Nokian iPhone haastaja on ollut viime päivinä kovan mielenkiinnon kohteena. Ensin tietoon tuli, että Nokian kosketusnäytöllinen älypuhelin kulkee koodinimellä Tube. Seuraavana päivänä nettiin levisikin sitten jo uutta tietoa ja ensimmäiset livekuvat Nokia Tube -älypuhelimesta.
Tällä kertaa nettiin on levinnyt huhu, jonka mukaan Tube tulee myyntiin nimellä 5800 XpressMedia. Aivan tuulesta temmattu nimi ei ole, koska jos tarkkaan katsoo yllä olevaan kuvaa, niin voi nähdä oikeassa yläkulmassa tekstin ”XpressMedia.”
Viimeisimpien tietojen mukaan Nokia Tube -mallissa olisi 3.2 tuuman ja 16 miljoonan värin näyttö. Näyttö olisi siis hieman pienempi, kuin iPhonessa, jossa on 3.5 tuuman näyttö. Puhelimesta löytyy myös bluetooth, uPnP, GPRS, EDGE, UMST, HSDPA ja WLAN.
Puhelimen näyttö ei tue multi-touch ominaisuutta, mutta se on varustettu haptisella kosketusnäyttötekniikalla, joka antaa paremman tuntuman näyttöön.
Symbian-freak mainitsi eilen, että Tube tulee myyntiin vasta vuoden 2009 alussa. IntoMobile on kuitenkin toista mieltä ja arvio puhelimen tulevan myyntiin vuoden 2008 lopussa. Näyttää kuitenkin siltä, että ennen Nokia Tube -mallin myyntiin tuloa ehdimme näkemään iPhonesta uuden 3G -version.
Lähde: IntoMobile