keskittyy seuraavassa Android-puhelintensa aallossa QWERTY-malleihin. Yhtiöltä on päässyt leviämään verkkoon jo useita Googlen mobiilijärjestelmään pohjautuvia älyluureja, joista löytyy kosketusnäytön lisäksi myös fyysinen QWERTY-näppäimistö.
Uusin vuoto koskettaa yllä nähtävää puhelinta, josta tiedetään vielä kovin vähän mitään varmaa. Huhujen mukaan se olisi erittäin kovan tason Android-puhelin, joka ainakin Yhdysvalloissa suuntaa epäilemättä Verizon-operaattorin valikoimiin. Puhelin tulisi kuitenkin toimimaan sellaisenaan myös Euroopassa, sillä tietojen mukaan CDMA-yhteyksien lisäksi se tukisi täkäläistä GSM-standardia.
Laitteen muita ominaisuuksia väitetään olevan neljän tuuman kosketusnäyttö ja huima 1,2 gigahertsin suoritin. Huhun mukaan uutuus tulisi markkinoille Amerikassa vasta vuoden 2011 alussa, joten aivan pian tästä hienoudesta ei päästäisi nauttimaan.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.9/5 (31 ääntä)

Viime viikolla kerroimme Skype-sovelluksen rantautumisesta Nokian Ovi Store -ohjelmistokauppaan. Itse sovellus saapui Nokian Symbian-puhelimille jo helmikuussa, mutta vasta muutama viikko lanseerauksen jälkeen se löysi tiensä myös Nokian kauppapaikkaan, josta sen lataaminen puhelimeen on nopeampaa.
Mielenkiintoista kyllä, USA:n markkinoilla Skype ei halunnut sovellustaan Ovi Storeen. Verkossa asiaa on ihmetelty kovasti, joten VentureBeat-sivuston toimitus metsästi vastauksen tilanteeseen sekä Nokialta että Skypeltä.
Nokia ei tilanteen varsinaista laitaa osannut selittää, mutta kertoi kehittäjän viime hetkellä päättäneen vetää Skypen pois ohjelmistokaupasta. Tämän vuoksi sovellus ei koskaan päätynyt Nokian Ovi Storeen USA:n markkinoilla, vaikka sen lataaminen onnistuu entiseen malliin Skypen verkkosivuston kautta.
Skypeltä saatu vastaus selventää tilannetta sen sijaan huomattavasti enemmän. Yhtiön edustaja kertoo päätöksen takana olevan Skypen ja Verizonin välinen yhteistyö, jonka vuoksi sovellusta ei haluttu markkinoida Ovi Storen kautta. Yhtiön tavoitteena on markkinointisyistä siirtää huomiota mahdollisimman paljon Verizon-diiliin.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 2.6/5 (11 ääntä)

Amerikkalainen matkapuhelinvalmistaja Motorola on esitellyt yhdessä Verizon Wireless -operaattorin kanssa uuden DEVOUR-puhelimen. Uutuus on amerikkalaisvalmistajan viimeaikaisen linjan tapaan Google Android -pohjainen ja varustettu yhtiön omalla MOTOBLUR-käyttöliittymällä.
Ominaisuuksiltaan DEVOUR painii samassa sarjassa viime kuussa esitellyn BACKFLIP-mallin kanssa. Mukana on 3,1 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, Bluetooth, A-GPS, WiFi, microSD-muistikorttipaikka ja kolmen megapikselin kamera.
Keskeistä osaa puhelimessa näyttelevät niin ikään nelirivinen QWERTY-näppäimistö ja optinen kosketuslevy, joka on sijoitettu näytön alle.
Motorolan kehittämän MOTOBLUR-käyttöympäristön ominaisuuksiin lukeutuu puhelimen paremman muokattavuuden ohella kätevä varmuuskopiointipalvelu. Sen ansiosta käyttäjän yhteystiedot, kirjautumistiedot, kotinäkymät, sähköpostit ja sosiaalisten palveluiden viestit ovat aina tallessa. Palvelu mahdollistaa myös kadonneen puhelimen jäljittämisen ja tietojen etätyhjentämisen.
Motorola DEVOUR saapuu Yhdysvalloissa myyntiin maaliskuussa. Puhelimen hintaa ei vielä paljastettu.
Lähteet: electronista & Verizon Wireless
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.4/5 (10 ääntä)

Matkapuhelinvalmistaja Palm on esitellyt Pre Plus- ja Pixi Plus -puhelimet, jotka tulevat myyntiin Yhdysvalloissa Verizon Wireless -operaattorin kautta 25. tammikuuta. Molemmat uutuuksista sisältävät muutamia erikoisuuksia ja parannuksia alkuperäisversioihin nähden, joita USA:ssa myy Sprint.
Eniten muutoksia on kokenut vuoden 2009 CES-tapahtumassa esitelty ja saman vuoden kesällä myyntiin rantautunut Palm Pre. Tuoreessa Pre Plus -mallissa on perusversioon nähden tuplasti sisäistä tallennustilaa, joka tarkoittaa hyppäystä 8 gigatavusta 16 gigatavuun. Merkittävä parannus on niin ikään RAM-muistin tuplaantuminen 512 MB:hen, jonka ansiosta moniajo sujuu entistäkin sujuvammin. Näkyvistä muutoksista vastaavat näytön alta poistettu näppäin, selkeämmän värityksen saanut QWERTY-näppäimistö ja mukaan vakiona liitetty Touchstone-latausaseman kanssa yhteensopiva takakuori.
Palm Pixi Plus -mallin merkittävin parannus on ehdottomasti WiFi-tuki, jonka puute on perusversion suurin heikkous. Uudistukseksi voitanee myös lukea värilliset takakuoret, jotka ovat yhteensopivia Touchstone-latausaseman kanssa ja tulevat saataville pinkkinä, sinisenä, vihreänä, oranssina ja mustana.
Puhelinten muita ominaisuuksia ovat webOS-käyttöjärjestelmä, QWERTY-näppäimistö, GPS, Bluetooth, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja kiihtyvyysanturi. Pre Plussasta löytyy lisäksi 3,1 tuuman kosketusnäyttö ja kolmen megapikselin kamera. Pixi Plussan näyttö on 2,63 tuumaa ja kamerassa pikseleitä on kaksi.
Lähteet: Palm, Gizmodo & Engadget
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.2/5 (15 ääntä)

Teleoperaattori Sprint tulee mitä todennäköisimmin menettämään Palm Pre -puhelimen yksinoikeutensa Yhdysvaltojen markkinoilla ensi vuoden aikana. Viimeisimmät huhut kertovat, että Verizon Wireless, joka luottaa Sprintin tavoin CDMA-verkkotekniikkaan, on saamassa WebOS-pohjaisen puhelimen valikoimiinsa seuraavien kuukausien aikana.
Tietojen mukaan Verizon olisi tuomassa markkinoille hieman parannellun version alkuperäismallista, joka tunnetaan tällä hetkellä nimellä Palm Pre Plus. Vielä ei tiedetä, mitä ylimääräinen Plus nimen perässä merkitsee. Se saattaisi olla merkki esimerkiksi suuremmasta sisäisestä tallennustilasta tai vaikkapa kookkaammasta kosketusnäytöstä.
Parhaillaan myynnissä olevan Palm Pren ominaisuuksiin lukeutuvat OMAP 3430 -alusta ja innovatiivinen WebOS-käyttöjärjestelmä, jonka käyttöliittymä tukee muun muassa monikosketusta ja moniajoa. Laitteen muita ominaisuuksia ovat WiFi, GPS, Bluetooth, 3,5 mm:n kuulokeliitin, kiihtyvyysanturi, kolmen megapikselin kamera, LED-salama, kahdeksan gigatavun sisäinen muisti ja 3,1 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö.
Lähde: PhoneArena
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.2/5 (11 ääntä)

Marraskuussa kerroimme Yhdysvalloissa alkaneesta sodasta AT&T- ja Verizon Wireless -operaattoreiden välillä. Soppa sai alkunsa Verizonin esittämistä mainoksista, joissa vertailtiin kartoilla molempien operaattoreiden 3G-verkkojen laajuuksia. AT&T ei tästä pitänyt ja pisti peliin oman mainoksen, jossa se kehui oman verkon ylivoimaista nopeutta ja hehkutti mahdollisuutta puheen sekä datan yhtäaikaiseen hyödyntämiseen.
Alkanut operaattorisota ei näytä laantuvan aivan hetkessä, sillä molemmat ovat rullanneet hiljattain ulos uusia mainoksia. Verizonin tuoreessa pätkässä keskitytään DROIDin vertailuun iPhoneen nähden, jota siis myydään Yhdysvalloissa AT&T:n yksinoikeudella. AT&T keskittyy sen sijaan suoraan vertailuun verkkojen nopeuksien välillä huumorilla höystettynä. Molemmat mainoksista on nähtävissä jutun lopussa.
Verizonin ja AT&T:n kilpailua on näin Suomesta katsottuna mielenkiintoista seurata lähinnä hauskojen mainosten vuoksi. Mukavaa, että koko kilpailua ei käydä tylsien lakikiemuroiden kautta.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.3/5 (3 ääntä)
04Jou
Kirjoittanut Teemu julkaistu 4.12.2009 · 1 kommentti

Yhdysvalloissa matkapuhelinvalmistajille ja teleoperaattoreille aina niin tärkeä joulusesonki on jälleen käynnissä. Tämänvuotisen jouluhuuman voittajien joukkoon uskotaan kuuluvan Motorola ja Verizon Wireless, jotka kauppaavat yhteistyössä aivan hiljattain kauppoihin laskeutunutta DROID-kosketusnäyttöpuhelinta. Motorola DROIDin menestyksen arvellaankin olevan pois nimenomaan Palmilta ja RIM:ltä, vaikka myynnillisesti DROID ei pysty kokonaisuutena vastaamaan esimerkiksi BlackBerry-mallistolle.
Marraskuun puolen välin tienoilla analyytikot ennustivat Motorolan ja Verizonin myyneen lanseerausviikonloppuna peräti 100 000 puhelinta. Koko loppuvuoden aikana puhelimen menekin arvellaan nousevan mahdollisesti jopa miljoonaan kappaleeseen, joka lupaisi hyvää vaikeuksissa olleelle Motorolalle.
Broadpoint Amtechnin analyytikko Brian Marshall povaa RIM:n BlackBerry-malliston myynnin kohoavan USA:ssa loka-joulukuussa kuuteen miljoonaan laitteeseen. Samassa ajassa AT&T:n uskotaan saavan 2,5 miljoonaa uutta asiakasta Applen iPhonen avustuksella. Motorolalla on siis vielä matkaa kuljettavana, jotta se voisi uhmata Research In Motionia ja Applea.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 5.0/5 (8 ääntä)
25Mar
Kirjoittanut Teemu julkaistu 25.11.2009 · 1 kommentti

Rapakon takana on kehkeytynyt kunnon operaattorisota, joka lähti käyntiin Verizonin mainoksista, joissa naljailtiin suoraan AT&T:n huonolle 3G-verkolle. Verizon kehuu mainoksissa omaa verkkoaan jopa viisi kertaa kattavammaksi, johon AT&T on tiettävästi vastannut ainakin oikeusteitse. Yhtiön mielestä Verizonin käyttämä kartta antaa harhaanjohtavan kuvan uskottelemalla, että AT&T:n verkkoa ei voi käyttää 3G-taajuuden ulkopuolella.
Lakitoimien lisäksi AT&T on julkaissut oman televisiomainoksen, joka on suora vastaus Verizonille. Mainoksessa yhtiö käsittelee 3G-verkon ominaisuuksia itselleen suotuisassa valossa ja kehuskelee muun muassa sillä, että AT&T tarjoaa nopeimman 3G-verkon sekä mahdollistaa puhumisen ja nettikäytön yhtä aikaa.
Molempien teleoperaattoreiden mainokset ovat siinäkin mielessä kiinnostavia, että niiden kritiikki kohdistetaan suoraan toiseen yhtiöön. Niissä on hieman samaa ideaa kuin Applen pitkään pyörineissä “Get a Mac” -mainoksissa, joiden pilan kohteena ovat PC ja erityisesti Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä. Mainosten tehokkuudesta en osaa sanoa, mutta ainakin huumorimielessä tämänkaltaisen pätkät ovat hauskaa katseltavaa.
Mainokset löytyvät tämän jutun lopusta.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.5/5 (2 ääntä)
11Mar
Kirjoittanut Teemu julkaistu 11.11.2009 · 1 kommentti

Google Android -pohjaisen Motorola DROID -kosketusnäyttöpuhelimen myynnin ennustetaan alkaneen Yhdysvalloissa vauhdikkaasti. Motorolan uutuuden arvellaan myyneen ensimmäisenä viikonloppunaan 100 000 kappaletta, jota voidaan pitää huonossa markkinatilanteessa olevalle amerikkalaisvalmistajalle hyvänä tuloksena. Puhelin saapui rapakon takana kauppoihin viime viikon perjantaina, eli 6.11.
Broadpoint AmTechin analyytikko Mark McKechnien mukaan DROIDia yksinoikeudella myyvällä Verizon-operaattorilla oli debyyttiviikonloppua varten 200 000 laitetta, joten aivan käsistä Motorolan toista Android-puhelinta ei kuitenkaan revitty. Analyytikko uskoo joka tapauksessa Motorolan Android-puhelinten menestykseen pidemmälläkin tähtäimellä. McKechnien arvioi yhtiön myyvän Googlen alustaan pohjautuvia puhelimia tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana miljoona kappaletta ja tulevana vuonna 10 miljoonaa.
McKechnien kanssa samoilla linjoilla on myös Citigroupin Jim Suva, joka ennustaa Motorolan Android-malleja myytävän loka-marraskuussa 1,3 miljoonaa kappaletta ja vuonna 2010 yhdeksän miljoonaa. Suva pitää Motorolan suuntaa hyvänä ja kehottaa sijoittajia ostamaan yhtiön osakkeita. Toisenlainen lausunto tulee MKM Partnersin analyytikko Tero Kuittiselta, joka neuvoo myymään Motorolan osakkeet.
Lue lisää…
Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.5/5 (12 ääntä)