VibeTonz

Nokialta useita kosketusnäyttöpuhelimia markkinoille syksyllä?

Nokia N97

Nokian alkuvuosi on ollut hienoinen pettymys, ainakin jos katsotaan yhtiön kosketusnäytöllisten puhelinten mallistoa, jota edustaa edelleen ainoastaan yksi malli, joka on 5800 XpressMusic. Lisää on toki tulossa. Viimeistään kesällä markkinoille pitäisi rantautua N97, joka on todellinen lippulaivamalli ja paikkaa tilannetta hieman. Kahdella mallilla ei voi kuitenkaan vielä kehuskella kovinkaan paljon, koska esimerkiksi Samsung ja HTC ovat julkaisseet jo lukuisia kosketusnäyttöpuhelimia tänä vuonna.

Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan tilanteesta hieman erikoisen tekee se, että alkuvuonna yhtiö sanoi tavoittelevansa ykköspaikkaa kosketusnäyttöpuhelimissa. Tällä hetkellä tavoitteen saavuttaminen näyttää kovin vaikealta, mutta voi toki olla, että yhtiö tulee paikkaamaan malliston puutteita kovalla kädellä vuoden toisella puoliskolla.

Tietojen mukaan Nokia työstää ainakin kolmea uutta kosketusnäyttöpuhelinta, joiden arvioidaan tulevan markkinoille aikaisintaan syksyllä. On siis hyvin mahdollista, että seuraavat Nokian kosketusnäyttöpuhelimet nähdään vasta vuoden loppupuoliskolla.

TheSteert-verkkosivuston mukaan Nokian uudet mallit tulevat olemaan ohuita ja hyödyntämään Immersionin kehittämää VibeTonz-teknologiaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että puhelin värisee sitä käytettäessä. Kyseessä on siis niin sanottu haptinen teknologia, jonka avulla pyritään parantamaan kosketusnäyttöpuhelinten käytettävyyttä.