Sony Ericsson varoitti tuloksen tippumisesta

Sony Ericsson logo

Sony Ericsson on viime aikoina pärjännyt varsin hyvin matkapuhelinmarkkinoilla. Se on onnistunut kasvattamaan markkinaosuutta ja tavoitteena on päästä kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi. Nyt Sony Ericsson kuitenkin varoittaa, että sen ensimmäisen neljänneksen myynti jää jälkeen odotetusta. Yhtiö kertoo markkinatilanteen olevan haastava keskihintaisissa malleissa sekä älypuhelimissa.

Yhtiö arvioi myyvänsä noin 22 miljoonaa matkapuhelinta maaliskuun loppuun mennessä. Puhelimen keskihinnaksi muodostuu noin 120 euroa, joka on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Nokialla.

Sony Ericssonin tavoitteena on nousta kolmen suuren joukkoon. Aikaa tavoitteen saavuttamiseen on vuoden 2010 loppuun.

Sony Ericsson uskoo kuitenkin myynnin lähtevän nousuun uusien mallien myös tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Lähde: Prosessori