Windows Phone 7 Series -puhelin

HTC: ensimmäinen WP7S-puhelin markkinoille ennen vuoden loppua

HTC HD2 on Windows Mobile -malliston lippulaiva

Kalliimman hintaluokan älypuhelimistaan tunnettu HTC aikoo olla ensimmäisten joukossa hyödyntämässä Microsoftin tulevaa Windows Phone 7 Series -alustaa. Yhtiön tavoitteena on lanseerata markkinoille WP7S-puhelin ennen kuluvan vuoden loppua, kertoi HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou Forbes-verkkosivustolle.

Chou kuvailee alustan säväyttäneen laajoilla muutoksillaan. Se ei tule kuitenkaan syrjäyttämään kerralla nykyistä Windows Mobile 6.5 -järjestelmää, jonka tukemista HTC aikoo jatkaa uutuusalustan rinnalla. Merkittävin syy tähän ovat yrityskäyttäjät, joiden valmistaja odottaa pysyttelevän vielä mielellään vanhemman version parissa.

Toinen hyvä syy Windows Mobile 6.5:n tukemiseen tulevaisuudessakin lienee Sense-käyttöliittymä, johon on nähty HTC:n puolelta paljon vaivaa. Uuden alustan kohdalla tällaisen modifioinnin toteuttaminen ei näillä näkymin ole mahdollista. Kiinnostavaa onkin nähdä, miten WP7S-puhelin saadaan sovitettua yhtiön nykyiseen mallistoon, joka koostuu oikeastaan kokonaan Sense-käyttöliittymään pohjautuvista puhelimista.

Lähde: UnwiredView