Google on työstänyt omaa mobiilikäyttöjärjestelmää jo jonkin aikaa. Ensimmäisten Android-puhelinten uskottiin tulevan markkinoille Yhdysvalloissa jo tänä kesänä, mutta viimeisimpien tietojen mukaan tästä aikataulusta tullaan myöhästymään huomattavasti. The Wall Street Juornal kertoo, että Googlen viimeisimmän lausunnon mukaan ensimmäiset Android-alustaan perustuvat puhelimet saapuvat markkinoille aikaisintaan tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana.
Googlen uutta Android-alustaa on kritisoitu muun muassa siitä, että yhtiö tekee kehitystyön aikana liian suuria muutoksia, joka vaikeuttaa ohjelmien kehittämistä alustalle.
Erittäin mielenkiintoista nähdä, kuinka Googlen mobiilialusta tulee pärjäämään kovassa kilpailussa. Matkapuhelinten käyttöjärjestelmä markkinoitahan hallitsee tällä hetkellä Symbian, Windows Mobile ja Linux. Eikä pidä unohtaa Applen omaa käyttöjärjestelmää, joka pyörii iPhonessa. Googlella ei tule olemaan helppoa. Saa nähdä, miten Android tulee menestymään.
Lähde: EngadgetMobile