Vertu on itsenäisesti toimiva Nokian tytäryhtiö ja se on tunnettu ylellisyysmatkapuhelimistaan, joiden materiaaleina käytetään muun muassa kultaa, safiiria ja hienoa nahkaa. Vertun valmistamat matkapuhelimet ovat hinnaltaan sitä luokkaa, että tavallisella kansalla niihin ei ole varaa. Kalliista puhelimista huolimatta Vertulla näyttää olevan oma asiakaskuntansa, koska tänä vuonna yhtiö juhlii kymmenvuotista taivaltaa.
Vertu juhlistaa merkkipäivää julkaisemalla uuden Constellation Monogram Collectionin. Uuden mallin teossa käytetään hienoa nahkaa ja se tulee myyntiin huhtikuun ensimmäinen päivä viiden eri värin kera: tina, vihreä, punainen, taivaansininen ja kirsikanpunainen.
Nahkaan on kuvioitu Vertun logo ja kaikenkaikkiaan yhden puhelimen tarvitseman nahan tekemiseen kuluu aikaa nelisen tuntia, jonka jälkeen pinta käsitellään niin että siihen muodostuu suojaava pinta.
Ominaisuuksiltaan tämän uusi luksuspuhelin ei tarjoa mitään uutta. Siitä löytyy EDGE, nelitaajuus GSM ja bluetooth. Esimerkiksi kameraa siinä ei ole ollenkaan.
Lähde: PhoneMag