Suomessa sijaitseva Provoke Design on muotoiluun, innovointiin ja kuluttajaymmärrykseen keskittynyt toimisto, joka on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista Nokialle muotoilun saralla. Kyseinen yhtiö on nyt esitellyt omia ideoitaan tulevaisuuden matkapuhelimista ja erityisesti siitä miltä puhelimet voisivat tulevaisuudessa näyttää. Provoken konseptimallit kuvastavat yhtiön tämän hetkistä näkemystä vuoden 2012 matkapuhelimista.
Yhtiö tulee esittelemään kolme täysin toimivaa prototyyppiä New Yorkissa pidettävässä tapahtumassa. Prototyypeissä on pyritty yhtiön mukaan tuomaan esille jokaisen mallin pääidea ja käyttämään hyväksi tulevaisuudessa tulevia teknologioita.
Express-konseptipuhelimen idea on, että käyttäjä voi muuttaa puhelimen ulkoista olemusta, kuten väritystä erittäin helposti. Puhelin on siis helposti muokattavissa esimerkisi mielialan mukaan.
Touch-konseptin avulla yhtiö haluaa viedä mobiilikommunikaation syvemmälle tasolle. Yhtiö leikittelee ajatuksella, että tulevaisuudessa olisi jopa mahdollista koskettaa toista puhelimen välityksellä. Touch menee siis askeleen pidemmälle, kuin Express-konsepti.
Viimeinen konsepti on nimeltään Share, jossa ajatuksena on jakaa tietoa eri tavoin.
Varsin mielenkiintoisia ideoita! Express-konsepti kuulostaa ainakin minusta ihan realistiselle, mutta muut hieman utopistisille. Mielenkiintoista nähdä, miten matkapuhelimet tulevat tulevaisuudessa kehittymään. Tällä hetkellä yhtiöt keskittyvä lähinnä lisäämään puhelimiin megapikseleitä ja gigatavuja. Onneksi löytyy poikkeuksiakin, kuten iPhone.
Lähde: EngadgetMobile
Videoita protoista:
http://www.youtube.com/watch?v=8NZ6axK1rdI