Netissä leviää pienimuotoinen huhu, jonka mukaan voisi olla mahdollista, että Sony Ericsson olisi kiinnostunut ostamaan HTC:n. Huhun todenperäisyyttä on hyvin vaikea arvioida, mutta sen mukaan ruotsalaisen Elektroniktidningenin olisi pitänyt tavata HTC:n väkeä, mutta tapaaminen viivästyi. Syynä viivästykseen huhun mukaan oli HTC:n ja Sony Ericssonin välinen tapaaminen, jossa keskusteltiin yhtiöiden mahdollisesta fuusiosta. Huhu voi olla hyvinkin tuulesta temmattu, mutta ei kuitenkaan aivan mahdoton ajatus.
Sony Ericsson julkaisi jokin aika sitten XPERIA X1 -älypuhelimen, jonka huhutaan olevan hyvin pitkälti HTC:n valmistama. On siis hyvin mahdollista, että HTC ja Sony Ericsson tulisivat tulevaisuudessa tekemään vähintäänkin tiiviimmin yhteistyötä.
HTC:n johto on jo ehtinyt kiistämään koko huhun. Ehkäpä se tarkoittaa, että jotain on tekeillä? Yleensä tällaisiin huhuihin ei yhtiöiden päässä reagoida näin nopeasti. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten asiat kehittyvät.
Lähde: EngadgetMobile